Hard Hunted (1992)

"Bullets, bombs and babes", siinä tiivistettynä jokainen Andy Sidariksen elokuva ja hyvä niin, sillä tämäkin elokuva tietää mistä puhuu.

Puna- ja kuohuviiniä, huvipursia ja vähäpukeisia naisia harrastava Kane (Geoffrey "Rogerin poika" Moore) on saanut haltuunsa pienen vihreän buddhalelun ja sieltä voimmekin siirtyä katselemaan vähäpukeisia naisia KSXY-radioasemalle, sillä paikka jossa vähäpukeiset naiset pääsevät oikeuksiinsa on radio jossa voi kuulla vain alastoman äänen. No kuitenkin, siellä huvipurrella salainen agenttibeibi Mika (Mika Quintard) menee ja varastaa sen pienen vihreän buddhalelun ja tulee siitä syystä tapetuksi. Puolialastomat superagentit Donna (Dona Speir) ja Nicole (Roberta Vasquez) saavat buddhan käsiinsä ja tahtovat selvittää mihin ystävänsä ja samalla kollegansa Mika oli sotkeentunut. Tottakai Kane pistää tytöt tappolistalle, halutessaan pienen vihreän buddhalelunsa takaisin. 
Syy siihen miksi Kane haluaa lelubuddhansa on siinä, että sen sisään on piilotettu rele jonka avulla voi,,, öö,,, valloittaa maailman tai jotain. Siellä välissä Donna ehtii kolauttaa päänsä, menettää sen seurauksena muistinsa, joutuu yksisilmäisen ihmiskauppiaan vangiksi ja who cares, sillä kohta ammuskellaan ja näytetään kolme rakastelukohtausta peräkkäin (joissa tietenkin on eri duo kulloinkin kyseessä). Rakastelukohtauksia ei tässä elokuvassa olekaan kuin ehkäpä tuhat ja yksi yötä.
Hyvyys voittaa. Tai oikeastaan se on tasapeli.

Sidaris teki runsaasti (eli aivan liian vähän) b-toimintaelokuvia joissa isopoviset naiset ja jykeväleukaiset miehet olivat olevinaan jonkinlaisia agentteja, juustoinen synamusiikki ja powerballadit soivat, paukuteltiin enemmän kuin suolistosairaat uutenavuotena ja joissa esiteltiin nousevia lentokoneita, auringonlaskuja, kirkkaansinistä vettä ja millään ei tuntunut olevan muuta merkitystä kuin, että se saattoi näyttää hyvältä.
Niin yksinkertaisia kuin Sidariksen elokuvat ovatkin, niin niiden juonikuvioista ja siitä että kuka kukin on, on toistuvasti vaikea ottaa tolkkua, sillä ohjaajana hän ei välittänyt sisällön loogisuudesta pätkääkään, vaan teki elokuvansa kuin olisi ollut suunnittelemassa sen kansikuvaa. Eli asiayhteydestä riippumattomat yksittäiset kuvat olivat tärkeämpiä kuin logiikka ja mikä näyttää hyvältä on hyvä. Eikä siinä mitään, sillä Sidaris teki elokuvansa rehellisen pinnallisesti ja kun ymmärtää katsoa hänen elokuvansa tyhjiöpäisenä, niin silloin sekä Hard Huntedista että muistakin hänen elokuvistaan voi nauttia samalla tavalla kuin rasvaa tihkuvasta, sokeria syöksevästä kermapullasta. Se ei ehkä lopulta tee hyvää, mutta hitot siitä, sillä nauttiessaan sitä se tuntuu parhaimmalta kokemukselta koskaan. Mutta vain jos nollaa itsensä ennen alkutekstejä.

Tissejä, rintalihaksia, räjähdyksiä, räjähdyksiä, ammuskelua, räjähdyksiä ja mestarillista dialogia kuten "even James Bond takes time out for sex", jota ei-niin-yllättäen seuraa rakastelukohtaus.

Tähdet: ~ tai *****
Hard Hunted