Ajan ollessa lopuillaan Books haluaa vain olla rauhassa ja elää loppunsa kunnialla. Tieto tulevasta vääjäämättömästä rappeutumisesta pelottaa muutoin suht' viriiliä miestä ja ajatus siitä, että jokainen uhoamista harrastava pyssyttelijä haluaisi haastaa hänet ei sekään täytä mieltä ilolla.
Pian tieto Booksin läsnäolosta ja sairaudesta saavuttaakin lähitienoilla sijaitsevat ihmiset ja Booksin pelko rapisee pois kuin Porvoon Kaupunginkirjaston puupinnoitus. Osa innostuu aikansa julkkiksen saapumisesta ja etenkin Booksin yöpaikkana toimivan majatalon omistajan rouva Rogersin (Lauren Bacall) poika Gillom (Ron Howard) on lännenkirjallisuuden ja legendojen sokaisema. Ymmärrettävästi Books alkaakin vetämään luokseen onnenonkijoita ja Gillom puolestaan haluaa olla kuten hän, mikä imartelee pyssysankaria. Books on kuitenkin alkanut jo valmistelemaan omaa kuolinmessuaan, hänen täytyy vain pysytellä kunnossa siihen hetkeen saakka kunnes on valmis omaehtoisesti päättämään elontiensä.
On kieltämättä mielenkiintoista, että ohjaaja Don Siegelia jonkinlaisesta epäamerikkalaisuudesta ja fasismista Likaisen Harryn vuoksi kritisoinut John Wayne sitten kuitenkin samalla vuosikymmenellä suostui miehen ohajttavaksi ja aikaansai elokuvan jossa itselleen harvinaisen tapaan uskaltautui haastamaan kykynsä ja tavallaan arvostelemaan juuri periamerikkalaisuuden miehen esikuvana pidettyä John Wayne-imagoaan. Ristiriitaisuutta tähän Siegelin arvosteluun ja nimenomaan sitä Likaisen Harryn kohdalla tuo The Shootistin trivioissa mainittu tieto: "John Wayne greatly admired director Don Siegel and had said he would like to have played Clint Eastwood's role in Likainen Harry." Sillä useammassa kuin yhdessä paikassa on mainittu Waynen kommentoineen juuri päinvastaista ja myös kritisoineen Clint Eastwoodin olevan pahasta elokuvateollisuudelle. Toisaalta Wayne oli myös haukkunut Gary Cooperia kommunistiksi High Noonin vuoksi (kuitenkin olleen samalla myös Cooperin ystävä) ja muutoinkin olleen aika kärkäs painamaan muiden mainetta lakoon, jos se ei soveltunut oikeaan muottiin. Mutta tätä se on kun pohjaa tietonsa vaihteleviin tietolähteisiin, sillä mielipiteitä löytyy kuten vanha sanonta kertoo, eli peräaukolla on asiaa.
En siis tiedä oliko sitten Waynen ajatuksena "käännyttää" Siegelia, vaiko ajatteliko hän viimein olevan aika tuoda Wayneimagoon modernia, vapaampaa ajattelua, jolla myöntää itselleen ettei kaikki muu kuin Wayne ole epäamerikkalaisuutta. Sillä kenties moni Wayneen liittyvä negatiivinen patriotismiuutisointi on tietoisesti tulkittu väärin ja irroitettu asiayhteydestään. Onhan Eastwoodkin toisaalta todennut, että vaikka Wayne oli suuttunut Sergio Leonen elokuvien westernkuvauksesta ja Eastwoodin esittämästä hahmosta, niin kyse ei ollut henkilökohtaisesta vihanpidosta. Täten en aivan uskokaan, että väitteet Siegeliakaan kohtaan ovat aivan sitä mitä kuulee ja lukee. Mahdollisesti Likaisen Harryn kohdallakin väite Waynesta johtuu vain siitä, että hän oli kuuleman mukaan halunnut kyseisen elokuvan pääosaan ja sitten kun rooli oli kaikkien Frank Sinatra-vaihtoehtojen jälkeen päätynyt Eastwoodille, niin joku meni ja tulkitsi sen Waynen kritiikiksi Siegelia/Eastwoodia kohtaan.
Mutta kuitenkin hyvin suurella todennäköisyydellä uskon, että ympäröivän ilmapiirin sijaan merkittävin syy uudistuneeseen John Wayneen The Shootistissa on aiempi kokeilu True Gritin kanssa, sillä se varmasti osoitti Waynelle ettei hänen tarvitse olla John Wayne, vaan saa olla Marion Morrison, tai joku muu kuka. Kuin varmennukseksi tästä muutoksesta The Shootist alkaa eräänlaisella läpileikkauksella Waynen länkkärihahmosta näyttäen pätkiä eri elokuvista uran varrelta ja vaikka se samalla kertoo tämän nimenomaisen elokuvan päähahmon maineesta ja elämästä, on se myös kertomus Waynesta itsestään ja syöpään muutama vuosi elokuvan jälkeen kuolleelle näyttelijälle se on sopiva muistokirjoitus. Mies joka oli maineensa vanki, nautti siitä, mutta osoitti olevansa myös valmis muuttumaan ja ymmärsi ympäröivää maailmaa, oli se sitten elokuvissa taikka sen ulkopuolella.
Kuten tuossa jo annoinkin ymmärtää, niin pidän kovasti elokuvan tavasta yhdistää aiempia Wayne-elokuvia J.B. Booksin historiaksi ja se toimii hieman samalla tavalla kuin jos ajattelisi jonkin Outlaw Josey Walesin olevan Armottoman historiaa, taikka Likaisen Harryn Gran Torinon. Samalla se on mainio läpileikkaus Wayne-elokuvan historiasta, vaikka ei tietenkään ole kattava sellainen.
Pidän myös kovasti tästä tarinasta jossa raihnainen entinen pyssysankari pyrkii välttelemään menneisyyttään, mutta joutuu - kuten William Munny myöhemmässä elokuvassa - väkisinkin palaamaan negatiivisen kunniansa poluille, ymmärtäen ettei olisi voinutkaan vältttää sitä. Pyssysankaruus on hänelle kuin alkoholismi. Siitä voi vieroittua, mutta aina se on valmis vetämään takaisin syleilyynsä.
Ymmärrettävästi tietämys Waynen aiemmista elokuvista, tiedosta tämän olleen hänen viimeisensä ja oikeasta kuolemastaan syöpään tuovat rooliin lisäsyvyyttä, mutta muutoinkin mies vetää roolinsa rutiinia keskittyneemmin, vältellen turhia Wayneismeja. Books ei ole Rooster Cogburnin tavoin räyhäkäs henkilö ja sillä tavalla näkyvä, vaan kuten The Shootist elokuvana muutoinkin, aika hiljainen hahmo ilman turhaa rehvakkuutta.
Waynelle hyvää tukea tuovat sivuosanäyttelijät, joista etenkin Harry Morgan on erityisen mainio hieman pelkurimaisena sheriffina joka on hepottunut ja jopa iloinen kuullessaan Booksin olevan kuolemassa, sillä sellainen vain helpottaa hänen töitään.
Ron Howardin kohdalla oli varmaan ajateltu hyödyntää hänen ulkonäkönsä ja esiintymistapansa poikamaisuutta, ja tokihan sen avustuksella saadaan aikaiseksi ihan kevollisia vastakohtia tekojen ja oletusten kanssa, mutta Waynen hänelle antama neuvo kertoo paljon Howardin soveltuvuudesta vähänkin agressiivisimpiin kohtauksiin:
"Ron, if you want to look menacing - close your mouth."
The Shootist on elokuva jonka ansiosta Wayne lopetti uransa kunnialla ja joka osoitti, että vaikka westernit olivat tuolloin pahasti hiipuva lajityyppi, niin pinnan alle jätettiin sellaisia siemiä, että sateen sattuessa niistä versoaa kaikkea Jesse Jamesin Salamurhasta muihin nykyajan satunnaisiin sankareihin. Ja se on hyvä se.
Niin ja pidän siitä, että John Carradinen hautausurakoitsijasta tulee mieleen Lucky Lukessa oleva vastaava hahmo. Johtuen vaatetuksen ohella Carradinen yleisestä sarjakuvamaisuudesta.
Tähdet: ****
The Shootist
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti