Nancy (Mary Steenburgen) ja Robert (Richard Jenkins) menevät ja rakastuvat toisiinsa. Hyvä juttu heille, mutta ei niinkään molempien vielä kotona asuville aikamiespojille Brennanille (Will Ferrell) ja Dalelle (John C. Reilly), jotka näin ollen joutuvat kokemaan uusioperheen ihanuuden. Luonnollisesti Brennan ja Dale eivät tule laisinkaan toimeen keskenään, vaikka molemmat ovat lähes kopioita toisistaan kiukuttelevaa luonnetta, supernörtteyttä ja jopa hiuksiaan myöten. Tai kenties se on juuri se samankaltaisuus joka heidän välilleen vihamielisyyttä synnyttää. Onneksi velipuolten suhde kokee ihmeparantumisen, kun he löytävät yhteisen vihamiehen Brennanin ns. täydellisestä, menestyvästä veljestä Derekistä (Adam Scott). Mutta vaikka velipuolten välit ovat nyt kunnossa, niin vanhempien halu saada pojat itsenäistymään johtaa ihmissuhdetuhon tielle, joka verottaa etenkin Nancyn ja Robertin suhdetta. On siis itsenäistymisen aika, kunnes voidaan todeta ettei kasvu tarkoita väkinäistä luonteenmuutosta.
Komediana Velipuolet on ihan hyvä, edellyttäen että pitää näistä Will Ferrellin aikuinenlapsi-teemalla kulkevista elokuvista. Jos ei, niin Ferrellin Castafioren koruiksi nouseva vikinäsuuttumus ja muut maneerit saattavat olla hyvinkin luotaantyöntäviä. Samoin jos on edelleenkin vaikea mieltää John C. Reillya koomikoksi - kuten minulla ajoittain on - niin sekään mielipide ei muutu tämän elokuvan ansiosta. Mutta Ferrell ja Reilly toimivat hyvn yhdessä, mukana on paljon näille elokuville tyypillisiä populaarikulttuuriviittauksia (Vanilla Icea, Tähtien Sotaa, etc. Jostain syystä tämän sarjan komedioissa on aina jokin pehmorock tai ysäritekno, tms. -kohtaus), suurin osa vitseistä on sarjaa potku kasseille, mutta ainakin Steenburgenin sekä Jenkinsin ansiosta Velipuolissa on myös draamapuolen lahjakkuutta heille, jotka eivät usko sellaista muista näyttelijöistä löytyvän. Toisaalta, ehkäpä tätäkin elokuvaa katsellaan mielummin nähdäkseen Ferrellin hierovan kumikiveksiään rumpuihin, kuin odottavan Jenkinsin kaatuvan elämän kompastuskiviin. Ja on siinä Ferrellin tavassa uhitella jotain veikeää, sillä kun hän sanoo repliikkejä kuten "Robert better not get in my face, 'cause i'll drop that motherfucker", niin kuka oikeasti uskoisi että Ferrell uskaltaisi tehdä mitään Richard Jenkinsille, saati edes rammalle nunnalle, sillä se on vain suloista.
Osa elokuvan vitseistä on riemastuttavan ilkeämielisiä ja vaikka muutoin ehkä pitäisinkin Velipuolia sellaisena ihan perustason ok-komediana, niin tässä elokuvassa on mielestäni yksi kaikkien aikojen vitseistä, joka luettaessa ei varmastikaan kuulosta yhtä hauskalta.
Brennan ja Dale tulevat herätetyksi kesken unien ja Brennan tokaisee herätessään: "i'll kill you Leonard Nimoy."
En tiedä teistä, mutta minä haluan tietää millaista unta Brennan näki.
Lisäksi Brennanin täydellinen veli yhtä täydellisine perheineen on riemastuttavan vastenmielinen ja etenkin heidän yhteislaulunsa saa Stepfordin Vaimot ja Ihmispaholaiset vaikuttamaan tavallisuudelta.
Pidän myös elokuvan ideasta kuvata aluksi Brennania ja Dalea ärsyttävinä, toisiaan inhoavina hahmoina ja sitten kun he pitävät toisistaan, ovat he edelleenkin ärsyttäviä.
Eli summa summarum ja wail of sumer, Velipuolet naurattaa kunnolla etenkin silloin kun on sopivan väsynyt ja muulloinkin se on ihan hyvä komedia. Joten jos Anchorman, Zoolander ja vastaavat komediat purevat, niin anna tämänkin.
Tähdet: ***
Velipuolet
4 kommenttia:
Aiiivan kauhea leffa. En muista, katsoinko loppuun ja miksi. Yksi siinä pitkässä sarjassa 2000-lukulaisia komedioita, joka luulee, että SNL toimii puoleen toista tuntiin venytettynä. Väsynyttä TILANNEkomediaa, jossa hassusti normaaliin päiväjärjestykseen vastakkainen tilanne muka riittää huvittamaan. Mutta kun ei toimi, jos ajoitus mättää, napakkuus puuttuu, samastumiskohteet ovat henkisiä lapsia ja se TILANNE on sama joka ikisessä kohtauksessa. Aina kun katsoo Magnoliaa, ihmettelee, miten huono huumorintaju muuten niin loistavalla Reillylla on. Samanhenkisistä sukulaisista Role Models on parempi, vaikkei sekään mikään Elokuvan tähtihetki ole.
John C. Reilly on loistava Walk Hardissa, mutta hyvin harvoin hän on koomikkona hauska ja jos on, niin yleensä tukeutuen johonkuhun muuhun. Ehdottomasti draamanäyttelijä, ei koomikko.
Ja Role Models parempi? Hahaha! Toi oli parempi vitsi kuin nämä elokuvat yhteensä.
Minen voi sietää Ferrelliä alkuunkaan, joten tämäkin tuotos on juuri tuosta syystä jäänyt minulta näkemättä...
Tuskin tämä mielipidettäsi Ferrellistä muuttaisikaan.
Lähetä kommentti