Kuherruskuukausi Vegasissa (Honeymoon in Vegas, 1992)

Aikoinaan tuli kuvaradiosta sellainen lyhytikäiseksi jäänyt tilannekomiikkasarja kuin Kirottua (The Weber Show), joka hassusta suomenkielisestä nimivalinnastaan huolimatta oli oikeastaan ihan kiva, joskaan ei sen enempää. Tuon tv-sarjan suomennos varmastikin juontui pilottijakson juonikuviosta, jonka näin ollen piti olla sarjan punainen lanka ja siinä Steven Weberin esittämä mieshenkilö päätyi deittikumppaninsa kiroamaksi ja täst' edespäin ajatuksena oli, että Weberin tulevat suhteet, työura sun muut olisivat tuomittuja epäonnistumaan. Idea todellisen yliluonnollisen kirouksen sijaan oli siinä, että Weber itse kuvittelisi olevansa kirouksen alainen ja itse pilaisi mahdollisuutensa. Tottakai suurinpiirtein seuraavassa jaksossa kirousteema heitettiin mäkeen ja sarja jäi perinteiseksi Frenditmäiseksi komediasarjaksi jossa ystävykset vitsailevat ja harrastavat suhteita toistensa kanssa. Tätä sarjan lopullista muotoa ajatellen olisi kannattanut suomentajankin katsaista pidemmälle kuin ensimmäisen jakson verran ja jättää nimi vaikka alkuperäisen muotoiseksi, koska nyt ainoa kirottu seikka sarjassa oli se, että se jäi turhan persoonattomaksi.
Miksi tuo Weberin sarja tuli mieleeni? No, Kuherruskuukausi Vegasissa alkaa hieman samanlaisella idealla ja lähes yhtä nopeasti se tunnutaan unohdettavan.

Jack (Nicolas Cage) on yksityisetsivä jonka tehtävät koostuvät lähes yksinomaan pettävien pariskuntien käräyttämisistä, joten miehen usko parisuhteiden ja etenkin avioliiton toimivuuteen on heikoissa kantimissa. Siispä kun kuolemaisillaan oleva äiti (Anne Bancroft) vaatii Jackia lupaamaan, ettei hän koskaan menisi naimisiin, sillä yksikään nainen ei voi rakastaa häntä kuin oma äiti, ei se ainakaan täytä miestä uskolla taikka toiveella. Kuitenkin Jack tapaa ihanaisen Betsyn (Sarah Jessica Parker) ja kenties se avioliitto ei olisikaan pois suljettu asia. Toki Jack hermoilee liiton solmimista, mutta tietää rakastavansa Betsya, joten väliäkö kankeudella, kunhan se pysyy sellaisena myös aviovuoteessa. Siispä matkaamme Las Vegasiin, jossa odottavat myös pulmat jotka eivät liity mihinkään lupauksen rikkomisen kiroukseen, vaan omaan tyhmyyteen ja Vain Yhden Yön imitointiin. Jack kun suostuu pokeripeliin tunnetun öykkärimäisen pelikuninkaan Tommyn (James Caan) kanssa, mutta korttihaillapa on muita ajatuksia mielessään kuin värisuora. Tommy kun näkee Betsyn olevan ilmetty kopio edesmenneestä omaisuudestaan, eli vaimostaan ja haluaa naisen itselleen. Siispä huijataan Jack häviämään tuleva vaimonsa korttipelissä.
Ymmärrettävästi Betsy ei suuremmin arvosta Jackin ratkaisuja ja edessä olisi toiselle heistä leaving Las Vegas, kun samalla Tommy pyrkii hurmaamaan Betsyn, pitäen huolen tämän paikan sex and the citysta (voi luoja, olen pahoillani tuosta). Jack kuitenkin toteaa, että rakkaus on se kaiken voittava voima ja näin ollen pukeutuu Elvikseksi ja kirjaimellisesti hyppää palauttamaan edellä mainitun rakkauden hänen ja Betsyn välille.

Jos Kuherruskuukausi Vegasissa kuulostaa samankaltaiselta kuin Robert Redfordin, Demi Mooren ja Woody Harrelsonin Vain Yksi Yö, niin tottakai se kuulostaa samalta, sillä Kuherruskuukausi Vegasissa tuntuu olevan melkeinpä MAD-lehden parodiaversio tuosta elokuvasta. Eikä siinä mitään, sillä ihan yhtä hyvin tämäkin idea pariskunnasta jonka kauniimpi osapuoli joutuu rahakkaan miehen ostamaksi ja sitten hävinnyt henkilö murehtii sitä sopii sekä komediaan, että myöskin draamaan kuin mikä tahansa muukin idea. Sääli vain, että jos unohdetaan James Caanin jatkuva hymyily, Nicolas Cagen pyörivät silmät ja Sarah Jessica Parkerin söötti tyttömäisyys, niin muuta varsinaista huumoriksi luokiteltavaa ei Kuherruskuukausi Vegasissa juuri tarjoile. Tai ei ainakaan mitään oikeasti hauskaa. Ja jos elokuvassa ei olisi kymmenittäin Elvis-imitaattoreita (varmasti tämän elokuvan muistettavin osa), niin vain askel vasemmalle ja tämä ei enää olisi edes komediaversio Vain Yksi Yö-elokuvasta, vaan se olisi remake Vain Yksi Yö-elokuvasta. Tai ei sittenkään, sillä Vain Yksi Yö ilmestyi vasta vuotta myöhemmin, että siinä meni sekin idea. D'oh!
Elokuvan komiikka jää siis pitkälti mukana olevien Elvisten niskoille ja siinäkin se on sitä tuttua aasialainen Elvis, lapsielvis, etc. kamaa, joten jos on jo kertaalleen joskus sille vitsille nauranut, niin se ei ehkä pure toistamiseen kuin Jenkki.

Ei Vegasissa nyt mikään itkuvirsi, taikka tuskallinen kuten saksalainen musiikin jumalanpilkka Scooter ole, mutta olisinpa toivonut reippaampaa otetta ja alun lupaaman lupauksen rikkomisen tuottamaan kiroukseen luottamista. Etenkin kun animoidut alkutekstit viittaavat synkän äitipilven kulkevan Jackin mukana, perässä ja yllä, korostaen näin varmaa epäonnea miehen rakkauselämälle.
Tästä huolimatta Kuherruskuukausi Vegasissa on ihan kiva elokuva. Ei ehkä sen enempää, mutta aina suurempaa ihmettä ei tarvitakaan, sillä ei niitä ole tarjollakaan.

Olen aiemmin hieman pilkallisesti puhunut Sarah Jessica Parkerista, mutta aikana ennen Sinkkuelämäätä ja kuihtumista REC-elokuvasta tutuksi mörökölliksi, oli Parker suloinen kuin mikä ja täten kovasti halipusuttava.

Etenkin Steve Martinin L.A. Storyssa Parker on ihanainen.

Tähdet: **
Kuherruskuukausi Vegasissa