Kitin ja Portin suhde on päällisin puolin kunnossa. He eivät esimerkiksi riitele, vaan ovat jopa hyväntuulisia yhdessä. Mutta heistä on tullut pikemminkin ystäviä kuin rakastavaisia.
Kuuma ja hikinen ilmapiiri alkaakin vaikuttamaan epätoivotulla tavalla, kun Port ja Kit erkanevat toisistaan aiempaa mittavammin. Georgen läsnäolo ei auta asiaa, sillä hänestä tulee se niin sanottu kolmas pyörä.
Siellä täällä törmäillään myös viinaturistiin, Eric Lyleen (Timothy Spall) joka kulkee pummimassa rahaa aina kun hikoilultaan ja äitinsä karttamiselta kerkeää.
Port koettaa päästä eroon Georgesta ja Ericista, jotta voisi viettää aikaa Kitin kanssa ja elävöittää heidän suhdettaan. Kun he viimein päätyvät Portin toivomaan tilanteeseen, hän sairastuu ja apua etsivä Kit tuntuu jääneen aivan yksin vieraaseen maailmaan.
Portin tila heikkenee nopeasti ja pian hän kuoleekin.
Kit jää tiedottomaksi ja yllättäen paikalle tuleekin jokin mikä-lie-sheikki/beduiini joka vie hänet mukanaan. Siis mitä hittoa? Tämähän on kuin jokin Kauniit Ja Rohkeat-käänne jossa kuolleeksi luultu kumihuuli palaa takaisin ja kertoo että juuri ennen auton syöksymistä rotkoon keskellä merta, sheikki tuli ja nappasi hänet sukellusveneeseen ja ratsasti aavikolle.
Tässä vaiheessa elokuva muuttuu lähes äänettömäksi, kun uutta itseään etsivä Kit muuntuu uudeksi itsekseen täällä Afrikan taivaan alla. Mutta tämä uusi ihminen on kuitenkin sama vanha pinnan alta ja Kit ei pysty sopeutumaan aavikkolaivaelämään, vaan ajautuu sairaalaan ja sitä kautta lopulta pikku hiljaa oikean minänsä luokse.
Silloin kun Suojaava Taivas toimii, niin se toimii täydellisesti. Elokuvaan uppoutuu täysin ja kaikki muu tuntuu katoavan ympäriltä. Ja onneksi tälläistä on valtaosa elokuvasta.
Silloin kun Suojaava Taivas ei toimi, niin se käsi ojentuu väkisinkin kohti kaukosäädintä.
Hassua on, että kun aluksi on täysin elokuvan lumoissa ja sitten tekee mieli mennä pöntölle, niin taas heti perään uppoutuu tunnelmaan kuin valkoinen mies juoksuhiekkaan Tarzanin mailla.
Aina kun elokuva keskittyy kuvaamaan Malkovichin ja Wingerin henkisesti eksyksissä olevan pariskunnan maantieteellisestikin kadoksissa olemisen tunnelmaa, niin kaikki tuntuu olevan kohdillaan. Mutta joka ainoa kerta kun Spallin koominen kevennys tulee mukaan, niin se riuhtaisee katsojan väkivalloin pois tuosta äskeisestä, hienovaraisesti rakennetusta mielentilasta. Tämä on nyt tietenkin sitä, että on haluttu saada erilaisia tunnetiloja aikaiseksi ja kuviteltu ettei katsoja jaksa pysytellä mukana jos kokonaisuus pysyttelee koko ajan jonkinlaisessa pienen epätoivon kuvauksessa. Mutta olen sitä mieltä että tämä elokuva olisi toiminut täydellisesti jos siitä olisi uskallettu jättää pois se Spallin hahmo, jonka huumorimerkitystä ei olisi laisinkaan tarvittu. Etenkin kun Spallin hahmo ei ollut laisinkaan huvittava.
Erityisesti tämä väkinäisen oloinen huumoriosuus rikkoo kokonaisuutta kun huomaa kuinka kaikki muu elokuvassa tukee tätä muuta, tunnelmallisempaa osaa. Raukea atmosfääri, laajat kuvat, melankolinen musiikki, herkkä dialogi ja jopa elokuvaa dominoiva kellertävän oranssi valaistus sopivat Portin ja Kitin suhteen kuvaamiseen kuin piikki narkomaanin suoneen. Kun Spallin hahmo tulee sinne väliin, niin se on kuin joku keskeyttäisi Joutsenlammen Crazy Frogilla.
Samanlaista tunnelman muutosta ei tapahdu silloin kun Malkovichin hahmo kuolee ja loppu elokuvasta vietetään lähes sanattomuuden hengessä. Toki tämä osuus on hieman hämmentävä ja se tuntuukin hieman irralliselta. Asia on kyllä juonellisesti perusteltu siinä mielessä, että sillä kuvataan Kit-hahmon eksyksiin joutumista juuri kun hän alkoi taas löytää yhteistä tietä Portin kanssa.
Siitäkin huolimatta itse olisin lopettanut elokuvan siinä vaiheessa kun Port kuolee, eli noin puoli tuntia ennen elokuvan todellista loppua.
Mukana on myös aika turha kertojaääni joka esiintyy elokuvassa vain parisen minuuttia ja on joka sekuntinsa ajan aivan hyödytön.
Näyttelijät ovat aivan loistavia. Jopa Spall esiintyy hyvin, että ei ole hänen syynsä että hänen hahmonsa on turha ja ääliömäinen. Mutta etenkin pääpari Malkovich ja Winger ovat uskomattomia. Molemmat ovat sopivan tunnekylmiä että pienellä liekillä palavia, jotta heihin ja heidän suhteensa tilaan uskoo.
Etenkin on kiva muistuttaa itselleen kuinka hyvä Malkovich osaa olla. Ei niin ettäkö hän olisi nykyään varsinaisesti huono esiintyjä, mutta jostain syystä Malkovich on ajautunut jonkinlaiselle Oscar Wilde/Noel Coward/Liza Minnelli-asetukselle, jolloin kaikki hänen hahmonsa tuntuvat rooleista toiseen huolimatta samanlaisilta dandyilta.
Jos muistatte Futurama-sarjan Hedonismbotin, niin sellaiseksi Malkovich tuntuu muuttuneen.
Toki hänessä on aina ollut samankaltaisia aineksia, mutta vielä Suojaavan Taivaan aikaan se ei ollut vallannut vielä koko Malkovichia.
Elokuvassa on kaksi lyhyttä dialoginpätkää jotka summaavat loistavasti kaiken mitä näemme ja mitä näimme.
Alussa kun kolmikkomme saapuu Afrikkaan tullimies kysyy heiltä kauan he mahdollisesti olisivat maassa ja kuultuaan vastauksen tullimies toteaa: ”Vuoden tai kaksi? Täälläkö?”
Tuo kertoo yksinkertaisuudessan mitä on odotettavissa päähenkilöidemme tulevaisuudelta.
Lopussa puolestaan elokuvan kertojanakin lyhyesti toimiva henkilö, joka ilmeisesti kuvastaa tarinan kirjoittajaa, Paul Bowlesia kysyy Kitilta: ”Oletteko eksyksissä?”
Ja tässä kiteytyy kaikki mitä Kitin hahmolle on tapahtunut elokuvan kuluessa.
Yksi äärimmäisen merkittävä tekijä elokuvassa on Ruyichi Sakamoton musiikki. Se on sanalla sanoen täydellistä. Sakamoton musiikki jää soimaan päähän, mutta ei missään vaiheessa jyrää kuvaa alleen. Joten se tukee elokuvan kuvastoa juuri sen tarvitsemalla tavalla, mutta toimii myös omillaan.
Tosin kuten muun elokuvan elementtien kohdalla, aina kun tullaan sinne koomiselle alueelle, on myös musiikki väärässä paikassa. Ne komiikkaosuudet tuntuvat yksinkertaisesti viime hetken hätäratkaisuilta, että mikään muu ei ole synkassa niiden kanssa. Joten ei vain musiikilla, vaan kaikella muullakin tuntuu olevan oma elämänsä ja elokuvan komiikalla kuolemansa.
Suojaava Taivas on suurimman osan ajastaan uskomattoman hieno elokuva, mutta etenkin ne Spallin osuudet rikkovat tunnelmaa niin pahasti että oikein itkettää.
Elokuva siis ei ole lähellekään niin huono kuin pelkästään tähtimäärää katsomalla saattaisi uskoa, mutta tietyissä osissa se on huonompikin.
Tähdet: ***
Suojaava Taivas
...NOIR
2 kommenttia:
Upea elokuva, koskettava, herättävä, ajatuksia jättävä....upea, ei mitään muuta.
Viisi tähtöstä*
Ymmärrän.
Lähetä kommentti