Tai kuten yleensä näiden kohdalla, siitäkin tehtiin kauhuantologia jossa kuten lähes aina, Stephen King oli mukana. Jotenkin tuntuu että Kingin nimi löytyy aina tämänkaltaisten teosten kannesta ja poikkeuksetta isoimmalla fontilla. Ei niin että se olisi mitenkään huono asia.
Kingiin liittyen on jokseekin huvittavaa että alkuteksteissä Darksiden nimi esitetään muodossa ”Stephen Kingin Pimeä Puoli.” Etenkin kun Kingilla on omakin kokonaisuutensa nimellä Pimeä Puoli.
Ja kuten esimerkiksi Creepshown kohdalla, Pimeä Puoli sisältää toisistaan irrallisia tarinoita joiden ympärille on vanhojen Aku Ankan taskukirjojen tapaan lisätty kehyskertomus yhdistämään ne toisiinsa.
Elokuvan kehyksenä toimii kertomus pikkukaupungin idyllissä elävästä kiltin oloisesta naisesta, Bettysta (Deborah Harry), jolla nyt sattuu olemaan pikkupoika Timmy (Matthew Lawrence) vangittuna. Bettyn aikomus on syödä Timmy.
Valmistellessaan päivällisiä, Betty antaa Timmylle ajantapoksi kirjan nimeltä Tales From The Darkside. Voittaakseen itselleen lisää aikaa, Timmy rupeaa lukemaan kirjan kertomuksia Bettylle.
Ensimmäisenä lähdemme muumion matkaan.
Sir Arthur Conan Doylen Lot 249.
Bellingham (Steve Buscemi) on köyhä, nörtti ja ilkeän oloinen opiskelija jota syytetään jonkin Zuni-patsaan katoamisesta. Tosiasiassa Bellingham on syytön, mutta hän joutuu kuitenkin korvaamaan kadonneen patsaan.
Bellingham ostaa itselleen mistä lie museon poistomyynnistä muumion joka toimitetaan laatikossa numero 249. Siitä siis tarinan nimi. Jotenkin Bellingham aikoo hankkia itselleen rahaa muumion avulla. No, avuksi siinä tulee pergamentti johon on kirjattu kuolleet herättävä mantra.
Sen Zuni-patsaan katoamisen takana on oikeasti rikas opiskelijanilkki Lee (Robert Sedgwick) joka oli vain tahtonut tehdä kiusaa rehtorille.
Bellinghamin ja Leen opiskelijaystävät Susan (Julianne Moore) ja Andy (Christian Slater) ovat tarinamme muut päähenkilöt. Susan on myös Andyn sisar.
Bellingham herättää muumion ja käskee tätä kiusaamaan heitä jotka ovat aiheuttaneet harmia Bellinghamille.
Ensimmäisenä muumio astelee Leen luokse ja kaivaa tämän aivot nenän kautta ulos.
Susan näkee muumion hengailemassa ja kertoo Andylle että muumio tappoi Leen. Andy ei tietenkään oikein usko Susanin väitettä.
Seuraavaksi muumio vierailee Susanin luona, koska tämä oli varastanut joitakin Bellinghamin sormuksia. Susan kuolee.
Nyt Andylla välähtää ja hän janoaa kostoa Bellinghamille. Siispä sitokaamme Bellingham tuoliin kiinni ja uhkailkaamme polttaa tämä, jos hän kerro missä muumion herättänyt pergamentti on. Andy sahaa muumion palasiksi ja polttaa pergamentin. Tämän jälkeen Bellingham pääsee vapaaksi koska Andy ymmärtää ettei kukaan uskoisi jos hän selittäisi muumion tappaneen Leen ja Susanin. No, ainakaan Bellingham ei voisi enää herätellä ketään henkiin koska pergamentti oli tuhottu. Tai näin Andy ainakin luulee.
Poistuessaan alueelta Bellingham kaivaa esille pergamentin, sen oikean ja herättää sen avulla Leen ja Susanin ruumiit.
Lee ja Susan lähtevät tapaamaan Andya.
Tähän väliin pieni muistutus kehyskertomuksesta ja sitten voimme siirtyä kissaeläimen pariin.
Stephen Kingin Cat From Hell.
On yö ja aution oloisen kartanon luokse saapuu palkkatappaja Halston (David Johansen.) Talo ei ole aivan autio, sillä sitä asuttaa kaksi henkilöä. Heistä toisen Halston on tullut tappamaan ja heistä toinen maksaa siitä ilosta.
Kartanon omistaa lääketehtaallaan rikastunut vanha raihnainen miljonääri Drogan (William Hickey) ja Drogan maksaa Halstonille 100000 dollaria jos tämä tappaa kartanon toisen asukkaan, kissan. Halston luulee Droganin pilailevan, mutta raha ei haise.
Drogan kertoo kuinka kissa oli tappanut jo talon kolme muuta asukasta ja aikoisi nyt tappaa Droganin. Motiiviksi esitetään se, että Drogan oli urallaan tapattanut 5000 kissaa lääkekokeilujensa vuoksi ja nyt tämä nimenomainen kissa olisi liikkeellä kosto mielessään.
Halston ajattelee keikan olevan pala kakkua, mutta kun kissa sotkee hänen takkinsa, huomaa hän tehtävän olevan luulua vaikeampi.
No, kissa voittaa ja saa kostonsa.
Jälleen käväisemme kehyskertomuksen parissa ja tämän jälkeen siirrymme viimeisen tarinan pariin.
Michael McDowellin Lover's Vow.
Preston (James Remar) on kuvanveistäjä jonka menestysvuodet näyttävät olevan takanapäin. Inspiraatio on kateissa, veistoksia ei ole saatu myydyksi kuukausiin ja agenttikin lopettaa yhteistyön. Jos siinä ei ole vielä tarpeeksi, niin eräällä kujalla hän saa huomata kuinka jokin gargoyle repii ihmisen riekaleiksi. Gargoyle lupaa jättää Prestonin henkiin, jos tämä vannoo ettei ikinä kerro tapahtuneesta kenellekään. Preston vannoo.
Seuraavaksi Preston kohtaa Carolan (Rae Dawn Chong) ja onni tuntuu olevan taas myötä. Preston rakastuu Carolaan, löytää uuden palon taiteelleen ja kohta menestys on taas arkea. Perheenlisäystäkin tulee kahden lapsen verran.
Preston ei kuitenkaan saa mielestään kohtaamistaan gargoylen kanssa ja tekee toistuvasti piirroksia näkemästään, mutta lupauksensa mukaisesti ei kerro asiasta kenellekään, ei edes Carolalle.
Kymmenen vuotta on kulunut gargoylen kohtaamisesta ja Prestonin elämä tuntuu täydelliseltä. Hän ei kuitenkaan halua salata mitään Carolalta ja kertoo tälle viimein mitä tapahtui silloin vuosia sitten. Carola hermostuu, sanoo Prestonille että tämä oli luvannut pitää suunsa kiinni.
Miten Carola tiesi mitä Preston oli luvannut? No, se selviää samantien kun Carola muuntuu juuri siksi gargoyleksi jonka Preston oli tavannut. Ja jos se ei vielä riittänyt, niin lapsetkin muuntuvat lapsigargoyleiksi.
Lopuksi vielä palaamme kehyskertomuksen pariin, joka on pienoinen antikliimaksi.
Betty on valmis pistämään Timmyn uuniin, mutta Timmy rupeaa yllättäen kertomaan uutta tarinaa heistä kahdesta ja kertoo kuinka Betty kompuroi, ajautuu itse uuniin ja Timmy saa keksejä syödäkseen. Ja näin myös tapahtuu.
Tuo Timmyn tarinan lopetus on hieman kokonaisuutta heikentävä. Muutoin kyseessä on ihan kelpo keino sitoa irralliset tarinat yhteen, mutta kun kaikissa kolmessa päätarinassa on negatiivinen lopetus, niin ihmettelen että miksi Timmyn tarinalle piti tehdä onnellinen lopetus, kun se toimii vieläpä koko elokuvan päätöksenä. Koska nämä kehysosuudet ovat vain lyhyitä pätkiä, niin lopetuksen kiire onnellisuuteen ei edes sovi sinne. Olisivat vain jättäneet asian auki, vaikkapa niin että Timmy olisi aloittamassa seuraavan tarinan, mutta lopputekstit alkaisivat. Tällöin niin Bettyn kuin Timmyn kohtalo jäisi päätelmien varaan ja Tales From The Darksiden Talesit eivät tuntuisi päättyvän näiden kolmen jälkeen.
Kertomuksista selkeästi heikoin on Stephen Kingin Cat From Hell.
Ongelmaksi tässä tarinassa osoittautuvat näyttelijät.
Tarina sijoittuu kartanoon ja puolet kertomuksesta kuluu siihen että Drogan kertoo Halstonille kissan motiiveista ja tämä tapahtuu yksinkertaisesti paikallaan ollen ja normaalisti jutustellen. Eli kyseessä on hyvin näytelmällinen kertomus. Siispä siihen olisi tarvittu paljon William Hickeyta ja David Johansenia paremmat näyttelijät. Hickeyn vinkuna on vain huvittavaa ja Johansen, joka on hivenen luontevampi, ei kuitenkaan ole tarpeeksi uhkaava ollakseen uskottava palkkatappaja.
Ja uhkaavuudesta puheenollen, kissaa esittävä kissa ei todellakaan vaikuta säälimättömältä tappajalta. Joten hänkään ei vakuuta näyttelijälahjoillaan.
Kingin kertomus on tarkoitettu alunperin osaksi Creepshowta, mutta onneksi sitä ei saatu sen yhteydessä toteutettua, sillä tätä pitäisi silloin Creepshown-heikoimpana kertomuksena.
Cat From Hell on myös osittain George A. Romeron käsialaa, mutta ei sitä kyllä huomaa.
Mutta se on todettava, että Cat From Hell olisi yksinäänkin paljon parempi kuin koko se kuona mikä on nykyään nimetty Creepshow kolmoseksi. Millä nimellä tätäkin elokuvaa on jossain päin maailmaa markkinoitu. Joka on sinänsä loogista, sillä Darksiden piti alunperin olla Creepshowjohdannainen.
Arthur Conan Doylen Lot 249:n nostaisin hopeapallille, sillä vaikka sen muumiokertomus on hivenen tyypillinen, niin se on toteutettu varsin mallikkaasti ja näyttelijöidensä osalta siinä tehdään paljon onnistuneempaa työtä kuin Kingin osuudessa. Buscemi esittää hyvin ilkeän nörttihahmonsa ja Christian Slater on mainio varsinkin siinä vaiheessa kun hän paloittelee muumiota ja hakee kostoa Buscemille.
Oli jotenkin erikoista katsella Julianne Moorea tässä kertomuksessa jo sen vuoksi ettei hän oikeastaan koskaan tee tämänkaltaisia elokuvia. Tämän elokuvan edellinen katselukertani sijoittuu 90-luvun alkuun jolloin Moore oli itselleni vielä tuntematon tapaus, joten silloin en katsellut häntä mitenkään erityisen kiinnostuneena tässä tarinassa. Mutta sittemmin olen yhdistänyt Mooren enemmänkin vakaviin elokuviin ja nyt niiden luoman mielikuvan vuoksi Moore tuntui jotenkin erikoiselta Darksiden yhteydessä.
Kertomuksista ehdottomasti paras on Michael McDowellin Lover's Vow.
McDowell on ehkä nimenä tuntemattomin, mutta näköjään hänellä on suuri kokemus alkuperäisen Tales From The Darkside-sarjan tiimoilta, joten ehkä jo sen vuoksi hänen kertomuksensa tuntuu luonnollisimmalta tässä elokuvassa.
Kertomuksena Lover's Vow on myös mielenkiintoisin.
James Remarin esittämä taiteilijahahmo kohtaa ensin gargoylen jolle lupaa olla kertomatta kohtaamisesta. Kohtaa sitten naisen joka toimii muusana. Vuosia myöhemmin paljastuu että nainen on se gargoyle ja heidän jälkikasvunsa ovat samanlaisia, joten yhteiselosta ei tule mitään.
Hauskaa oli se että jos Remarin hahmo olisi ollut kertomatta gargoylesta, niin hän olisi elänyt onnellisena elämänsä loppuun asti. Mutta oliko gargoyle ollenkaan ihminen eläessään Remarin hahmon kanssa, vaiko vain naamioitunut. Joten pilasiko Remarin hahmo oman elämänsä lisäksi gargoylen mahdollisuudet elää ihmisenä?
Tässä oli mielestäni onnistunein tarina ja Remar tekee koko elokuvan parhaimman roolisuorituksen. Hän on hyvin luonteva esittäessään alamaissa olevaa taiteilijaa joka löytää onnen, mutta joutuu kantamaan salaisuutta mukanaan.
McDowellin nimi on kenties pienimmällä koolla kannessa, mutta sisällön huomioon ottaen sen tulisi olla suurin.
Pimeä Puoli on kokonaisuutena aika perinteinen useamman tarinan sisältävä elokuva. Joten kertomusten taso heittelee, kuten myös näyttelijöiden lahjat.
Joten uusintakatselun kohdalla tulee vastustamatonta halua hypätä osan ylitse ja katsoa vain ne kertomukset joista pitää.
Tähdet: ***
Pimeä Puoli
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti