lauantai 7. joulukuuta 2019

Piranhaconda (2012)

Paratiisisaarella kuvataan slasheria, joka siis tarkoittaa kiljuvia isorintaisia bimboja ja heitä jahtaavaa naamioitunutta puukkomurhaajaa, mutta huonot näyttelijät eivät sentään ole kuolemaksi jota puolestaan viidakossa lymyilevä sairaan iso piraijan ja anakondan fuusioituminen on. Jep, huolestu nyt siinä budjettiongelmista, temperamenttisista näyttelijädiivoista taikka alueen rahanahneista ihmiskaappareista kun muriseva terävähampainen jättikäärme aikoo syödä kaikki säädystä riippumatta.
Ei huolta, piraijakonda on muninut lukuisia jälkeläisiä jatkamaan työtään.

Kiukkuinen jättikäärme jolla on iso suu täynnä partaveitsenteräviä hampaita piirtyy mielessäni varsin mainiona ideana vakavastikin  otettavaa kauhutarinaa varten, mutta Roger Corman, Jim Wynorski, SYFY ja jättiläisanakondapiraija joka näyttää karanneen Nörttien kostosta pitävät huolen, että ainakin kaikkinainen asiallisuus ja se vakavasti otettava kauhistelu pysyvät kaukana poissa.

Kyseessä on siis tarkoituksellista trashia jossa mennään hyvin nopeasti itse asiaan, jolloin neljä minuuttia ja elokuvan hirviö tulee jo esille aloittamaan syömingit. Kaksi minuuttia myöhemmin ensimmäinen bikinityttö ja kohta syödään jo uhkeapovinen neitokainen, eikä meininki enää tästä tyynny. Piranhaconda onkin siis aika ideaali roskaelokuva, että se on tarinaltaan hölmö, näyttää kömpelöltä, on kehnosti näytelty ja piripintaan täynnä hetkiä joissa hyväksikäytetään sumeilematta alimpia alkukantaisia vaistoja, ollen vieläpä niin nopeatempoinen ettei missään sen armeliaan pituuden vaiheessa pääse kyllästymään.

Miinuksensa Piranhaconda saakin siis siitä, että aidosti niin huono että hyvä-elokuva on sitä vahingossa koska elokuvaa tehdessä ei olla ymmärretty matkan johtavan suoraan ojaan, kun tässä tapauksessa ollaan Sharknadoistakin tutussa toteutustavassa jossa tehdään itsetietoista huonoa elokuvaa ja siten kyseessä on pikemminkin suunnitellusti koominen teos eli parodia roskaelokuvasta. Ohjaajan ja mukana olevien (öhöm!) näyttelijöiden kyvyt huomioiden ei Piranhacondasta olisi varmastikaan saatu millään tavoin vakavasti otettavaa sekä sillä saralla hyvää kauhuelokuvaa aikaiseksi, että toki itseironinen näkemys on ollut oikea linja ja tekee siitä muka paremman elokuvan kuin mitä sen pitäisi olla.

Erittäin selvä merkki itsetietoisesta silmää iskevästä suuntauksesta tulee siinä kuinka elokuvassa kuvattava elokuva on kehnojen tehosteiden B-slasher ja mukana on leffafani joka valistaa tyttöystäväänsä siitä, että kyseessä on eksploitaatioelokuva ja se on tärkeä seikka erottamaan sen pelkästä rutiininomaisesta B-sarjasta. Tai se kun yksi hahmoista kutsuu monsteria piraijakondaksi niin toinen toteaa siihen, että "I can't believe you just said that" osoittaen ettei tällä idealla olevaa elokuvaa voida (ainakaan näillä lahjakkuuksilla) tehdä ilman kieltä poskessa.

Tämä ei siis vaikuta rehelliseltä edes eksploitaatioksi, mutta samapa tuo sillä onhan Piranhaconda kuitenkin varsin hauska sekä viihdyttävä teos, että vaikka se ei olekaan "aito" roskaelokuva niin on se sentään roskaa ja vieläpä elokuvakin. Varmasti vieläpä sen parodisen näkökulman vuoksi Wynorskin parhaimpiin kuuluvia elokuvia koska hänellä on filmografiassaan paljon josta ottaa mallia ja sinne mies tuntuukin vilkuilleen aina tarpeen vaatiessa.

Tähdet: ***

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

En ole ehtinyt vielä(kään) tätä katsomaan. Noh, joskus jouluna sitten.

...noir kirjoitti...

Nämä kaikki alkavat kansien ja nimiensä puolesta sekoittumaan toisiinsa eikä aina muistakaan mitkä kaikki on jo katsonut.