Maanjäristykset Los Angelesissa ovat niin arkipäivää, että kun sellainen jälleen koetaan niin se otetaan yhtä vakavasti kuin palohälytykset suomalaisessa ostoskeskuksessa: kukaan ei välitä.
No, tällä kertaa kenties kannattaisi jos ei nyt välttämättä halua palaa hengiltä, sillä tämänkertainen järistys enteilee tulivuorenpurkausta keskellä kaupunkia. Wh-wh-what? Miten sellaista kuin tulinen vuori ei muka huomattu jos se kerran sijaitsi kaupungissa? No, tämä tulivuoripa oli niin ovela, että piilotteli maan sisällä ja kiukustui nyt kun metrotunnelin rakentajat osuivat liian liki.
70-luvulla laivat upposivat, lentokoneet putosivat, maa järisi ja talot paloivat. Sitten olikin pitkään aika rauhallista kunnes taas siinä suunnilleen 90-luvun puolivälissä katastrofit alkoivat olla taas arkipäivää ja tulihan niitä joko viruksien taikka meteoriittien muodossa, ja yleensä vieläpä tuplasti kun tuntui olevan tapana se, että kun yksi iso studio tuotti oman asteroidileffansa (Armageddon) niin toinen teki omansa (Deep Impact), etc. Tämä Tommy Lee Jonesin tähdittämä Tulivuori lukeutuu myöskin noihin tuplanäytöksiin kun toisaalla samana vuonna ilmestyi myös Pierce Brosnanin Dante's Peak ja ajoittain elokuvilla onkin keskenään sen verran paljon yhtäläisyyksiä, että joidenkin kohtauksien sijoittaminen oikeaan paikkaan voi olla haasteellista. Toista parempaa ei kenties olekaan vaan sitä suosii sitä minkä on viimeksi nähnyt.
Tulivuori on viihdyttävää katseltavaa aivan samalla tavalla kuin suurin osa niistä muistakin ison rahan katastrofielokuvista on. Rakenne on varsin tuttu: suuri joukko tuttuja näyttelijöitä, mutta hahmot pääosin suht' pinnallisesti kirjoitettuja. Riittää että saamme heistä ääriviivat ja että siellä on se eläin (ts. koira) joka on hetken vaarassa, mutta selviää kuitenkin jolloin loppu onkin säästetty teknisille ansioille. Niin ja onhan siellä oltava se kaikki kansat yhdistävä palopuhe siitä kuinka me emme luovuta! Roland Emmerich onnistui tässä niinkin hyvin, että se teki hänestä melkein synonyymin katastrofielokuville ja leimasi miestä sen verran ettei muunlaisia elokuvia juuri haluttukaan. Sillä saralla Emmerich onkin ollut viime ajat aika hiljainen, että ehkä se olisi jo aika pyöräyttää taas uusi maailmanlopun teos. Joskin koko katastrofigenrekin on elänyt viime vuoden säästöliekillä, ellei sitten ajatella uusinta Terminatoria joka tuntuu haluavan todistaa olevansa katastrofeista suurin. Ba dum tss!
Mutta niin, mitenkään vähättelemättä elokuvan näyttelijöitä (hyviä esiintyjiä heidän joukossaan onkin) on Tulivuori kuitenkin monien kollegojensa tavoin viihdyttävin sekä kiinnostavin nimenomaan sen katastrofitehosteiden ansiosta. Vyöryvä magma sulattamassa ihmisiä ja autoja, helvetinlieskat, kaiken peittävä tuhkasade ja Tommy Lee Jonesin kasvojen uurteet, niissä se todellinen vaikutus on ja vaikka Tulivuori onkin ehkä kaikessa yllätyksettömyydessään turhankin varman päälle pelattu toimii se siten kuten pitääkin. Dante's Peak on silti mielestäni parempi.
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti