Day of the Dead: Bloodline (2018)

Kannessa julistetaan tämän remaken olevan "a bold new reimagining...", että varmasti nyt ollaan paremman seurassa kuin mitä oli vuoden 2008 Day of the Dead-remake. Jep, muistattehan kuinka tämä oli jo uusintaversioitu vegaanizombin kera? Sehän oli sitä aikaa kun joka toinen viikko ilmestyi uusi zombieleffa ja tähän nimenomaiseen Dayhin liittyen tulipa vuonna 2005 Day of the Dead: Contagium, jonka piti muka olla jonkinlainen jatko Romeron alkuperäiselle Day of the Deadille. Contagium oli sontaa. Mutta ei hätää, Day of the Dead 2008 katsoikin ettei Contagium lukeutunut jatkumoon ja pyrki itse asiassa kulkemaan vuoden 2005 Zack Snyderin ohjaaman Dawn of the Dead-remaken vanavedessä ei nyt kenties virallisena jatkona, mutta selvästi siihen viitaten. Snyderin versio kun oli Danny Boylen ei-zombie-zombieleffan 28 Days Laterin (2002) ohella suurimpia tekijöitä elävien kuolleiden 2k-renesanssissa. Jopa Romero teki paluun aiheeseen vuoden 2005 Land of the Deadilla ja päätti sitten ihan vaikka väkisin pilata mestarinmainettaan sen jälkeisillä zomppareillaan. Zombiet olivat kuitenkin da shit!, joten viehätys rupesi katoamaan arkipäiväistymisen myötä eikä Romeron luiden kaluaminen tuntunut enää vuonna 2018 laisinkaan ihmeelliseltä, että yllätyksellisintä tässä Bloodlinessa onkin ainoastaan se kuinka joku vielä jaksoi zombieleffan tehdä. Niin ja kenties se, että oliko se nyt jo tarve tehdä toinen remake Day of the Deadista. 2008 kun ei ole niin kaukana takanapäin. Toisaalta tuon vuoden versio oli kyllä tarinallisesti aika erilainen ja lähinnä yhteistä Romeron leffan kanssa oli armeijan läsnäolo, joten ehkäpä tämä uudempi "a bold new reimagining..." onkin sopivasti erilainen puolustaakseen paikkaansa. Katsotaanpa...

Lääketieteen opiskelija Zoe (Sophie Skelton) tuntee olonsa ahdistuneeksi kun joutuu viikoittain ottamaan verinäytteen Maxilta (Johnathon Schaech) joka himoitsee hoitajaa siihen malliin, että jopa viiltelee ihoonsa neidin nimen ja esittelee sitä pokausyrityksenä. Eli joo, Zoe ihan syystäkin pyrkii pysymään erossa Maxista. Mutta kun miehen veressä on lääketieteellisen tutkimuksen kannalta vasta-aineita enemmän kuin tarpeeksi on siis ainakin kerran viikossa koettava kohtaaminen. Raiskausyritys ruumishuoneella sen ei kuitenkaan tulisi olla vaikka Max niin ajatteleekin. Onneksi influessaan kuollut potilas päättääkin herätä pureskelemaan Maxia, jolloin Zoe on turvassa ainakin hetken sillä nyt kulovalkean tavoin leviää zombievirus jonka vuoksi kohta kaikki ovat pulassa ja viisi vuotta myöhemmin vieläkin enemmän.

Siispä nyt kun tänään zombiet ovat valloittaneet jo käytännössä joka notkelman, ovat vähäiset ihmiset vetäytyneet aidattuihin pakolaisleireihin ja eräässä tällaisessa bunkkerissa Zoe pyrkii löytämään pelastuskeinoa. Toki paikalla on muutamia siviilejä sekä armeijan henkilökuntaa pitämässä turvallisuutta yllä, että aivan yksi ei tarvitse neidin olla.

Aidan takana zombiet odottavat tilaisuuttaan ja bunkkerissa alkavat tunteet kuumenemaan kun Max tekee comebackin halutessaan edelleen raiskata Zoen, joka puolestaan pyrkii Maxin avulla keksimään keinon zombie-epidemian taltuttamiseksi. Sama se, elokuva keskittyy kuitenkin enimmäkseen esittelemään Zoeta hölkkäämässä.

Niin että missä se "a bold new reimagining..." sitten oli? Jossain toisessa elokuvassako? Sori, mutta se kuinka mukaan oli lisätty intro kertomaan viruksen räjähdysmäisestä leviämisestä, kuinka tehosteet olivat päivitetty nykyaikaan sopiviksi tietokonetuotoksiksi ja kuinka näyttelijäkaartissa oli tyypilliseen tapaan keskitytty enemmän nuoriin kauniskasvoihin kuin esiintymiskykyihin eivät vielä ole "a bold new reimagining..." vaan nimenomaan päinvastoin, koska juuri tätähän ne liiankin usein ovat kun pyrkivät persoonattomaan turvallisuudentunteeseen. Sitä kuinka elokuva alkaa osoituksella viruksen leviämisestä ei ole mikään varsinainen muutos tai uusi asia verrattaessa Romeron originaaliin, jossa sellaista ei ymmärrettävästi ollut sen ollessa nimenomaan kolmas osa eikä tämän uuden tavoin kaikista muista irrallisena oleva "ensimmäinen" elokuva. Tottakai ilman edeltäviä osia sen on jotenkin muistutettava tapahtumien synnystä, joskin näköjään jättäen sen täysin sivuseikaksi koska mitä uutta sen suhteen voisikaan enää kertoa, kunhan vain mennään nopeasti asiaan. Merkittävin tarinallinen ero aiempaan on se, että siinä koekaniinina yhteiskuntaan sopeutettavana ollut Bub-zombie on nyt Max jota ei nyt suoranaisesti pyritä opettamaan eloon ihmisten kanssa, mutta joka toimii tutkimuskohteena kuolinongelmaa ratkottaessa.

Sen suhteen olin pettynyt siihen, että tyypilliseen tapaan Maxista etsitään parannuskeinoa kun Bubin kohdalla sellaisesta ei haaveiltukaan vaan hänen avustuksellaan koetettiin tavallaan uudelleenkouluttaa zombiet rinnakkaiseloon elävien kanssa. Erityistä naamapalmuilua aiheutti se, että Max on täysin tietoinen tekemisistään kun esimerkiksi toimii elävänä kuolleena taskuvarkaana ja liikkuu kuin jokin parkourtyyppi etsiessään edelleen Zoeta pökittäväkseen, ja tuottajat kuitenkin olivat kommentoineet elokuvastaan seuraavaa: "We want to keep it as close to the Romero version as possible. To make sure that his fans are happy." Jep, siksi Bloodline onkin kuin himokkaan Luc Bessonin märkä uni. Hitto!, eräässä vaiheessa joustavasti loikkiva zombie-Max jopa nuuhkii pikkupöksyjä koska näinhän verenhimoiset elävät kuolleet aina tekevät. Tästä perverssizombien lisäyksestä tulee mieleen se surkuhupaisa Night of the Living Deadin uudelleenjulkaisu jota varten oli kuvattu visuaalisesti aivan erinäköisiä uusia kohtauksia selittämään, että hautausmaazombie olikin sitten pedofiili.

Ja koska haluttiin pysyä alkuperäiselle uskollisena päätettiin myös minimoida bunkkerissa olevien ihmisten suhteiden kiristyminen, eikä täten enää ole syytä välittää seuraamistaan roolihahmoista.

Pääosin Day of the Dead: Bloodline on kuitenkin sama kuin Romeron alkuperäinen näkemys, jolloin siellä on tuttu runko eristyksissä olevista ihmisistä joiden pinna alkaa kiristymään ja kun tieteen edustajien näkemys riitaantuu liiaksi armeijan tilannekäsityksen kanssa menevät asiat lopullisesti käsille. Tästä vain puuttuu karisma, keskittymiskyky ja tilalle on pistetty pintakiiltoisuus.

Tässä remakessa on monien muiden ohella yksi ratkaisu joka hämmentää minua. Ymmärrän että koska alkuperäisessä elokuvassa Joseph Pilaton esittämä kapteeni Rhodes oli hyvin muistettava persoona, ei tässä tapauksessa edes yritetä toistaa edeltäjän maanisuutta saati tärkeyttä ja siksipä vastaavan hahmon nimikin on eri. Toki hän on edelleen se tyyppi jonka hermot pettävät ja joka asemaansa korostaakseen tuhoaa jääräpäisyyttään muitakin kuin itsensä, mutta sitä ei esitetä yhtä psykoottisesti ja täten on vain hyvä erottaa hahmot jopa nimiltään. Mutta miksi uuden leffan Rhodes on sitten Miguel Salazar, joka oli originaalissa hermoheikko sotilas jonka epätoivoisuus sysäsi liikkeelle kaiken tuhoavan tapahtumasarjan? Onhan se kiva, että nimillä muistutetaan alkuperäisestä, mutta miksi päähenkilöjen kohdalla katsottiin olevan tarpeen tehdä vaihtokauppoja ja miksi se tehtiin nimenomaan niinkin tärkeän kuin Rhodesin kohdalla? Olisivat suoraan antaneet uuden nimen, kuten vaikkapa Frank McRealman.

Olen toki nähnyt huonompiakin zombietuotantoja ja voi pojat kuinka paljon niitä huonompia onkaan, mutta tämä Bloodline on kyllä niin keskinkertaista yllätöksentäntä tuubaa, että se vuoden 2008 on verrattaessa se todellinen "a bold new reimagining..." eikä se ole hyvä merkki mistään.

Tähdet: *

Day of the Dead: Bloodline