Ei minua tarvitse kuitenkaan nurkaan saakka ahdistaa todetakseni että tarinallisesti Dawn Of The Dead on parempi, mutta Day Of The Deadilla on minulle suurin merkitys kaikista Romeron zombie-elokuvista (tai kenties ylipäätään mistään maailman zombie-elokuvasta.) Day oli nimittäin ensikosketukseni niin sanottuun moderniin zombie-elokuvaan. Ennen Dayta olin kyllä nähnyt muita zombie-aiheisia elokuvia, mutta niistäkin nykyaikaisin oli Hammerin Plague Of The Zombies, joka on aivan helvetin hyvä elokuva mutta kuuluu sinne jonnekin fantasiamaailmaan. Day oli maailmassa joka tuntui todelliselta jopa elävistä kuolleista huolimatta, tai kenties juuri niiden ansiosta. Siis hei c'mon, joulunalusaika missä tahansa kaupassa on kuin suoraan Dawn Of The Deadista.
Olin minkä ikäinen pikkukakara nyt olinkin, mutta olin tuolloin monien ystävieni tavoin kova Toxic Avenger fani ja sitä kautta innostuin kun eräs ystäväni sanoi saaneensa lainaksi Troman Class Of Nuke 'Em High-elokuvan ja tottakai pyysin häntä lainaamaan sen minulle siinä välissä. Nuke 'Em High oli nyt mitä oli, tyypillistä Tromatuotantoa, mutta ilokseni huomasin että tuon elokuvan perään oli nauhoitettu Day Of The Dead. Olin kusi sukassa heti ensiminuuteista lähtien. Jo se elokuvan alkukohtaus kun Sarah (Lori Cardille) kävelee kalenterin luokse tikittävän musiikin tahtiin ja mitä silloin tapahtuu? Tsiisus! Vanhenin sen nähdessäni varmaan 78 vuotta hetkessä.
Tämä elokuva sisältää useita loistokohtauksia, joita koetan kuvailla siten että elokuvan nähneet tietävät mistä puhun mutta muut eivät. Joten jos et ole nähnyt Day Of The Deadia, niin en toivoakseni pilaa mitään suurempaa,,, mutta jos et ole nähnyt Day Of The Deadia, niin mitä vielä odotat? Ei ne kuolleet itsekseen kävele,,, tai no...
Heti alussa on sen kalenterikohtauksen lisäksi pari muuta pirun kammottavaa kohtausta. Se ”hello!”-huutelu kaupungissa ja ensimmäinen kuvaan tuleva zombie. Ja Luoja, se musiikki! Vielä tänä päivänäkin se tuo kylmät väreet.
Kun Night Of The Living Dead kertoi zombie-epidemian alkuhetkistä ja siitä kun vielä ihmeteltiin mitä alkoi tapahtumaan. Dawn Of The Dead puolestaan rupesi osoittamaan että zombiet olivat tulleet jäädäkseen ja niitä ei voi paeta. Day Of The Dead puolestaan kertoo enemmänkin siitä kuinka on lopetettava pakeneminen ja ruvettava ymmärtämään hallitsevaa tilannetta ja sopeutumaan siihen. Ironisesti Dayn lopetus koettaa ihmisluonteen tavoin vielä kieltää kokonaisuutensa ajatukset.
Tämä alkuperäinen Romeron zombie-trilogia pitää oikeastaan sisällään koko zombie-evoluution ja kaikki muut elokuvat ovat enemmän tai vähemmän omaksuneet sen kopioiden muodossa. Jopa Romero itse Land Of The Deadillaan ja Diary Of The Deadillaan pikemmin toisti itseään, kuin vei tarinaa eteenpäin. Tämä ei ole mikään ihme, sillä Day kruunasi modernin zombie-elokuvan niin tehokkaasti, että zombiet olisivat melkein voineet pysähtyä siihen hetkeen.
Day Of The Deadissa seurataan maanalaisen tutkimuslaitoksen henkilökunnan pyrkimyksiä kehittää keino päästä eroon maailmaa riivaavasta zombie-epidemiasta. Tässä vaiheessa elävätkuolleet ovat enemmistönä maailmassa ja tieto siitä että onko muuallakin kuin tässä tutkimuslaitoksessa eläviä ihmisiä, tai sivistystä ylipäätään on vain mahdollisesti kuvitelmaa. Tutkimuslaitoksen pienen ihmisryhmän ympärillä on vain kuollut maailma ja ryhmän sisälläkin on tappiomieliala ottamassa valtaa.
Tutkimuslaitoksen ihmiset jakaantuvat kahteen pääryhmään:
A) Tutkijat jotka edustavat jonkinlaista järjen ääntä. Vaikkakin tämän ryhmän eräänlainen johtaja on ”tohtori Frankenstein,” eli Tohtori Logan (Richard Liberty.)
B) Sotilaat jotka edustavat väkivaltaa. Sotilaat ovat pääosin ohjelmoitavia tappokoneita ja heille käskyjä jakelee elokuvan ns. pahis, eli Kapteeni Rhodes (Joseph Pilato.)
Luonnollisesti eri ihmiset käyttäytyvät eri tavoin ja sääntöjen ja itsehillinnän alle jäävät tunteet pääsevät purkautumaan kun selviää miten järkeä edustava tohtori Logan asioita ratkaisee. Kaiken keskipisteessä nimittäin on tutkimuskohteeksi vangittu zombie nimeltä Bub, jota tohtori Logan sopeuttaa yhteiskuntaan, tekee siis tästä jälleen ihmistä.
Harhauskoinen tohtori Logan käyttää kokeissaan sellaisia keinoja jotka saavat aikaan konfliktin jotka aiheuttavat enemmän tuhoa kuin ulkona parveilevat zombiet. Ja jos kukaan ei ole vahtimassa, niin kuka tahansa voi tulla ovesta sisään.
Day Of The Dead kuvaa ihmisten turhautuneisuutta erinomaisesti. Tässä on kyse ihmisistä jotka koettavat kieltää kukin omalla tavallaan oman lajinsa sukupuuttoon kuolemisen. Tilannetta sivuutetaan joko kokonaan kieltämällä tapahtumat, tekemällä päätöksiä jotka sotivat ihmisyyttä vastaan, kokemalla hermoromahduksia, tai vain nopeuttamalla omaa tuhoaan ilman varsinaista tietoisuutta tekemisistään.
Vaikkakin osa näyttelijöistä roikkuu uskottavuuden rajoilla, niin en osaa kovinkaan kritisoida heidän taitojaan. Kyse kuitenkin on sekalaisesta joukosta ihmisiä joiden on oltava mahdollisimman tavallisia ihmisiä ja siinä he pitkälti onnistuvatkin. Vaikkakin on myönnettävä että Lori Cardillen esittämä Sarah on tehty vähän turhankin Neitsyt Mariaksi ja Johnin (Terry Alexander) Jamaikalaisaksentti on jokseekin liian Mr. Boombastic sopiakseen elokuvan tunnelmaan. Miguel Salazar (Anthony Dileo) joka vinkuu kuin pistetty sika joka toisessa kohtauksessa on kieltämättä ärsyttävä, mutta hän esittääkin sitä elokuvan hahmoa jonka hermot kestävät heikoiten, joten kaipa sitä on vain siedettävä.
Pääosin elokuvan näyttelijät kuitenkin esittävät onnistuneesti toivottomassa tilanteessa olevia ihmisiä.
Tilanteen lohduttomuus on luotu loistavasti. Ajatus siitä että jäljellä koko maailmassa ovat mahdollisesti vain tämän pienen ryhmän ihmiset ja että maailma kuitenkin on täynnä zombeja on todella kammottava. Ja tälläisiä zombien tulee elokuvissa ollakin. Ei mitään formulakuskeja, vaan jäykästi liikkuvia hitaita kammotuksia. Siinähän kuvittelet että helpostihan niiden ohitse juoksee, mutta sinä väsyt ne eivät ja niitä on joka saatanan notkossa odottamassa.
Tässä elokuvassa osoitetaan hyvin se että paeta voi aina, mutta minnekään ei pääse turvaan. Eihän turvapaikkaa voi ollakaan jos itsekin kuolee ennemmin tai myöhemmin.
Elokuvan zombiet ovat maskeerauksen multiorgasmeja.
Elokuvan musiikki on muutamia noloja powermetalkitarariffejä lukuunottamatta juuri sellaista millaista haluaakin kauhuelokuvassa kuulla, eli tunnelmaltaan kuvaa tukevaa.
Day Of The Dead sisältää useita onnistuneita kauhukohtauksia joita tulee helposti kuvailtua kun puhuu kaverin kanssa kauhuelokuvista. Tässä mielestäni valikoima onnistuneimpia:
-Se aiemmin mainitsemani kalenterikohtaus.
-Se aiemmin mainitsemani ”hello!”-osuus.
-Se aiemmin mainitsemani ensimmäinen zombie.
-Zombie joka kääntyy leikkauspöydällä.
-Lapio päähän ja ”pallon” pyöritys.
-Rhodesin kohtalo.
Unohtakaa kaiken maailman Hostelit ja Mandy Lanet, jos kaipaatte hyvää kauhua niin Day Of The Dead ajaa sen asian paremmin kuin onnistuneesti.
Siitä on lähes 20 vuotta kun olen tämä elokuvan nähnyt ensimmäistä kertaa ja vaikka se ei enää pelotakaan kuten silloin, niin vieläkin se muistuttaa siitä kuinka hyvä kauhuelokuva vei yöunet ja sai rutistamaan pehmonallea henkensä pitimiksi.
Muuten, en kehoita ketään alle 18 vuotiasta katsomaan tätäkään elokuvaa. Ikärajat ovat olemassa syystä ja vaikka itse kakarana katsoinkin elokuvia joita en olisi saanut katsoa niin älä tee kuten minä tein,,, tai älä ainakaan mainitseni nimeäni siinä yhteydessä.
Day Of The Dead ei ehkä ole yhtä paljon viiden tähden elokuva kuin mitä Dawn Of The Dead on, mutta siitäkin huolimatta.
Tähdet: *****
Day Of The Dead
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti