maanantai 10. kesäkuuta 2019

New Police Story (San ging chaat goo si, 2004)

Ylikomisario Chan (Jackie Chan) johtaa tehokasta kyttälaumaa ja tapaukset selvitetään välillä niin nopeasti, että sitä miettii koska ne rikokset ehditään edes suorittaa. Sitten vastaan tulee joukko nuoria extremeurheiluharrastajia jotka keikkaavat pankkeja sekä haastavat poliisit eräänlaiseen peliin ja Chan selviää viimeisimmästä yhdellä HP:llä menettäen koko ryhmänsä tuonelaan. Tämä syöksee Chanin alkoholikurimukseen ja maine laskee kuin Attendon osake, mutta onneksi kohtapuoliin avuksi tulee nuoriherra Cheng (Nicholas Tse) joka teeskentelee olevansa poliisi ja Chanin uusi pari. Cheng onnistuu vaivalloisesti nostamaan Chanin itsetuhosta syövereistä ja uusi peli voi alkaa. Tällä kertaa pahikset tulisivat saamaan pataan niin pahasti, että muhennoskin on lopputulokselle liian kiinteä termi.

Tämä New Police Story on paitsi osa viisi niin myös samalla ensimmäinen, koska kyseessä on sarjan reboottaus. Joskin senkin voi kyseenalaistaa sillä vaikka Jackie Chan on tässäkin Chan kuten ennenkin, on hänen hahmonsa silti eri ja vaikka joidenkin kohtausten kohdalla voikin nähdä niiden olevan lainattuja aikaisemmasta/aikaisemmista niin pääasiallinen yhteys Police Story-sarjaan on kuitenkin vain siinä, että tämäkin sattuu olemaan kyttäelokuva. Joten jos ajattelee sen ensimmäisen Police Storyn olleen eräänlainen Jackie Chanin näkemys James Glickenhausin The Protectorista niin samalla tavalla voisi ajatella sen olevan aivan yhtä merkittävä osa Police Story-sarjaa kuin tämän viidennenkin osan. Eli ei siis laisinkaan ja siten New Police Story on viides osa vain koska se on nimetty Police Storyksi, ei koska se olisi sarjan viiden osa. Mutta se olisi voinut olla ja helpostikin, sillä mikä olisi estänyt Chanin hahmon nimeämistä täsmälleen samaksi kuin aikaisemmin ja antaa hänen olla sama henkilö? Siitä on kuitenkin jo kahdeksan vuotta kun edellinen osa ilmestyi, joten on vain ymmärrettävää jos Chan esittäisi hahmoaan eri tavoin ja elokuvan tyyli olisi erilainen. Vanhempi Chan olisi eri ihminen ja vuoden 1996 jälkeinen elokuvavuosi 2004 olisi sekin luonnollisesti toisenlainen, joten siitä vaan reilusti pistämään hitaampi ja aikuisempi Chan keskittymään tutun hahmonsa kehittymiseen.
No jaa, nyt New Police Story kuitenkin on vain nimellisesti sarjan viides osa ja se pitäisi hyväksyä.

Siltikin, nimenä on edelleen Police Story ja jos näen Chanin hahmon nimen yksinkertaistettuna pelkäksi Chaniksi voin myös nähdä sen reboottauksen sijaan sinä viidentenä osana jollaiseksi sen kuvittelenkin. Se itse asiassa tekeekin elokuvasta mielenkiintoisemman kuin mitä se ehkä ilman suoraa yhteyttä olisikaan. Jos palaan aina sinne Glickenhausin The Protectoriin saakka ja huomioon kuinka kyseinen kyttäelokuva oli Jackie Chanin silloista (ja aikalailla nykyistäkin) imagoa ajatellen normaalia välivaltaisempi ja synkempi elokuva, ollen siis siten enemmänkin linjassa ohjaajansa kuin tähtensä tuotannon kanssa. Se ei myöskään ollut kaupallinen menestys, saatikka Chanille läpimurto amerikkalaisiin elokuvatuotantoihin. Siksipä kerrotaan pettyneen Chanin palanneen kotiin ja tehneen vastineeksi Police Storyn joka toi mukanaan tutumpia chanismeja komediasta lennokkaisiin stuntteihin ja vaikka se ei edelleenkään breikannut Chania jenkkielokuviin oli se kuitenkin kaupallisesti suurmenestys, tuottaen enemmän jopa siellä murican puolella. Tulevat Police Storyt lisäsivät kepeyttä ja kolmanteen osaan tullessa oltiin jo niin vahvasti komedian puolella, että luokitus toimintakomedia edellytti lajityyppien vaihtamista päikseen. Vuoden 1996 Ensi-iskun en alunperin edes huomioinut olevan Police Story-elokuva vaan kuvittelin sen olevan jokin erillinen James Bond-johdannainen. Siispä on hauska huomioida sarjan kehitystä juuri siten, että se lähti liikkeelle jostain nihilismiin kallistuvasta väkivallasta ja kiersi silkan komedian kautta tähän New Police Storyyn, joka sitten palaa sinne alkulähteille ollen varsin synkkä, lohduton ja jälleen kerran toiminta on mukana satuttamassa syvästi, ei vain pudottamassa animaatioalasinta hassun ääniefektin taustoittamana. Ja se tuntuu lähes loogiselta kehitykseltä. Toki hyppy Ensi-iskun seikkailukomediasta ranteidenviiltelyyn on aika raju, saaden tuumimaan josko välissä olisi pitänyt olla yksi elokuva enemmän, mutta ottaen huomioon ajan kulumisen vuosien 1996 ja 2004 välillä siirtymä James Bondista Leaving Las Vegasiin voisi olla mahdollinen. Chan on nyt vanhempi, ehkä voisi sanoa jopa vanha ja siksi ikä, sen myötä tulleet kokemukset ja muut elämänkulun merkit ovat saattaneet viedä häntä koko ajan murtuneempaan suuntaan, jolloin tarvitaan vain se yksi puuttuva askel alkoholismiin ja pohjalle jotta voidaan aloittaa uusi nousu pystyyn.

Näin ollen luulen, että se mitä muuta New Police Storysta saa irti kuin perushyvän kyttäjännärin riippuu siitä näkeekö sen viidentenä osana vaiko reboottauksena. Edellinen tekee siitä kiinnostavamman sarjan kehityksen vuoksi, mutta jos se ei oikeasti kuulu asiaan niin New Police Storylle saattaa antaa enemmän arvostusta kuin mitä sille kuuluisi. Onhan se omana irrallisena tuotoksenaan varsin sujuva kyttäelokuva ja toimii esimerkkinä siitä, että Chan osaa esiintyä uskottavan draamapainotteisesti eikä olla vain imagonsa mukainen hymyilevä kungfumies. Joskin tässä tapauksessa lukittautuminen näkemään Chan vain komediallisena näyttelijänä toiminee haittavana tekijänä, mutta kyllä hän oikeasti osaa olla myös se perinteinen rappiolla oleva elämäänsä kyllästynyt kyttäkin, jolloin näyttelemisen suhteen tämä on aiempia väkevämpi tapaus.

Kun olen joissakin Chanin elokuvissa nähnyt yhtäläisyyksiä joihinkin toisiin siten, että Chanin tuotantoihin olisi haettu inspiraatiota muilta ja esimerkiksi Ensi-iskussa oli sitä parodista 007-fiilistä kun taas Police Story kakkosessa oli hivenen Harry Callahan-meininkiä Murhapoolista. Ei tämän perusteella liene ihme, että vastaavaa näen myös New Police Storyssa ja tällä kertaa maistiaisia tulee ajalleen aika vanhahkosta Myrskyn ratsastajista (1991). Yhtäläisyyden näiden kahden elokuvan välillä löydän niiden roistoista ja heidän toimiensa motiiveista. Molemmissa on pahikset jotka naamioituneina suorittavat nopeita pankkikeikkoja joiden syy toiminnalle ei ole rahassa vaan tapahtumien synnyttämässä jännityksessä. Adrenaliini on heidän filosofiansa ja muu tulee toissijaisena. Tietenkin loogisempi syy New Police Storyn pahisten extremeurheiluharrastuksille, etc. löytymee tekovuodesta ja silloin pinnalle nousseesta parkourtrendistä jota varsinkin Luc Besson tunki jokaiseen elokuvaansa enemmän kuin tarpeeksi, mutta Chanin elokuvien tapana on ollut enemmänkin jenkki- kuin eurotuotantoihin vilkuilu, eikä tosiaankaan aina ajankohtaisiin sellaisiin, jolloin en pitäisi liian kaukaa haettuna jos Myrskyn ratsastajista olisi tämä yksi seikka lainattu.
Ja nyt kun kerran haen yhtäläisyyksiä niin miten olisi vuoden 2002 Infernal Affairs:
Hei, c'mon! vasemmalla aseeton pukumies, oikealla aseellinen nahkatakkiherra ja taustalla kaupunkisiluetti.

No, loppujen lopuksi New Police Story on ihan hyvä kyttäelokuva joka ei tarjoile juurikaan yllätyksiä, ellei sellaisena halua nähdä pääosaesittäjää ajatellen aika vähäistä huumorin ja ällistyttävien stunttien määrää. Joskaan niiden ei tulisi yllättää koska aika ymmärrettävästi tämä on erilainen kuin aiemmat Police Storyt ja ylipäätään Jackie Chan-elokuvat. Aika kuluu, sille ei voi mitään.
Siispä hyvä kyttäelokuva jossa Jackie Chan paljastaa näyttelijänkykynsä ja onnistuu siinä.

DVD:llä bonuksena musiikkivideo jossa Jackie Chanilla on päässään aurinkolasit jotka kerjäävät sitaattia "roads? where we're going, we don't need roads."

Hei, Mitsubishin logo pääsi taas esille. Voi sinua, Jackie.

Tähdet: ***

Ei kommentteja: