Project A kakkosen tavoin Police Storyn ensimmäinen jatko-osa alkaa montaasilla joka koostuu edellisen elokuvan toimintakohtauksista, mikä muuten muistuttaa Jackie Chan-leffojen yleisestä tavasta pistää loppuun kokoelma pieleen menneitä kohtauksia, mutta nyt tietenkin onnistuneina. Montaasi alussa ja montaasi lopussa saa odottamaan, että missä on Chanin Rocky nelonen joka on lähes pelkkää montaasia. Tai no, tietenkin hänen kohdallaan se olisi mont aasia. Get it? Ba dum tss!
Samoin kuten Project A 2:ssa myös nyt tarina jatkuu suoraan siitä mihin edellinen loppui, joten ensidialogi liittyy aiempiin tapahtumiin ja vaikka ylikonstaapeli Jackie (Jackie Chan) saikin pahiksensa kiinni toimi hän siten, että olisi lain silmissä varmastikin itsekin päätynyt kaltereiden taakse, etenkin kun aika huonosti hän keräsi todisteita pahiksia vastaan ja ratkoi ongelmansa nyrkein. No kuitenkin, Jackie saa nuhteet sekä alennuksen liikenteenvalvojaksi ja pahikset pääsevät kieron lakimiehen avulla vapaaksi, jolloin he aloittavat heti Jackien ja mielitiettynsä Mayn (Maggie Cheung) vainoamisen.
Tässä välissä lienee syytä huomauttaa, että vaikka tässä blurayboksissa elokuvat ovat kukin englanniksi dubattuja niin kuten yleensäkin nimenomaan päällepuhuttujen versioiden kanssa, käännökset saattavat vaihdella rajustikin jolloin varsinkin näin yhteenpakattuna ja siten mahdollisesti lyhyen aikavälein elokuvat katsoessaan saattaa vaivata se etteivät nimet aina täsmää vaikka hahmot samoja ovatkin. Siksipä päädyin suoraan käyttämään Jackiesta nimeä Jackie koska se oli Jackie edellisessäkin ja niin se toki on itse elokuvassakin, mutta tämä vain tiedoksi heille jotka itseni tavoin haluavat lukea wikipediat sun muut ja huomaavat ristiriitaisuuksia. Esimerkiksi Tom Ko on edelleenkin sama tyyppi, mutta nyt nimellä Chun joka se oikeastikin kuuluisi olla.
Se siitä ja nyt takaisin Jackien pariin joka kyllästyy pahiksien kiusantekoon ja käy kurmoottamassa heitä, joka sitten johtaa uusiin nuhteisiin ja mies tekee sen mitä lähes jokainen kyttä vastaavasssa tarinassa tekee eli irtisanoutuu ja vaikka kuvitteleekin voivansa viettää hunajaista eloa tyttösytävänsä kanssa päätyy kuitenkin takaisin toimintaan, vetäen siten jälleen kerran pahiksia nekkuun. Joskin jälleen kuten Project A 2:n kohdalla ei varsinainen elokuva kuitenkaan pysyttele jatkamassa edellisen tarinaa vaan se toimii enemmänkin vain introna ja sitten se osuus tyrkätään takapenkille kun uusi juonikuvio ottaa valokeilan, joka tällä kertaa on hullut pommimiehet jotka aikovat räjäytellä paikkoja jos eivät saa rahaa.
Police Story 2 on varsin linjassa ykkösen kanssa, jolloin se on sävyltään hivenen vakavampi kuin chanismit yleisesti ottaen ovat, mutta ei missään nimessä huumorintajuton ja siten myös selvästi tarkoituksellisen komediallisia hetkiä on luvassa, joskaan ei lähellekään niin painokkaasti kuin sitten kolmannessa osassa. Ykkösen tavoin kakkonen on hetkittäin väärissä hetkissä koominen taikka yltiövakava, mutta pääosa elokuvasta pysyy tasapainossa. Ja nyt kun aiemmin vertasin tätä rakenteeltaan Project A kakkoseen niin mainittakoon se, että vaikka Police Story 2:ssa on siinäkin huomattava määrä hahmoja joilla on ainakin jonkinlainen "oma hetkensä" niin se ei päädy missään vaiheessa liika on liikaa-sekoiluun jossa vaikuttaa etenkin se, että mukaan tuotu edellisen osan tarina ei ole haittaavana tekijänä ja pääjuoni pysyttelee suht' yksinkertaisena jolloin olo ei ole kuin ruuhka-aikana vessahätäisenä. Ei siis tuoda liikaa mukaan vaan sopivasti. Vaikkakin uusien hahmojen mukaantuonti tuntuu jälleen kerran hivenen harkitsemattomalta sillä Jackie saa avukseen tiimin jonka annetaan ymmärtää olevan joukko persoonallisuuksia, mutta sitten vain pari heistä saa jonkinlaisen puheosan ja sekin jää lähes tervehtimisen tasolle. Lisäksi kun tämä on kuitenkin aikalailla Jackien sooloa niin aika tarpeettomaksi hänen erikoisjoukkonsa jää.
Yksi seikka jossa kakkonen eroaa huomattavasti ykkösestä on siinä, että tässä on aika paljon yö- tai muuten vain pimeäkuvauksia (sadetta, tms.) ja kun musiikissa on suurelta osin aika hidas rytmitys (ts. uhkaavaa) niin ne kun lisää juonikuvioon kiristystä aiheuttavasta pommiryhmästä, pistää se pohtimaan josko halu olisi ollut mennä aiempaa synkempään suuntaan. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole niin raskas ettäkö elokuva olisi varsinaisesti synkkä, mutta melkein voisin uskoa jos joku sanoisi tämän elokuvan esikuvana/innoittajana olleen vielä voimissaan ollut Likainen Harry-sarja. Se ei olisi ehkä kovinkaan kaukaa haettua jo siksikin, että näitä vastaavia lainoja on nähtävissä muissakin Jackie Chan-tuotoksissa ja tämän kohdalla se tulee ajatuksiin sävyn sekä ideansa ansiosta, mutta varsinkin kun huomaa miten kuten saman vuoden Harry-tuotannossa, Murhapoolissa on tässäkin kauko-ohjattava pommiauto.
Mainio perusvahva Jackie Chan-elokuva ja ihan hyvä niin.
Ei tule sekoittaa intialaiseen Police Story-sarjaan, se on ihan oma juttunsa, mutta tsek tis aut! ohjaajan nimi on Thriller Manju, joka on aikaansaanut elokuvan nimeltä... JACKIE CHAN!
Ja ilmeisesti Mitsubishi on jälleen sponsoroinut Chania, sen verran näkyvästi yhtiön logo esiintyy.
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti