Niin sanottu nörtti ja siten komedin sääntöjen mukaisesti "ruma" opiskelijaneitokainen Chrissy (Catherine Annette) on vaarassa menettää stipendinsä jos ei seurustele jonkun veljeskuntaan kuuluvan kanssa, ja juuri kun toivo alkaa olla menetetty kohtaa hän Rigon (Grant O'Connell) jolla on hivenen iho-ongelmia, mutta se selittyy sillä että hän on zombie, elävä kuollut. Veljeskunta johon Rigo kuuluu on ZBE koska voiko tässä odottaa enempääkään ja herran ihmissyönti pysyy aisoissa pilvenpolton avustuksella joten ei huolta. Chrissysta ja Rigosta tuleekin yliopiston suosituin pariskunta ja se suututtaa koulun bitchia eli Bambia (Jamie Noel) joka haluaa sekä erottaa pariskunnan, että myöskin nolata heidät perinpohjin, mutta tilanne johtaa siihen että Rigo menee puraisemaan yhtä ilkeistä opiskelijapojista. Siispä nyt aloituksesta 28 päivää myöhemmin (tajusitteko? varsin hauskaa) opiskelijat bilettävät vetäen botoxia naamaan, pilveä poskeen, viinaa kiduksiin ja zombie-epidemian levitessä ihmislihaa vatsaansa.
Perusvitsi elokuvassa on esimerkiksi se, että yliopiston urheilijapokien veljeskunnan nimi on DIK.
Jep, tämä on juuri sellainen komedia kuin nimen, kannen ja hehkutuksen sen olevan Sharknadon tekijöiltä olettaisi olevankin, joten hyväksi sitä ei kutsuisi edes tekijöiden vanhemmat koettaessaan noudattaa viisautta siitä jos ei ole hyvää sanottavaa...
Siispä naiset ovat kauniita bimboja ja enemmän kuin halukkaita esittelemään tissejään, miehet ovat hekin bimboja, mutta heidän tehtävänsä on alastomuuden sijaan esimerkiksi oksentaa taikka virtsata paikkaan jonka pitäisi herättää naurahduksia. Molempien dialogi koostuu pääosin kiljumisesta taikka kiroilusta koska ne ovat tunnetusti komedian tärkeimmät elementit. Näytteleminen on suoraan sanottuna perseestä ja jos yhdenkään esiintyjän ura tällaisen teoksen jälkeen jatkuu niin todennäköisemmin crackaddiktistripparina taikka kadun varrella pullosta naukkaillen.... crackaddiktipullosta. Siispä The Coed and the Zombie Stoner on teos jota ei varmastikaan muistella kehuen ja katsojallekin se tuottaa enimmäkseen myötähäpeää, mennen parhaiten läpi niin sanottuna guilty pleasurena ja tiedättekö mitä, ehkä sen voisi sinne asettaakin. Jos tässä nimittäin on jotain positiivista niin sen energia on tapissa ja vaikka sitä ei voikaan arvostaa hyvästä huumorista, hyvästä näyttelemistä taikka olemisesta hyvä elokuva niin trashiksi se on kieltämättä aika tehokas. Vaikka en uskokaan Zombie Stonerilla olevan tulevaisuutta kulttiklassikkona niin kyllä tämä hieman mielessäni vertautui esimerkiksi Troman Class of Nuke 'em High:n kaltaisiin roskaelokuviin ja ehkäpä jotain 20-25 vuotta sitten tehtynä Zombie Stoner saattaisi palata tänään mieleen vastaavanlaisena elokuvana joka herättää positiivisiakin tunteita. Tästä olisi kiittäminen nimenomaan sitä, että Zombie Stoner ei ainakaan kaikesta surkeudestaan huolimatta pysähdy kertaakaan vaan jos kerran on juostava päin seinää niin tehdään se reilusti niska murtuen.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti