lauantai 8. joulukuuta 2018

The Devil Bat (1940)

Pidetty tohtori Paul Carruthers (Bela Lugosi) työskentelee suurelle kosmetiikkayritykselle ja kehittelee heille uudenlaista, markkinat mullistavaa partavettä. Carruthers harrastaa myös mielipuolisia kokeita ja verenhimoisten jättilepakoiden kasvattamista jotka tulevatkin tarpeeseen sillä hän ei ole muistanut kertoa pomoilleen, että partavetensä paitsi tuoksuu hyvältä toimii myös houkuttimena edellä mainituille lepakoille, joten näin merkitty kaula tulee repiä riekaleiksi. Motiivina Carruthersilla on se, että vaikka kauneusyrittäjäpäällikkönsä ovatkin valmiita antamaan rahallisen bonuksen hyvästä työstä, ovat ne tohtorin mielestä aivan liian vähäisiä hiluja siitä kaikesta mammonasta jota firma on hänen kehittämiensä litkujen ansiosta taskuihinsa sullonut. Siispä Carruthers houkuttelee pomojaan testaamaan partavettä ja lähettää sitten lepakkonsa silpomaan heidät hengiltä. Kuten lähes aina näissä vanhoissa kauhu-/jännityselokuvissa se on reportteri ei poliisi joka päivän pelastaa.

Vast'ikään perustetun aikansa halpatuotantoyhtiö PCR:n ensimmäinen kaupallinen hitti joka sai vielä 40-luvun puolella maineella ratsastavan, mutta lunnollisestikin itse The Devil Batiin liittymättömän jatko-osan sekä jonkinasteisen uudelleenversioinnin ja silti niin vain kävi, että public domainiin se tämäkin teos putosi. Tavallaan sääli, sillä The Devil Bat on sen verran onnistunut tapaus ettei se ansaitse sitä mainetta joka public domain-elokuvilla yleisesti ottaen on, mutta pääasia kuitenkin on että se on edelleen saatavilla ja onpa jossain vaiheessa näemmä saanut ihan bluray-julkaisunkin osakseen. Voimme siis nähdä tämän ajautuneen unohduksiin, mutta olevan helmi kakassa.
Mukana on joitakin aikansa kökköyksiä joista osan voi pistää silloinen näyttelemistavan tai teknisten rajoitusten piikkiin, joten esimerkiksi jälkimmäisen kohdalla löysä kumilepakko narun päässä saa jotain anteeksi koska vaikka kyseessä olikin halpatuotantoa niin eivätpä ne paremmalta näyttäneet niin sanotuissa isoissakaan elokuvissa, joten parhaimpansa tekivät. Lisäksi poislukien esimerkiksi turhankin alleviivaava musiikki on The Devil Batin jännitys hyvinkin kohdillaan, ollen ajoittain varsin ahdistavaakin joka on vain hyvästä sille.

Bela Lugosi esittää hyvin paikalleen jumiutuneeseen asemaansa katkeroitunutta henkilöä joka kantaa julkisesti kuuliaisen alaisen imagoa ja tässä pidetään enimmäkseen varsin onnistuneesti poissa se perinteinen hullulla tohtorilla on hullut puheet ja hullu kiilto hulluissa silmissään-tyylikeino, jonka sijaan tohtori Carruthers on pikemminkin hiljainen ressukka joka muuten olisi voinut aikoinaan ottaa osansa firman nykyisistä rahoista jos olisi suostunut osaomistukseen yksittäisen rahapalkkion sijaan, että sitä olisi kieltämättä ollut kiva seurata enemmänkin kuin vain ohimaininnan verran. Toki siellä ovat ne Jaakobin tikapuut ja muut hullun tohtorin laboratoriojekut, mutta kliseistä huolimatta tämä Lugosi on hieman enemmän traaginen hahmo kuin villiintynyt käkikello. Ilmeet ja puheenpainotukset ovat tietenkin tuttua Lugosia, joskin nyt ne pysyvät aisoissa ja ainoa hieman häiritsevä seikka on se että jostain syystä hän koettaa puhua paksummalla jenkkiaksentilla jonka seurauksena hänen oma luontainen vahva eurooppalainen ääntämistapansa korostuu entisestään, tehden hänestä yhtä syntyperäisen amerikkalaisen kuin Sean Connery on espanjalainen.
Lugosi ei kenties tee yhtään sen parempaa roolisuoritusta kuin kukaan muukaan elokuvassa oleva, mutta yleisesti hänen elokuviaan ajatellen hän onnistui yllättämään muistuttamalla siitä, että oli tosiaankin parhaimmillaan uhkaavan vaikuttava persoona eikä ainoastaan jokin houraileva morfiininarkkari. Näin ollen minun silmissäni hän on The Devil Batin parhain esiintyjä vaikka ei ehkä sitä oikeasti olekaan, mutta edellä osoitetun mielikuvan rikkomisen vuoksi jätti muut varjoonsa. Tekee hyvää välillä muistuttaa itselleen, että hän joka myöhemmin on päätynyt jonkinasteiseksi vitsiksi ei aina ole ollut lähelläkään sitä. Joskin se vertailu ei kenties saisi tulla esille yksittäisen elokuvan kohdalla, mutta hitot siitä sillä siitäkin huolimatta The Devil Bat on tehokas jännityselokuva joka onnistuu välttelemään suurimmat hullu tohtori-kompastuskivet kuten myös pysyttelemään murhaavista jättilepakoistaan huolimatta ihmiskeskeisenä.

Tähdet: ***

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

My eyes! The goggles do nothing.

...noir kirjoitti...

Niistä Lugosin suojalaseista tuli mieleen se vanha valokuva jossa missä lie sentrifugissa taikka atomipuuskassa olevalla miehellä on vastaavanlaiset rillit ja suu levinnyt ilmavirran myötä.