Aikoinaan sarjamurhaajalta paennut Joan (Angela Bettis) kärsii edelleen traumoista ja nyt hän palaa tapahtumapaikkana olleeseen pieneen kotikaupunkiinsa chillailemaan. Tottakai edellä mainittu sarjamurhaaja on edelleen vauhdissa ja harrastaa tuttuun tapaan teinityttöjen kiduttamista sekä teurastamista. Sitten Joan voi kohdata menneisyyden demonit, etc.
Special guest star: pakollinen yllätyskäänne joka on aika vahvasti Screamista kopioitu.
Scarin myyntivaltti on ollut 3D ja sen ansiosta se ilmeisesti päätyi muun muassa Venäjällä joksikin aikaa katsotuimmaksi elokuvaksi, mutta kuten kaikki elokuvat joiden pääjuttu on jokin vastaava temppu niin jos se riisutaan mitä jää jäljelle? 3D-elokuvan kun pitäisi osoittaa olevansa hyvä myös ilman tukeutumista siihen, samalla tavalla kuin esimerkiksi vihreäksi sävytetyn sinisenä, mutta toki elokuvan jonka pääpointti on kuten esimerkiksi tässä tapauksessa kolmiulotteisuus niin se pitäisi myös nähdä sellaisena koska vailla sitä ei saa alunperin tarkoitettua elokuvaa koettavakseen. No, Scarin kohdalla väitetään ettei sen 3D ole häiritsevästi esillä vaan se on onnistuttu saamaan täysin luonnolliseksi osaksi elokuvakokemusta, joka ainakin minun tulkintani mukaisesti tarkoittaa sitä ettei 3D ole sisällön ainoa merkittävä asia eikä elokuva siten kulje sen ehdoilla ja täten katsoi sen sitten kolmella taikka kahdella ulottuvuudella, väreissä taikka ilman olisi nimenomaan sen sisältö tärkein ja muu on vain plussaa. Sontaa! Scar on tehty nimenomaan ja ainoastaan masturboimaan 3D:llä ja siksi kaikki on kuvattu siten, että sillä tyrkytetään lasien kautta jotain erikseen etualalla olevaa ja väriskaala pidetään modernien 3D-lasien kunniaksi sellaisena, että tausta on joko ylivalotettua taikka erityisen tummaa päästääkseen etuosan irtaantumaan siitä. Hyvää lienee se ettei tavaraa koko ajan heitellä kameraa kohden, mutta asettelu on tunnelimainen. Se ei kuitenkaan helpota, että kuvaus näyttää joltain tyypillisen halvata digikameroinnilta joka vie ajatukset enemmänkin hyvin halvan suuntaan kuin suuren elokuvan joka koettaa olla visuaalisesti rikas ja onnistunutkin siinä. Lopputulos näyttää samalta kuin kalvoanimaatioissa joissa on staattinen tausta ja eri tasolla, lähempänä oleva animoitu osa on sävyltään niin erilainen, että näyttää täysin irralliselta kokonaisuudesta. Huomioitavaa on ettei elokuva todellisuudessa näytä samalta kuin juonikuvauksen perään laittamassani kuvassa, vaan kontrastit ovat huomattavasti suurempia.
Tarina tulee täysin toissijaisena ja ilman 3D-lasien mukanaan tuomaa efektiä ei pääse edes huijaamaan aivojaan luulemaan elokuvassa olevankin jotain näkemisen arvoista. Näyttelijät eivät sitä ainakaan ole, sillä hyvin mitäänsanomattomia suorituksia kukin tekee. Esimerkiksi Angela Bettis joka tuli itselleni tutuksi May-elokuvan nimihahmon muodossa, tehden varsin hyvän vaikutuksen omistautuneisuudelllaan rooliin, luoden siten odotuksia tuleville elokuvilleen ja vaikutti näyttelijältä jonka kohdalla toteaisi "no, jos muut eivät on hän varmasti ainakin hyvä" jonka avustuksella sitä siirtyi tätä Scariakin katsomaan ei tuo mukanaan mitään muuta kuin läsnäolonsa, joka sekin tuntuu sellaiselta että olisi mielummin jossain muualla.
Scar on tyypillinen tissejä, gorea ja p*skoja näyttelijöitä täynnä oleva teinikidutuskauhistelu jossa ainoa toivo paremmasta on sen kokeminen kolmiulotteisena ja sen mahdollisesti aiheuttama huijaus. Mutta totuuden näkee ilman laseja ja se on aika saatanan lattea.
Tähdet: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti