Syrjäisellä mökillä sattuu kummia kun valot ja varjot leikkivät, aviomies kokee kuplivaa bodyhorroria ja kohta kuolaten puree torahampaillaan vaimonsa hengiltä. Talokin räjähtää.
Vuosia ja taas vuosia myöhemmin pariskunnan aikuinen pojanpoika Cory (Eric Larson) matkaa tyttöystävänsä kera tuolle samaiselle mökille ja tokihan hän on tietämätön isoisänsä kokemasta demonisesta kehonvaltauksesta, mutta painajaisunet kuitenkin varoittavat sekä kutsuvat häntä kohtalopaikalle. Isäkin teki itsemurhan ehkäpä nimenomaan samojen uhkakuvien vuoksi, mutta sitähän Cory ei tiedä vaan uskoi hänen olleen vain tavallinen juoppo sekä paskiainen. Hei Cory, tuon taustalla soivan matalasti matelevan möö!-äänisen synahuuruilun pitäisi kertoa jo tarpeeksi, ettei sinne mökille kannata mennä. Lisäksi matkalla kohdatun huoltoaseman rähjäinen omistaja varoittelee kuolemasta ja muusta kivasta. No, mutta onneksi Cory saa tyttöystävänsä ohella seurakseen pariskuntaystävät (he ovat ne paneskellaan ja käyttäydytään moukkamaisesti-hahmot), ns. älykköystävän (ts. hänellä on silmälasit) ja joku muu nainen-ystävän (joku muu nainen-hahmo), että ei huolta mailla eikä halmeilla. Ai niin, eipä unohdeta taikureita, sillä mitäpä elokuva olisikaan ilman taikureita jotka esittävät karatetemppuja? Ei mitään, sanon minä.
Hmm... demonisia voimia, syrjäinen mökki, joukko nuoria aikuisia ja jo nyt ennen tapahtumapaikalle pääsyä outoja kuvakulmia, sumua, sekä unenomaisia painajaisvisioita. Miksi se kuulostaa niin kovin tutulta?
Kuten jo todettua, mökki räjähti joten paikalla on enää rauniot ja tietenkin satunnaisia luurankoja. Yllättäen kuitenkin ovesta pääsee mökin sisälle ja kaikki näyttäisi olevan kohdillaan vaikka raunioita kiertäen huomaa ettei näin todellakaan ole. Kyse lienee siis eri ulottuvuuden mysteereistä ja Coryn on selvitettävä asia. Näin ollen kaikki astuvat ovesta sisään, huomatakseen jääneensä nyt tuon toisen todellisuuden vangeiksi jolloin tokihan se tarkoittaa myös sitä, että demonituuli nousee ja irvokkaat ihokuplimistehosteet pääsevät valloilleen.
Jep, kyseessä on enemmän taikka vähemmän ja enemmän Evil Deadista lainaava elokuva, joka aika ymmärrettävästi häviää energiassa kuten myös tehokkuudessa esikuvalleen, mutta pakko myöntää Demon Windin ainakin yrittävän kovasti. Toki samankaltaisuudet saattavat luoda vastustusreaktion ja sille on helppo nyökytellä sillä Demon Wind lainaa ja suoranaisesti ryöstää monia Evil Deadin temppuja koettaen peitellä niitä korkeintaan sellaisilla tyypillisillä jatko-osien metodeilla, että kunhan vain ollaan äänekkäämpiä ja laitetaan kaikkea vähän enemmän niin se on jo uutta sekä innovatiivista koska on muka täysin omaa. Mutta kun Evil Dead oli niin pirun kekseliäs sekä vauhdikas että se jo yksinään käytännössä kattoi lukuisien jatko-osien sekä kopioiden mahdolliset lisäykset ja teki kaiken niin vakaumuksellisella innolla, ettei sillä ole väliä jos joku tekisi sen ns. laadukkaammin kun se ei voisi tehdä sitä enää vaikuttavammin. Viimeistään siinä vaiheessa kun päähenkilö löytää mökistä vanhan päiväkirjan jossa kerrotaan muinaisista demoneista saattaa luovuttaa odotuksistaan saada Demon Windista mitään omaa, mutta kopio tai ei, uskallanpa väittää tämän olevan katsomisen arvoinen tapaus. Demon Wind sisältää kuitenkin niin paljon mielikuvituksellisia visioita, nyttemmin old schooliksi kutsuttavia maskeerauksefektejä, visvaa, gorea ja meininkiä, että vaikka se jääkin vertailussa yllätyksettömäksi, vähemmän tehokkaaksi ja on samanlaiseksi halpatuotannoksi huomattavasti halvemman oloinen niin kauhutrashina se on varsin nautinnollista kamaa kaikessa yritteliäisyydessään. Siksi Demon Windista tulikin itselleni mieleen tarpeeksi paljon eksploitatiivisen kopioinnin sijaan pastissinomaisuus, jolloin vaikka se ei olekaan samalla tavalla kieli poskella ja itsetietoisen ironinen kuten jokin Manborg, Wolfcop, taikka Turbo Kid tuntuu se silti olevan pelkän tunnetun elokuvan rahastuksen sijaan lähempänä fanfictionia. Siispä tottakai se lainaa ja ryöstää, mutta tekee sen koska tekijät ovat diganneet sitä (tai pikemmin niitä, sillä elokuvan mörököllit ovat kuin suoraan Night of the Demonsista) mistä se lainaa ja ryöstää, eivät koska jokin markkinointipuolen tutkimus on sanonut tämän tekevän rahaa. Demon Wind ei siis ole millään muotoa "hyvä" elokuva, mutta hiton viihdyttävä se on. Täsmälleen sellainen jollaisen sen kansikuvaihtoehtojensa perusteella odottaakin olevan.
Hienoa on miten joissakin kansiversioissa Lou Diamond Phillipsin nimi on ylipäätään mukana kun mies ilmeisesti veti vain jonkinlaisen ystävänpalveluscameon, tms. yhtenä elokuvan demoneista ja kyseessä on yhtä helposti nähtävä juttu kuin Daniel Craig imperiumin sotilaana A Force Awakensissa: jos sitä ei erikseen tiedä niin sitä ei todellakaan koskaan huomioisi, eikä sitä silloinkaan näe vaan joutuu ainoastaan uskomaan näin käyneen.
Kansikuviin liittyen minusta on mainiota myös se, että ottaen huomioon Demon Windin olevan ns. unohdettu halpatuotantoelokuva joka sai ilmeisesti ainakin jenkeissä ensimmäisen dvd-julkaisunsakin vasta vuosi takaperin, on se kuitenkin ympäri ämpäri maailmaa julkaistu lukuisilla eri kansikuvavaihtoehdoilla joissa yllä vain osa niistä.
Tähdet: **(*)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti