Bethin (Shannen Doherty) sisar on tehnyt väitetysti itsemurhan, mutta niin sekä katsoja kuin Bethkin tietävät asian olevan toisin, joskin meistä vain minä oikeasti näen sen kun hän ainoastaan uskoo vilunkipeliin. Beth ilmoittautuu oppilaaksi samaiseen tyttökouluun jossa edesmennyt sisarensa tunsi olonsa epämukavaksi ja huomaa ettei kyseessä ollutkaan ainoa epäselvä opiskelijakuolema ja kas! kenties koulun mustiin pukeutunut tyttöjoukko onkin satanisteja ja mystisillä saatanavoimillaan ovat aiheuttaneet kuolemaa. Enemmän pahuutta löytyy Kanye Westista, mutta sama se koska nämä neidit pukeutuvat mustaan ja sehän tarkoittaa varsinkin amerikkalaisessa kouluyhteisössä silkkaa pahuutta joka pitää pysäyttää. Joskin on mielenkiintoista, että kun kerran alussa korostetaan sitä kuinka nämä ns. goottitytöt ovat epäilyttäviä niin miksi kun lähestytään uskoteltua totuutta heidät kokonaan unohdetaan elokuvasta. Ei enää kuvaakaan heistä. Sen jälkeen on aika vaikea yllättyä kun paljastetaan, että koulun rikkaat bitchit ovatkin ne pahikset. Dramaattinen hidastettu zoomaus pentagrammiin!
Kyseessä on uusintaversio samannimisestä vuoden 1973 elokuvasta ja ilmeisesti myös julkaistu suomennoksella Pahan tyttökoulu, mutta tässä luotan vain IMDb:n väitteeseen koska itse olen törmännyt ainoastaan tällä Saatanallinen tyttökoulu-nimellä julkaistuun painokseen. Aaron Spelling-tuotantoa, mutta en osaa sanoa onko sillä oikeasti muuta merkitystä kuin että Saatanallisen tyttökoulun tekijäkaartista löytyy hänen muista tuotannoista tuttuja nimiä (näkyvimpänä Shannen Doherty), kuvamateriaalissa näemmä kierrätetään hänen aiempia tekosiaan ja Spelling rahoitti myös sen originaalielokuvankin. Vaikka yhdistänkin Spellingin nimen helposti saippuasarjoihin joko aikuisemmilla taikka nuoremmilla näyttelijöillä, niin hän on aina piirtynyt mieleeni enemmänkin pelkkänä rahamiehenä kuin jonkinlaisena persoonana jonka kädenjälki olisi aina konkreettisesti tunnistettavissa ja täten vaikka vaivatta linkitänkin Dynastian Titaaneihin ja Beverly Hills 90201:n Melrose Placeen samanlaisina saman todellisuuden tekeleinä, en kuitenkaan samoin kuin vaikkapa jonkun Jerry Bruckheimerin tuotannot keskenään, joista voi lähes aina sanoa hänen vaikuttaneen sisältöön ehkä enemmänkin kuin olisi tarvinnut. Samapa se, jos hän ei olisi tuottanut Beverly Hillsia (aka L.A. Beat. Jep, ihan oikeasti) en kenties olisi aikoinaan ihastunut Shannen Dohertyyn ja murrosikäisenä pitänyt hänen kuvaansa lompakossani. Sääli että hän sittemmin osoittautui kreisiksi bitchiksi jonka kuvan katsominenkin sai pelkäämään, että kohta on lemmikit puukotettu ja keitetty. Ihana, tuhma nainen.
Voisin uskoa motiivin tuottaa Saatanallisen tyttökoulun remaken juuri tuolloin vuonna 2000 johtuneen vielä voimissaan olleesta jonkinlaisesta hot topic-goottimuodista jonka moderneina edellävijöinä toimivat vuoden 1996 elokuva Noitapiiri ja tietenkin vielä silloin relevantti Marilyn Manson, mutta tämän nimenomaisen elokuvan suorempana esikuvana oli varmastikin Noitapiirin jälkeläisenä syntynyt sitäkin massaystävällisempi tv-sarja Siskoni on noita, joka myös oli Aaron Spelling-tuotantoa ja jota alunperin tähditti muun muassa Shannen Doherty. Muutoin kenties mainitsisin vielä tuolloin pyörineen Buffy vampyyrintappaja-sarjan joka sekin edusti muka jonkinlaista alternativehenkistä yliluonnollista teiniangstia, mutta kyllä Saatanallinen tyttökoulu noudattaa suoremmin Noitapiirin lanseeraamaa tyylisuuntausta jossa koulun hyljeksityt ns. outsiderit ovat mustiin pukeutuneita goottityttöjä joiden käsitys goottimusiikista on jokin The Smiths ja kyseessä onkin enemmän imago, muoti-ilmiö kuin jonkinlainen aate.
Henkilöinä elokuvan vaihtoehtoneidit ovat kuitenkin täsmälleen samanlaisia kuin pastellisävyiset opiskelutoverinsa, mutta tottakai he ovat pahoja friikkejä koska eivät juo boolia Fatboy Slimin tahdissa (ei kun ihan oikeasti) ja samalla jokainen hiemankin ooämgeetä pidemmälle ajatteleva tajuaa ettei tässä ole mitään erilaista taikka vaihtoehtoista. Se on vain keino myydä jotain ja nyt se ehkä on jo hieman myöhässä tulevaa ja nopeasti vanhentunutta Avril Lavigne-kapinallisuutta. Se kuinka elokuvan twisti onkin, että noitalauma koostuukin niistä pastelliväritytöistä oletettujen mustahuulten sijaan ei muuta mitään sillä kaikki esitetään täsmälleen samanlaisia vaatteiden väristä riiippumatta. No, ehkä siinä on edes jotain kaukaista yritystä olla yllätyksellinen ja kenties se olisi voinutkin olla sitä jos tärkeämpää ei olisi ollut keskittyä täyttämään sisältöä mukadramaattisilla hidastuksilla ja muulla kliseisillä tunnelmaa luovilla halpamaisuuksilla.
Pituus 87 minuuttia. Ilman hidastuksia 57min.
Saatanallinen tyttökoulu on sontaa.
Ymmärrän että elokuva on tuotettu rahastamaan jollakin voimissaan olevalla trendillä ja muokattu mahdollisimman turvallisen kaupalliseen suuntaan jotta sitä voidaan näyttää missä ja milloin tahansa ilman vaaraa kenenkään tulevan tielle, mutta näin nynnerömäinen toteutus saa luulemaan kyseessä olevan jokin kristillisen yhteisön tuottama varoitusvideo roolipeleistä vuodelta 1984, joskin ilman sellaisen mukanaan tuomaa tahatonta koomisuutta.
Tylsä, nolo ja Shannen Doherty on aika surkea näyttelijä. Mutta ei hätää Shannen, niin ovat kollegasikin.
Liekö Charlien enkeleiden julistesuunnittelija ollut sama kuin Saatanallisen tyttökoulun, kun kannet muistuttavat toisiaan poseerauksia myöten ja oho! edellisenkin tuotti eräs Aaron Spelling.
Tähdet: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti