sunnuntai 23. syyskuuta 2018

American Yakuza (1993)

Ex-linnakundi Nick (Viggo Mortensen) saa historiansa salaten varastotöitä satamasta (vai oliko se satama? no varasto ainakin) ja kuten yleensä muulloinkin ex-vankilakunditarinoissa myös nyt vaikeudet seuraavat, jolloin mafian kätyrit tekevät aseellisen iskun Nickin työpaikalle pelotellakseen sen japanilaisomistajat hevonkuuseen. He sattuvat omaamaan hyvinkin läheisiä yhteyksiä yakuzaan ja näillä lakeuksilla ei sellaista suvaita sillä jos kyseessä on järjestäytynyttä rikollisuutta on se italialaisten heiniä. Nick pelastaa pomonsa Shujin (Ryo Ishibashi) hengen ja saa potkut, mutta kiitokseksi uuden toimen Shujin... no, sanotaan, että assistenttina. Nickin tehtävänä on siis suojella ja tarvittaessa tappaa. Shuji tietenkin luottaa Nickiin kuin kiveen, joka siis tarkoittaa että täysin, vaikka en oikein ymmärräkään miten kivi olisi esimerkiksi yhtään sen luotettavampi kuin vaikkapa puu. On ihan varmasti olemassa kiviä joille ei kannata lainata rahaa taikka antaa autonavaimia. Kaikki eivät kuitenkaan Nickiin luota ja hyvästä syystä, sillä kuten jo dvd:n takakansi ja muutkin elokuvan juonikuvaukset kertovat on Nick oikeasti FBI-agentti jonka tarkoitus olikin soluttautua yakuzaan kaataakseen sen. Mikään kun ei tietenkään ole niin japanilaista kuin amerikkalainen joka kertoo olevansa osittain intiaani.
Jenkkimafian johtajistoon lukeutuva Dino (Michael Nouri) ei pidä siitä, että hänen määräämänsä tappoisku kostetaan ja hän aikoo kostaa takaisin, että näin se kierre alkaa.
Tottakai käy niin, että Nick alkaa liikaa sympatiseeraamaan yakuzaa ja siten hän kyseenalaistaa omia motiivejaan... no ei oikeasti, kyllä hän on koko ajan täysin aikeissa saada kaikki pahikset pidätettyä, mutta siihen rajan ylittämiseen sentään viitataan. Ja tokihan Nick ihastuu nättiin Yukoon (Anzu Lawson) joka tottakai on japanilainen ja työskentelee Shujin alaisuudessa. Peruskauraa siis.

Ihan hyvä toimintajännäri tutulla soluttautumisjuonella jossa ns. sankari uppoutuu niin syvälle, että velvollisuuksien ja lojaalisuuksien rajat rupeavat hämärtymään, mutta mitään niin normaalista poikkeavaa ei American Yakuzassa ole jotta se nousi korkeammalle kuin alussa mainitun ihan hyvän. Etenkin se hieman harmitti ettei niin yakuzan kuin mafiankaan "perheuskollisuutta" ja sitoutumista mainittuihin ryhmittymiin esitelty kunnolla. Ei niin etteikö sen puolen hoitaisivat jotkut muut elokuvat tarpeeksi syvällisesti, mutta nyt ei ole vuorossa mikään niistä muista elokuvista ja siksi tässä tapauksessa olisin kaivannut hieman painokkaammin näiden ryhmittyen verisiteiden merkitystä kuin vain "pelastit henkeni, nyt annan sinulle avaimet joka oveen ja tässä on pankkikorttini, osta talo." Vähän turhan helpolla tässä tilanteet ja hahmot päästetään, jonka vuoksi elokuva tuntuu turhan tiivistetyltä kuin katselisi pikemminkin jotain kyttäsarjan jaksoa kuin täyspitkää elokuvaa. Se mafiatarinoiden perheuskollisuuden korostus olisi siitäkin syystä merkittävää, että sen avulla usein perustellaan se miksi sankarin kriittinen näkökenttä sumentuu, mutta nyt yakuzasta ei anneta laisinkaan sellaista kuvaa miksi Nick voisi ehkä astua väärälle polulle.
Ehdottomasti mielenkiintoisinta American Yakuzassa on sen aloitus joka vilisee sumuista vinokuvaa, hidastettua tunnelmointia ja huuruista musiikkia, ja hetken päästä seuraa kaksin käsin ammuskelua joiden vuoksi alkaa odottamaan jotain John Woo-lainoja enemmänkin, että missä ne kyyhkyset odotuttavat itseään, mutta woopastissin sijaan ollaan kuten jo totesinkin tavallisen kyttäsarjan kulisseissa.

Takakansi sisältää aika mukavasti tekstivirheitä, mutta niistä viis sillä paras on itse elokuvassa oleva suomennos jossa ammuskeluun apua tarvitseva mafioso huutaa "we need back-up!" ja suomenta kuuli sen muodossa "Vinnie, tule apuun!" Se oli nerokasta.

Tähdet: ***

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Tanssii Yakuzan kanssa.

Kakkonen onkin sitten Tarantino-apinointia.

...noir kirjoitti...

Tulossa: American Yakuza 2.

Se oli riemastuttava kokemus.