Wonder Woman (2017)

Eletään ensimmäisen maailmansodan aikaa, mutta sitä emme vielä tiedä koska olemme myyttisellä ajattomalla amatsoniheimon asuttamalla saarella jossa kruununprinsessa Diana Prince (Gal Gadot) haluaisi kasvaa samanlaiseksi soturiksi kuin äitinsä Hippolyta (Connie Nielsen) ja muut heimosisarensa. Vaikka soturiveri virtaakin amatsonien suonissa haluaisi Hippolyta suojella tytärtään taisteluilta, mutta onhan se vastavirtaan soutelusta huolimatta annettava toimintajanoisen Dianan kouluttautua kaikkien aikojen amatsoniksi ja kun eräänä päivänä maailman amerikkalaisin brittiläinen vakooja Steve Trevor (Chris Pine) putoaa saksalaisten jahtaamana saarelle vieden sodan sinne mukanaan on selvää, että Hippolytan suojeluhalu on nyt viimeistään kamppailua tuulimyllyjä vastaan. Kuningatar jakaa alamaistensa kera halun pysyttäytyä erossa muusta maailmasta, mutta kuultuaan koko kaikkia uhkaavasta vaarasta ja synnynnäisen seikkailuhalunsa ansiosta on Diana ainakin valmis lähtemään taistelemaan vihollissotilaita vastaan. Samalla ehkä kohdattaisiin amatsonien pelkäämä supervoimainen pahis, sodanjumalana pidetty Ares (David Thewlis), mutta vähintään ainakin saksalaisten avuksi mitäliemyrkkyjä kehittelevä tohtori Maru (Elena Anaya) kuten myös sotilaita komentava tai huvin vuoksi ampuva kenraali Ludendorff (Danny Huston). Matkalla sinne Diana eli pian Wonder Woman saa huomata kuinka suojattua elämää onkaan elänyt, koska todellinen maailma on ruma ja kylmä eikä edes hänen supervoimansa riitä kaikkea sitä korjaamaan.

Ottaen huomioon kuinka paljon näitä supersankarileffoja nykyään tehdään ja kuinka paljon siitä maailmasta löytyy hahmoja hyödynnettäväksi on hieman yllättävää kuinka rajoittuneesti niin lopulta tehdään. Toki on vain ymmärrettävää, että bisneksen kannalta on turvallisempaa pysyttäytyä niiden hahmojen parissa joiden on jo todettu myyvän ja nekin pääsivät alunperin elokuviin koska olivat nimitunnettavuudeltaan todennäköisimpiä hittejä, mitä ne suurimmassa osassa tapauksista ovatkin olleet joten esimerkiksi jokin Batman seisoo tuottavamman tukevasti. Siltikin kun miettii millainen rojulaatikko tässä on ammettavana niin miksi sieltä löydetään aina vain se Batman, Teräsmies, Hämähäkkimies, Ryhmä-X/Wolverine, Kapteeni Amerikka, Hämähäkkimies, Rautamies ja Hämähäkkimies. Etenkin naissupersankarit ovat hivenen paitsiossa ainakin jos sitä katsoo varsinkin Marvelin puolelta ja jos miettii syyn johtuvan siitä ettei siitä ryhmästä löydy tarpeeksi myyviä ja/tai tunnettuja hahmoja niin eipä esimerkiksi Ant-Man hänkään ollut kovin vahvasti kansakunnan mielessä. Ehkä se kuitenkin pitää osaltaan paikkaansa ettei hahmotunnettavuutta pidetä tarpeeksi vahvana, sillä eipä siellä Marvelin puolella juuri olekaan naissankareita joilla olisi samanlaista globaalia huomioarvoa kuin vaikkapa jollain Hulkilla. Mikä ei tosin tarkoita etteikö joukossa olisi hahmoja joilla olisi yhtä paljon merkitystä, voimaa kantaa oma elokuvansa, tms., mutta kyllä ne ns. varmat tapaukset jäävät aika pienen tilan täytteeksi ja sattumoisin ovat miespuolisia. Sinänsä siis olikin positiivista, että Elektra sai aikoinaan oman elokuvansa vaikka se sattuikin olemaan epäonnistuneen Daredevilin yhtälailla epäonnistunut spin-off. Mutta sama se, Elektra kuitenkin sai oman elokuvansa ja ansaitsi sen ihan yhtä lailla kuin jokin Ant-Man. Joskin samalla saattaa olla niin, että Elektran epäonnistuminen niin kaupallisesti kuin arvostuksellisesti säikäytti tuottajia pysyttelemään vielä tiukemmin varmempien titteleiden äärellä. Toisaalta nyt jonkinlaisessa arvostuksen puutteen suossa rämpivä DC ei antanut aiempien yritysten kuten Supergirlin ja Catwomanin kompurointien estää uutta kokeilua ja kuten Wonder Womanin hehkutuksen perusteella tiedetään, se yritys kannatti. Ja DC:n aiemmat naissupersankarielokuvat sentään olivat nekin ns. varmoihin nimiin tukeutuvia elokuvia jotka floppasivat niin pahasti, että niiden perusteella luulisi pelkän ajatuksen Wonder Womanista aiheuttavan automaattisen kieltäytymisen, jopa tällaisena osana suurempaa yhteenliittymää. En laisinkaan ajattele asiaa siten, että naissupersankareista pitäisi tehdä elokuvia koska miehistäkin tehdään sillä kyllä aina, aina pääsyyn tulisi olla siinä onko kulloisellakin hahmolla tarina kerrottavaan, ei koska se olisi poliittisesti korrektia taikka mäkin haluun koska toikin sai. Sen pitäisi aina olla anna tarinan viedä ja takamus seuraa, ei jälkimmäinen edellä vaikka kuinka näyttäisikin hyvältä. Uskon Wonder Woman-elokuvan osittain syntyneen sekä juuri tuosta ajatuksesta tehdä naiselokuva koska mieselokuviakin on, mutta myös tietenkin koska kyseinen hahmo on olennainen osa Justice Leagueta ja nyt kuten tiedetään ovat kaikenmaailman universumi-sarjat kuuminta shittiä jotain 15 vuotta sitten tapahtuneen trilogiabuumin jälkeen. Jonkinlaisena rohkeana vetona pidän kuitenkin sitä, että aiemmat DC:n vastaavan sukupuolen elokuvien esimerkit eivät todellakaan antaneet käsitystä uudenkaan onnistumisesta ainakaan kaupalliselta kannalta. Joskin Supergirl että Catwoman olivat tarinallisestikin aivan täyttä idiotismia, että kunhan nyt muistetaan vältellä ainakin sitä ollaan jo turvallisemmalla maaperällä. Ei siis ollut varsinaista syytä antaa menneiden muistelun ja niiden negatiivisen maineen estää tulevaa ja kuten Wonder Woman on suosiollaan osoittanut sille todellakin oli tilausta, mutta se kuinka paljon siitä on kiittäminen sukupuolta on kyseenalaista koska vierellä olevat esimerkit (esim. Man of Steel ja Batman V Superman) saivat kaipaamaan jotain vähemmän raskasta katsottavaa, joka siten samalla miellyttäisi suurempaa osaa katsojista. Siltikin vaikka jopa supersankarielokuvissa pitäisi hahmojen tarinoiden kiinnostavuuden olla prioriteetti pistää se miettimään, että miten Marvel ei kaikkien niiden hahmojen seasta ole vielä löytänyt elokuvasooloilemaan muita naisia kuin Elektran, sillä c'mon, esimerkiksi nyt Wonder Womanin hengessä olisi tilaa heidän amatsonielokuvalleen She-Hulkin muodossa.

Ja jos kerran Ant-Man on saanut jo kaksi elokuvaa niin ehkäpä sitä rohkeutta pitäisi löytyä antamaan myös muille ei niin tunnetuille nimille. Riippumatta sukupuolesta ja silti nimenomaan se, että vaikka Wonder Woman ei mielestäni oikeasti mikään rohkea veto olekaan niin suhteessa koko tämänhetkistä supersankaribuumia ajatellen vahvistaa se mielikuvaani siitä kuinka DC on vertailussa se riskejä kaihtamattomampi yritys. Aika usein se ei ole tuottanut haluttua tulosta, mutta näin elokuvakatsojan silmin se ei ainakaan ole synnyttänyt myöskään kopiokoneella tehtyjä elokuvia, mitä Marvelinkaan ei pitäisi olla sen laajan historian tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi.

Wonder Woman oli suurmenestys ja niin sekä katsojat kuin kriitikotkin tykkäsivät, eikä mikään ihme sillä onhan se hyvä ja todella viihdyttävä elokuva. DC:lle ja Warner Bros.:lle sen kaupallinen suksee on tietenkin varmasti tärkeintä, mutta näin katsojan näkökulmasta oleellisempaa lienee se kuinka se toi DC:n supersankarielokuville jälleen sitä arvostusta jota ne eivät oikein ole Christopher Nolanin Batmanien jälkeen saaneet. Niistä viimeisemmästäkään ei ole vielä kulunut oikeasti paljoakaan aikaa, mutta aika liikkuu nykyään niin kovin nopeasti ja elokuvamaailmassa sitäkin ripeämmin jolloin Nolanin elokuvat saattoivat ihan yhtä hyvin ilmestyä 100 vuotta sitten. Kuten olen jo useaan otteeseen todennut (ja oletan, että jos luette tätä niin olette lukeneet myös muita supersankarielokuvakirjoituksiani) niin Zack Snyderin Teräsmiehet ovat olleet mielestäni hahmokuvauksen suhteen kohdillaan ja niiden suurin synti on ollut olla liian täynnä kaikkea, liian suuria omaksi hyväkseen. Man of Steel esimerkiksi oli kuitenkin linjassa Nolanin DC-elokuvien tunnelman kanssa, mutta olihan se aika selvää ettei sama synkkämielisyys sovi jokaisen hahmon kohdalle ja jossain vaiheessa se kääntyisi itseään kohtaan, karkoittaen yleisönsä ja kun toisella puolella Marvel vältteli samanlaista mustanpuhuvuutta (kenties miinus Tuomarit) niin DC-elokuvat pääpiirteittäin leimautuisivat masentaviksi. Green Lantern masensi erityisesti, mutta aivan muista syistä kuin synkkäilmeisyydestä. Wonder Womania siis tarvittiin koska kukaan ei varmaan odottanutkaan sen tukeutuvan itsensäviiltelyyn vaan olisi askel edelleen itsensä vakavasti ottavaan, mutta silti sopivan kevyeen seikkailulliseen elokuvaan joka siten soveltuisi suuremman yleisön iloksi. Ja kaikessa tässä onnistuttiin sillä Wonder Woman on elokuva joka ei pelleile lajityypillä, ei synkistele turhaan, on näyttävä, vauhdikas, hyvin rytmitetty ettei loiki liiaksi tapahtumien ohitse ja on Pinea lukuunottamatta varsin erinomaisesti roolitettu (ei hänessäkään muuta vikaa ole kuin liika amerikkalaisuus), sillä esimerkiksi pääosaa kantava kuitenkin vielä suht' "uusi ja tuntematon" Gal Gadot on paitsi kaunis myös hyvin uskottava näyttelijä. Gadot esiintyy siten kuten kuuluukin, eli kunnioittaa hahmoaan ja sitä maailmaa jossa Wonder Woman elää, mutta ei kiristä otsanahkaa koettaessaan olla väkisin jotain mitä olettaisi katsojien vaativan. Toisin sanoen hän on luonnollinen. Enemmän kuin Milla Jovovich, mutta samaan tapaan näen molemmissa rahkeita tehdä millaisia elokuvia vain kunhan saavat kunnon mahdollisuudet.

Connie Nielsen, Robin Wright, Danny Huston ovat hekin tekemässä elokuvalle pelkkää hyvää ja vaikka olisinkin ehkä typistänyt hieman pituudesta (ihan oikeasti, kaksi tuntia pitäisi olla maksimi ja sen yli menevän ajan pitäisi olla sallittu vain oikeiden päätöksellä) niin kyseessä on sopivan rento, mutta ehdottoman asiallinen hyvin toteuteuttu seikkailuelokuva joka tuo sävyltään mieleen esimerkiksi ensimmäisen ja kolmannen Indiana Jonesin, joten viihtyvyys on aika taattua.

No, Ewen Bremner koomisena sivuhahmona olisi kenties paremmin kotonaan jossain Disney-animaatiossa esittämässä elävää kynttelikköä taikka pahkasikaa. Hän oli aika rasittavaa katseltavaa, siitäkin huolimatta ja osittain siitä syystä kuinka saa hetkensä esittää sotatraumoissa kieriskelyä kun kerran pilaa fiilikset vetämällä roolinsa kuin jokin villiintynyt palosireeni. Oheen on kuitenkin sanottava se, että kenties Wonder Womanin saama arvostus verrattaessa edeltäviin DC:n supersankarielokuviin (tässä tapauksessa käytännössä tarkoitetaan Snyderin ohjaustöitä) ei olekaan aivan ansaittua, sillä vaikka pidänkin tätä elokuvaa erinomaisen viihdyttävänä ja uusintakatseluja kestävänä, ja uskon etten ole sen näkemyksen kanssa lähelläkään vähemmistöä, niin ei Wonder Woman kuitenkaan juuri sen kevyemmän otteensa vuoksi tunnu samalla tavalla rohkealta vedolta kuin jokin Man of Steel. Onhan tämä tasapainoitettu huomattavasti paremmin kuin edeltävät Snyderin elokuvat, mutta kun huomioi miten paljon ylimääräistä sälää tulevan vuoksi oli esimerkiksi Batman V Supermaniin tungettu niin siitä ei olisi saanutkaan puhallustestin läpäisijää kuin saksimalla enemmän kuin Edward. Siltikin verrattaessa noihin kahteen muuhun elokuvaan on Wonder Woman myös tasapainoisuudestaan huolimatta selvemmin suunnattu laajemmalle yleisölle ja vaikka se onnistuukin yhdistämään kilpailevan firmansa hittien tavoin (puoli)vakavuuden ilmavan kevyeen seikkailuun niin ansaitseeko se enemmän arvostusta ollessaan kaupallisempi kokonaisuus kuin vaikkapa se moneen kertaan mainittu Man of Steel? Jälkimmäinen ehkä vieraannuttaa jopa vannoutuneita faneja, mutta olisi ehkä arvostettavampi kuin Wonder Woman juuri sen vuoksi. Kysymysmerkki. Eteenpäin.

Okei, onhan se pelkkä vahinko miten Steve amatsonisaarelle päätyy ja siten muulta maailmalta ollaan edelleen piilossa, mutta silti pidän jopa tapahtuma-ajan huomioiden hölmönä siten miten tuollainen täysin naissotureiden asuttama nykyajasta ja yhteiskunnasta karkuteillä oleva saari on ylipäätään pysynyt piilossa. Kyllä sinne olisi olisi edes vahingossa päätynyt jokin mereen heitetty pullo tai jotain joka olisi herättänyt paikallisissa kysymyksiä siitä, että voisiko tuolla meren takana olla jotain muutakin. Hei, niin kävi Trumanillekin. Toki Aresin pohjatarina osoittaa, että ainakin osa amatsoneista on tietoisia muunkin maailman olemassaolosta, mutta c'mon, se että vain Diana olisi ainoa joka haluaa ottaa siitä selvää ei ole uskottavaa edes tällaisessa sarjakuvatodellisuudessa. Ainakin amatsonit ovat vahvoja itsenäisiä naisia jotka tosin eivät tunnu omaavan muita ajatuksia kuin mitä kuningatar käskee ajattelemaan. Kukin on kylläkin... öhöm... vaikuttava näky.

Sivuhuomiona mainittakoon se, että koska tämäkin sijoittuu ainakin osittain todellisuuteen ja oikeaan historiaan niin miksiköhän niin harva samaa ajatusta hyödyntävä tarina ei uskalla muuttaa maailmaa saavuttaessa nykyhetkeen. Esimerkiksi nyt Wonder Woman voi muuttaa historiaamme ilman, että erikseen matkaisi sinne tekemään sen ja muuttaisi siten tuntemamme nykyhetken. Katsokaas jos Wonder Woman tappaisi vaikkapa Hitlerin tai posteljoonin niin se tapahtuisi silloisessa aikajatkumossa oikealla hetkellä koska on menellään olevassa ajassa ja antaisi siten mahdollisuuksia kirjoittaa meidän tuntemamme nykyhetki millaiseksi vain haluaa, mutta silti aina näissä tapauksissa sitä mahdollisuutta vältellään. Johtuuko se sitten kirjoittajien mielikuvituksen puutteesta samalla tavalla kuin se scifileffojen juttu, että ollaan vaikka kuinka kaukana tulevaisuudessa tahansa niin aina mukana on Shakespeare-vertaukset ja villin lännen fantasiat kun ihan yhtä hyvin siellä voisi olla vuonna 3067 syntynyt Mr. Muklax joka kirjoitti vielä vaikuttavampia näytelmiä, mutta ei, Shakespeare uudestaan ja uudestaan. Osasyy mikä teki Watchmenista kiehtovan oli sen vaihtoehtoinen nykyaika ja se syntyi juuri siitä miten ns. yli-ihmiset saattoivat muuttaa ajankuvan kulkua ja sitä esimerkiksi Wonder Womankin voisi tehdä, varsinkin kun sillä on kaikki edellytykset siihen. En tosin odota, että kun Mussolini saa pataan niin vuonna 1990 maailmaa johtavat liskoihmiset, mutta voisihan niinkin käydä. Tässä kuitenkin taas tyydytään siihen, että teet mitä tahansa silloin muinoin sitten niin nykyhetki on edelleen sama nykyhetki.

Ares sentään näyttää Shovel Knightilta, että onhan sekin jo jotain.

Tähdet: ****

Wonder Woman