Muinaisessa Egyptissa kuningasjumala Osiris (Bryan Brown) on siirtymässä syrjään ja aikeissa kruunata laiskuuteen sekä egoiluun kallistuvan poikansa Horuksen (Nikolaj Coster-Waldau) uudeksi valtiaaksi, mutta Osiriksen kateellinen veli Set (Gerard Butler) haluaakin kruunun itselleen, ottaenkin sen väkivalloin. Nyt on Osiris kuollut, Horuksen silmät revitty irti ja aiempi reilu johtajuus on Setin vuoksi muuttunut tyrannimaiseksi orjuuttamiseksi.
Niin ja nämä jumalat tietenkin näyttävät aivan yhtä ihmisiltä kuin me taviksetkin, mutta heidät erottaa siitä kuinka he ovat paljon pidempiä ja vaikka sillä ehkä ollaankin haettu jotain nefilim-fiilistä niin katsellessa elokuvan ihmisiä ja jumalia tulee mieleen enemmänkin hobitit Gandalfin seurassa, mutta paljon, paljon koomisempina koska nämä hahmot ovat pääpiirteiltään aivan samanlaisia ja siten osa näyttää joltain miniatyyreilta kuin aidosti kokoisiltaan. Kokoerosta tulee mieleen myös Kareem Abdul Jabbar versus Bruce Lee.
No mutta kuitenkin, nuori aladdinmainen varas Bek (Brenton Thwaites) haluaa aluksi vapauttaa tyttöystävänsä Zayan (Courtney Eaton) orjuudelta ja sen epäonnistuttua palauttaa hänet kuolleista, jonka vuoksi tarvitaan itsesäälissä rypevän Horuksen apuna. Bek viekin Horukselle hänen toisen silmänsä jonka sai saaliikseen eräällä ryöstöretkellään ja nyt yhdessä kuten Eddie Murphy ja Nick Nolte tai pikemmin kuten Owen Wilson ja joku muu kuka sillä kertaa Wilsonin pariksi laitetaan he lähtevät riidellen ja vitsaillen taistoon kammetakseen Set valtaistuimeltaan. Samalla tietenkin opitaan ystävyyttä ja vastuunkantamista.
The Crown ja Dark Cityn kohdalla tuumin, että Alex Proyas on varmastikin seuraava James Cameron. Ohjaaja joka onnistuu yhdistämään hemmetin isoissa elokuvissa viihteen ja ajatuksen siten, että elokuviaan pidetään jonkinlaisina arvostettuina merkkipaaluina joihin myöhempiä elokuvia verrataan. Todetaan kuinka tämä on kuin Proyasin se ja se elokuva, mutta se oli paljon parempi. Sitten tapahtui jotain ja se jotain oli I, Robot. Ihan viihdyttävä elokuva, mutta ei niinkään Cameronia eikä edes samalta suunnalta löydettävää Spielbergia, vaan pikemminkin Michael Bayta. Iso, näyttävä, viihdyttäväkin, mutta pohjalla olevasta mietintöjä herättävästä tarinasta huolimatta ikävästi epätasapainossa siten, että nyt pinta nousikin sisällön edelle ja sitä en todellakaan kaivannut ohjaajalta joka osaisi tehdä syvällistä popcornia. Se ei enää ollutkaan The Crow, ei Dark City, ei Terminator, ei Aliens, vaan se oli Avatar ennen Avataria, joka sitten olikin elokuva joka todisti ettei Cameronkaan ollut enää Cameron vaan nykyhetki on tiukasti Bayn ja muiden tulee olla kuten hän. Siksi meillä on McG tai Brett Ratner. Michael Bay. Bayhem! Onneksi I, Robot sentään oli bayasteikolla The Island, joten ehkä se oli vain pakotettu vääränlainen yritys tavoitella massayleisöä ja seuraavaksi näytetään taas kuinka ollaan merkittävä elokuvaohjaaja jolla on sanottavaa ja kykyä sanoa se. Sitten Tuli Nicolas Cagen tähdittämä Tieto ja vaikka siellä oli I, Robotin tavoin mukana tarina joka olisi ainakin luettuna hyvä niin ei, ei Proyas ollut enää luotettava, eikä taatusti mikään visionääri joksi häntä alunperin luuli. Proyas oli näin nopeasti muuttunut gun for hire-ohjaajaksi jonka nimellä ei ollut enää merkitystä ja siten ei enää myöskään tullut välitettyä mitä seuraavaksi olisi tulossa, ja jos sen seuraavan katsoisi niin aivan muusta syystä kuin ohjaajan vuoksi. Tämä Gods of Egypt tulikin ostettua vain koska se vaikutti visuaalisesti niin valoisalta ja lämminväriseltä, että se varmaankin sopisi paoksi syyspimeydestä, jolloin muusta sisällöstä viis kunhan se vain on oranssi ja keltainen kuin takkatulivideon päätähti. Ja onhan Gods of Egypt tosi kesäisen nätti elokuva, kuin riikinkukko päästämässä kultaista suihkua joka reiästään ja päälle on heitetty sateenkaarirypäs. Plussaa täytyykin antaa siitä kuinka suurella tarmolla elokuvaa on lehtikullattu, sillä jos tästä jotain jää mieleen niin nimenomaan aurum. Juuri muuta ei sitten mieleen tartukaan koska Gods of Egypt on tismalleen samanlainen elokuva kuin esimerkiksi Bayn Transformersit ja kyllä, jos kaipaakin vain vauhdikasta, visuaalisesti räjähtävää elokuvaa joka tuntuu siltä kuin katselisi jotain modernin konsolipelin let's playta on tämä siinä suhteessa erinomaista ajantappoa, mutta mitään sen kummempaa siinä ei sitten olekaan. Vaikka mieleen tulevatkin pelit niin sitä mieluusti välillä ottaisi itsekin ohjaimen käteen, koska kyllähän se hyppiminen on kivempaa kun itse syöksee hahmonsa tuhoon.
Gods of Egypt sai ilmestyessään osakseen paljon kritiikkiä valkopesusta kun roolituksessa oli kallistuttu ns. vähemmän etnisten näyttelijöiden suuntaan ja tuotantoyhtiö olikin esittänyt julkisen anteeksipyynnön tämän seurauksena, mutta kun katsoo elokuvaa niin mitään syytä anteeksipyynnölle ainakaan siltä osin ei olisi ollut. Koska kyseessä kuitenkin on silkkaa pintakiiltoista fantasiaa ei tuolloin ole merkitystä sillä kuka esittää ja mitä esittää, ja kyseessä on aivan samanlainen hupsu ratkaisu kuin vanhoissa maailmansotaleffoissa kun natsiksi riitti brittiaksentti. Jos kyseessä olisi vähän vakavampi elokuva kuin mitä tämä on niin ehkä silloin oikealla etnisyydellä olisi merkitystä, mutta nyt jos sankarit olisivat ratsastaneet delfiineillä ja sanoneet niiden olevan kameleita niin totta munassa ne ovat kameleita sillä Gods of Egyptin kohdalla ei järjellä ole mitään asiaa olla mukana. Joten jos joku meni loukkaantumaan niin olisi tehnyt sen edes oikeasta syystä kuten vaikkapa siitä, että tällaisia hahmoja olisi esittänyt oikeasta maasta kotoisin oleva näyttelijä.
Proyasilla on vielä sen verran vähäisesti elokuvaohjauksia taskussaan, että ehkä se suunta vielä kääntyy oikeaan, mutta en tosiaankaan pidättele hengitystä sen vuoksi.
Tähdet: *** mutta aina välillä täysin **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti