Lähitulevaisuuden kuuminta shittiä konsolipelaamisen osa-alueella ovat The Simsin ja Halon/Call of Dutyn/1000 muun ampumispelin todellisuusversiot Society sekä Slayers jossa pelaajat pääset simulaatiohahmojen sijaan ohjastamaan ihan oikeita ihmisiä. Siispä jos Societyssa haluat vain asunnon sisustamisen sijaan vaikkapa raiskata ovat uhreina oikeat ihmiset ja tässä nimenomaisessa tapauksessa niin sekä tekijä että uhri ovat molemmat jälkimmäisiä, sillä pelattavalta ihmiseltähän ei lupia kysellä vaan hän tekee täsmälleen sen minkä pelaaja haluaa, kiitos aivoihin istutetun minälienanohärvelin. Koska ihmiset janoavat koneella istuen vapautta tehdä mitä lystäävät ilman tunnontuskia - ovathan pelihahmot heidän silmissään edelleen vain kuvitteellisia hahmoja vaikka paremmin tietävätkin - oli vain luonnollista jotta tappaminen nousee esportsiksi ja siihen saumaan iski Slayers, jossa täten first person shooterina ohjastetaan oikeita ihmisiä putkijuoksussa tappamassa muita ns. lihallisia virtuaalihahmoja. Tottakai Slayerin Master Chief, eli Kable (Gerard Butler) on valheellisin syin vangittu ja haluaa vain vapauteen Societyyn pakotetun vaimonsa Angien (Amber Valletta) luokse, mutta koska on kuuluisin pelihahmo ei sellaista mahdollisuutta suoda, varsinkaan kun hän pystyisi vapauteen päätyessään osoittamaan pelin luoneen ylimielisen Castlen (Michael C. Hall) pahat teot ja kramppaamaan siten menestyvää bisnestä. Kablea pelaava Simon (Logan Lerman) on tietenkin alansa menestynein, mutta parempien pisteiden toivossa kokeilee uusimman dlc:n avustuksella hahmonsa vapauttamista ja niin on matopurkki avattu.
Gamer on ollut päätyä jo muutaman kerran katseltavaksi, mutta aina se oli lykkääntynyt eteenpäin koska ihan oikeasti, se vaikutti uskomattoman huonolta elokuvalta ja siten tälläkin kertaa se meinasi jäädä sivuun samaisesta syystä. Totesin kuitenkin, että joko katson sen nyt tai en varmaan koskaan ja oikeastaan hyvä että se tuli katseltua edes nyt, koska hei, tässähän on aika paljonkin hyvää. Oletin trailerin, juonikuvauksen ja parin lukemani arvion perusteella kyseessä olevan vain jokin Juokse tai kuole sovitettuna nykyään vielä trendikkäiden fps-pelien muottiin ja jep, kyllähän tämä aika suurelta osin sitä samaa on ja siten ei oikeastaan kovinkaan sykähdyttävä taikka laisinkaan uutta tarjoava. On lähitulevaisuus jossa köyhien ja rikkaiden kuilu on entisestään laajentunut ja nautintoa haetaan entistä rajummista ilmiöistä, jonka vuoksi tällainen oikeita ihmisiä kuolemaan saattava peli on arkista kansaviihdettä. Ja koska jonkinlaista oikeututusta haetaan niin tottakai pelattavat tykinruuat ovat vankeja joille muka annetaan mahdollisuus vapauteen jos selviävät pelin loppuun, mutta se tietenkin on silkkaa kakkapuhetta koska pelihahmot ovat kaupallisesti liian tärkeitä. Sitten tulee se pakollinen juttu, että kaikki vangit eivät olekaan oikeasti rikollisia vaan tiedättehän, lavastus, ihmisoikeus, aktivistit koettavat saada totuutta kansan tietoisuuteen, ymmärrys väärinteosta ja rosvoparonit saavat rangaistuksensa. Peruskamaa joka on aiemmin toteutettu täydellisen viihteellisesti jo mainitussa Juokse tai kuolessa ja tolkullisia ajatuksia herättävästi esimerkiksi Battle Royalessa. Siispä Slayers ei ole mitään uutta vaikka koettaakin olla satiirinen kuvaus sekä elektronista kilpapelaamisesta että ylipäätään pelaaajakulttuurista, kunhan on vain vauhdikasta räiskintätoimintaa tutulla kaavalla. Itse asiassa sen vauhdikkuuden osalta minua hieman vaivaa se miten strobovalomaisesti toiminta on leikattu, koska vaikka sillä luodaankin tarkoitettua hektisyyttä tuntuu se vääränlaiselta kuvatakseen niitä pelaamissatiirin kohteita, kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään bullet hell-genre vaan nimenomaan Battlefieldit, Homefrontit, Doomit ja muut joissa idea on nähdä peli pelaajan silmin, eikä näissä peleissä koetusta vauhdista huolimatta kuva ole ylikorostetun epileptista sekoilua. Vaikuttaakin kuin Crank-elokuvista tuttu ohjaajaduo Neveldine/Taylor olisivat koettaneet maineensa vuoksi luoda hieman väkisinkin energiaa siten kuin uskoivat heiltä haluttavat ja siten koko elokuva onkin lähes yhtäjaksoista värisotkutärinää, joka tuntuu sitten hieman väkinäisen teennäiseltä eikä siten oikeastaan sovi kantavaksi tekijäksi. Crankin tasapainoittavaa huumoria ei niinkään Slayersista löydy, jota onneksi sentään on Societyssa, mutta sehän ei olekaan toimintaelokuvaa. Tässä tapauksessa olisi saattanutkin olla parempi tehdä se Doomin ja House of the Deadin epäonnistunut yritys vaihtaa välillä näkökulmaa kolmannesta persoonasta ensimmäiseen riippuen ketä kuvataan ja pysytellä vaihtojen välillä vähäisemmässä kuvasekoilussa. Koetan tässä sanoa, että idea pelaajakulttuurisatiirina on aika mainio, mutta se olisi pitänyt pitää talkshowmaisen viihteellisenä, mutta edelleen ihmismäisenä kun taas itse peliosuus ärhäkkäänä fantasiana eikä koettaa tehdä molemmista puolista joka suuntaan poukkoilevaa adhd-hysteriaa. Todisteena tästä ne Society-peliä kuvaavat osuudet joissa nähdään paljon paremmin se miten pelifantasia eroaa oikeasta maailmasta ja on oikeastaan aika hauskakin kun tietää miten valheellisesti niiden takana toimitaan ja miten masentavaa se siksi on. Toki siellä siis on se klisee, että läskin hikisen miehen avatar on seksikäs beibi, mutta tässä tapauksessa sekin klisee on ihan kelvollinen luodakseen Societylle sitä pinnallisuutta. Olisinkin oikeastaan mielummin katsonut Gamerin elokuvana joka parodioi peli- ja pelaajakulttuuria The Simsia hyödyntävän tekoelämän kautta koska Society näyttää siltä miten moni The Simsia pelaa ja miten sitä kautta haetaan vaihtoehtoa omalle todellisuudelle, mutta ei selkeän rajan fantasian kautta mitä Slayers-kuvaus edustaa. The Sims kun on tarkoitettu oikeaksi elämäksi kuvitelmassa, mutta taas jokin Call of Duty yhtälailla minkä tahansa Darks Soulsin kera pelkäksi kuvitelmaksi. Societyssa/The Simsissa voi elää kun Slayersissa/Quakessa mennään paikkaan jota ei itse koskaan kokisi. Society on todellisuutta, Slayers ei ja siksi edellisen kuvaus on satiirin osalta onnistuneempaa kuin jälkimmäisen ammuskelu. Joskin varmasti oletuksena juuri se räiskintä on aina kaupallisesti kannattavampi idea elokuvalle kuin jokin Truman Shown Lady Gaga-versio. Kuitenkin se miten pelaajat pukevat hahmonsa Societyessa ja mitä he siellä tekevät on kiinnostavampi osuus elokuvasta olleen juuri Truman Shown kaltainen pseudoelämä somepäivityksenä.
Niin ja vielä siitä mikä kuulostaa kaupallisesti vakaammalta vaihtoehdolta, eipä sitä Gamer toimintapainotteisena näköjään ollutkaan.
Pidin tosi paljon ja en pahemmin.
Tähdet:
Society ****/Slayers **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti