Tapaus synnyttää jonkinasteista mediahuomiota ja kuinka ollakaan New Yorkilaisessa Morning Chronicle-lehdessä herää ajatus hyödyntää Homerin unelmia ja tuoda hänet kuluttamaan viimeistä mailiaan haavekaupungissaan. Homer saisi iloa ja Morning Chronicle numeroitaan myydyksi. Valitettavasti tällä välin Steve on huomannut virheensä ja kertoo ilouutisen Homerille, joka luonnollisesti kiukustuu pitkästä elämästä edessään. Eihän nyt voisi vedota säälipisteisiin ja saada täysin maksettu unelmareissu New Yorkiin, sillä kuka nyt terveestä miehestä olisi kiinnostunut. Siispä kun Morning Chroniclen toimittaja Wally Cook (Janet Leigh) saapuu Desert Holeen noutamaan Homeria mukaansa ja on siis täysin tietämätön tervehdyttävästä käänteestä, päättää Homer salata olevansa täysissä sielun ja ruumiin kunnossa ja teeskennellä kuolevaa. Nyt vain pitää saada chillaileva tohtoriskaveri mukaan juoneen ja alkuvastustuksen jälkeen Steve liittyykin salailuun ihastuessaan Wallyyn. Steve kun näkee New Yorkin matkassa mahdollisuuden hurmata nätti neiti. Tottakai Wally pitää Steveä lipevänä lirputtelijana ja näinhän se kuuluukin olla Dean Martinin roolihahmon kohdalla.
Homerilla on vain todellisia vaikeuksia esittää kuolemaa syleilevää puolittaista ruumista, kun loistohotellit, lihaisat ruuat, kauniit naiset ja kaikkinainen julkkishuomio innostaa häntä hyppimään ja laulamaan ja iloitsemaan kuin heikkopäinen. Onneksi Steven suorittama pakkolääkitys pitää Homeria edes joten kuten kurissa, mutta biletystä on vaikea pitää aisoissa. Onneksi sekä juhlakrapula että omatunto alkavat vaivaamaan Homeria, joten "voisin ampua itseni, mutta siitä tulisi vain parempi olo."
Tottakai Steven ja Homerin ystävyys joutuu koetukselle, kun Wally osoittaa ihastumisensa Homeria kohtaan ja valheellinen sankarimme säteilee toimittajaa kohtaan samankaltaisia tunnetiloja. Wallyn tuntema rakkaus on kuitenkin enemmän sympatiaa kuolevaa kohtaan ja tämän tietäen Homer päättää olla rehellinen kaikille, vaikka se tarkoittaisikin häntä koipien välissä paluuta Desert Holen kadotettujen sielujen seuraan. Ei nyt sentään, esitetään mielummin mielipuolta ja päädytään pöpilään. Hitot tässä pitää kenenkään kärsiä valehtelusta, sillä silinterit päähän ja suuri laulu- ja tanssikohtaus pyörimään.
Pidän kovasti tämän elokuvan juonesta, joka tuo hieman mieleen Ace in the Holen kaltaiset kertomukset. Joku valehtelee saadakseen jotain, mutta tilanne alkaa kasvamaan sellaisiin mittasuhteisiin ettei sen kontrollointi ole mitenkään mahdollista. Se mikä juuri tämän elokuvan kohdalla on miellyttävää tuota ideaa ajatellen, on Homerin hyväntahtoisuus jossa hän vain haluaa jotain pientä iloa itselleen, eikä niinkään saada suurta hyötyä tilanteesta, eikä tosiaankaan halua satuttaa ketään. Hän vain haluaa mahdollisuuden aloittaa uusi elämä toisaalla ja ei valheestaan huolimatta edes koeta peitellä sitä, että ei ollut tosissaan sanomistensa kanssa. Mukavaa on myös se, että kun yleensä Martin ja Lewis-elokuvissa Martin on se petollisempi henkilö, jonka tekemiset aiheuttavat kaverusten välille pettymyksellisiä ongelmia ja se on täten Martinin tehtävä kasvaa ihmisenä, niin nyt Martin on oikeastaan koko ajan se elokuvan mukava tyyppi. Ei Lewiskaan mikään sika ole, mutta kaikki elokuvassa tapahtuvat ongelmatilanteet johtuvat hänestä. Joko siitä että hän valehtelee kuolevansa, taikka siitä ettei halua valehdella kuolevansa.
Se mistä en oikein pidä on se kuinka noin tunnin jälkeen elokuva siirtyy kevyestä väärinkäsityskomiikasta silkkaan sekoiluun ja vaikka Lewis pääseekin riehumaan sydämensä kyllyydestä esittäessään pöpiläpotilasta, niin koko osuus tuntuu tarpeettomalta yritykseltä vauhdittaa muutoinkin ihan hyvin kulkevaa elokuvaa. Hassuja tilanteita on tarjolla, mutta tolkun häivää ei niissä tunnu olevan. Mikä on surku siksikin, että muutoin tarina tuntui olevan hieman normaalia Martin ja Lewis-elokuvaa harkitumpi. Ettei se vain ollut sitä kuinka vaihdetaan ammatit ja nimet, mutta tehdään taas sama elokuva.
No lopetuksen tapa unohtaa kaikki ongelmat on kyllä aika tuttua ja totutun päälleliimattua.
Lewis pääsee jälleen ääntelemään kuin ammuttu uroshirvi ja liikkuu kuin ihmismuotoinen ilotulitusraketti, kun Martin on tuttuun tapaan laulamassa romanttisen balladin tai pari ja saa lopussa elokuvan kaunottaren. Joten duon elokuvista pitäville tässä on kyllä jälleen varma valinta, joka kyllä vihjaili olevansa jotain lopputulosta suurempaa.
Jostain syystä nauroin joka kerta kun Martin teeskenteli ammattitaitoista tohtoria (mitä hän ei edes omien sanojensa mukaisesti ollut), niin hän laittoi silmälasit päähänsä ottaakseen ne samantien pois eleellä jonka osoitti hänen olevan vakavissaan. Kai se sitten oli hauskaa.
Tähdet: ***
Toivoton tapaus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti