tiistai 29. tammikuuta 2013

Movie monday: Poikkeus sääntöön

"...Movie Monday-haasteessa etsitään suosikkiohjaajasi floppia/floppeja. Mikä elokuva on sellainen, jonka mielelläsi poistaisit suosikkisi tuotoksista?"

Mitenkään vähättelemättä muita arvostamiani elokuvaohjaajia ja heidän suurenmoisia epäonnistumisiaan, niin uskallan sanoa John Carpenterin olevan suosikkini. Näin ollen olen taipuvainen katsomaan hänen heikompiakin elokuviaan ruusunpunalasien lävitse ja pitämään jopa Näkymättömän Miehen Muistelmista ja Village of the Damnedista. Joskin myönnettäköön, että näistä jälkimmäisen kohdalla en ole uskoa puheitani.
Kuitenkaan ei edes itsepetos saa minua pitämään yhdestä tietystä Carpenterin elokuvasta, sillä Ghosts of Mars on sellaista sontaa, että oikein mieleni tekevi mennä ja murtaa Carpenterin jalat siitä hyvästä. Tahdon kulkea ajassa taaksepäin tallomaan perhosen dinosaurusten ajassa ja toivoa, että tulevaisuudessa, eli nykyhetkessä olevat ihmiset olisivat joidenkin mutanttiliskojen orjuuttamia, ihan vain siksi että silloin Carpenter ei todennäköisesti olisi ohjannut Ghosts of Marsia.

2 kommenttia:

Jessus kirjoitti...

Voi kauhea kun tämä onkin huono... Katselin tämän uudestaan varmaan joskus tuossa puolivuotta sitten, kun aloin miettiä, että "olikos se nyt oikeasti niin huono?"... Joo, oli se...

...noir kirjoitti...

On se petollinen. Kun aina välillä sitä meinaa unohtaa Ghosts of Marsin huonouden, sillä eihän se nyt sitä voi olla. Sitten sitä erehtyy katsomaan sen uudestaan ja kärsii.