sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Mieletön Juttu (Out of Sight, 1998)

Astutaanpa jälleen kerran muistoihin, kun kerron teille kertomuksen Suosittelemme-hyllystä:

Aikoinaan ollessani vielä videovuokraamossa töissä, oli siellä myös Suosittelemme-hylly ja eräänä päivänä noin suunnilleen sinne päin keski-ikäinen mieshenkilö saapui tuosta hyllystä vuokraamansa elokuvan kanssa, palauttamaan sitä kaikkea muuta kuin iloinen ilme kasvoillaan. Mies murjotti ja mäkätti, että tekee aina valintansa Suosittelemme-hyllyn valikoiman perusteella ja tällä kertaa lainaan sattui niin vastenmielinen elokuva, täyttä saastaa sanoisimmeko ja saisimme hävetä kun sellaista oksetusta kehtaammekin suositella pahaa-aavistamattomille ihmisille. Koetin parhaani mukaan selittää, että Suosittelemme-hylly ei voi millään tavoin olla aukoton osoitus kaikkien mausta, mutta valinnat tekevät liikkeen työntekijät koska oikeasti pitävät siitä elokuvasta ja uskovat muidenkin saattavan pitää siitä. Muussa tapauksessa varman päälle pelaaminen tarkoittaisi, että jos siellä on hyllyssä Pretty Woman, niin siellä ei sen rinnalla saisi muita ollakaan kuin jotain Notting Hillia tai Bridget Jonesia, ja ajatus kuitenkin on, että muunlaisistakin elokuvista pitävät saisivat nälkänsä taltutettua. Siispä vain komedioista pitävän, ei ehkä kannata valita kauhuelokuvaa, ja näin pois päin. Eli aina kannattaa kuitenkin vilkaista sitä kantta edes sen verran, että näkee mahtaisiko kyseinen elokuva olla mieleen, tai kysäistä myyjän mielipidettä, suositellaan sitä tai ei.
Luonnollisestikaan selitystä kuuntelematon ihminen ei sellaista hyväksy, vaan jatkaa valitusta siitä kuinka tahallisesti asiakasta tahdotaan kiusata.
Tämä ajattelutapa on mielestäni hämmentävää, sillä kun minä käyn videonauhoja ja savikiekkoja rahaa vastaan lainaavissa kaupustelupaikoissa, niin minua aina kiusaa kun mahdollinen Suosittelemme-hylly on koostettu vain ja ainoastaan jostain Hollywoodin megaeepoksista ja varmoista tapauksista. Vastaavasti minua häiritsisi täysin päinvastainen valintatoiminta. Itse aina tuolloin tähtäsin siihen, että ainoastaan valikoiman rajoittuneisuus sai estää tiettyjen elokuvien päätymisen tuohon kyseiseen hyllyyn ja että pyrimme pidättäytymään kaikenmaailman Piratesien ja Sormusten Herrojen asettelusta sinne, sillä tiettyjä elokuvia ei tarvitse erikseen suositella, niiden tehdessään kauppansa muutoinkin. Näissä elokuvissa muunlaiset markkinavoimat pitävät huolen niiden valokeilassa olemista. Mutta kuinka moni ns. massayleisön edustaja ymmärtäisi penkoa hyllyjä löytääkseen Cuben taikka The Propositionin, tai edes sellaisen nähdessään ottaisi sen pelkästään sokkona toimimisen perusteella? Suosittelemme-hyllyn avulla voi parhaimmassa tapauksessa löytää vaikka mitä pinnan alle jääneitä helmiä, eikä vain tyytyä katsomaan samaa mitä näkee joka kerta kun katsoo samaa.
Niin ja se elokuva josta tuo edellä mainittu herra kiukustui oli Nicolas Cagen 8MM.
Koska kyseessä ei mielestäni ole kovinkaan hyvä elokuva ja itse en sitä suosittelisi, niin ymmärrän ettei joku siitä pitäisi, mutta uskon, että elokuvaa suositellut henkilö itse oikeasti piti siitä ja suositteli sitä juuri siksi, eikä vain tahtonut tehdä jollekin kiusaa. Tämä ei tietenkään estänyt minua pilkkaamasta elokuvaa suositellutta henkilöä huonosta mausta.
Siitä puheen ollen, Mieletön Juttu on yksi niistä elokuvista jotka vuokraajaurani aikana sijoitin Suosittelemme-hyllyyn.

Jack Foley (George Clooney) on charmikas pankkiryöstäjä, jonka paras ase on velmu hymy ja ystävällinen käytös. Hän myös päätyy aina vankilaan.
Vankilassa elo ei kuitenkaan ole suuresti Jackin mieleen ja ystävänsä Buddyn (Ving Rhames) avustuksella hän pakenee, aikeenaan vierailla hetken aikaa myöskin vankilassa aikaansa viettäneen rosvoparonin Richardin (Albert Brooks) luona, tekemässä pientä omaisuudensiirtoa. Sattuman oikusta Jack ja Buddy päätyvän kaappaamaan seurakseen sheriffi Karen Siscon (Jennifer Lopez) ja Jackin viettäessä neidin kanssa aikaa auton takakontissa iskevät tunteet tulta, mutta suhde vaikuttaa mahdottomalta kun Karen haluaa pidättää Jackin ja hän ei halua tulla pidätetyksi.
Heitetään myllyyn vielä Jackin seurana vankilassa ollut pikkutuhmuri Maurice (Don Cheadle), joka myöskin halajaa itselleen Richardin rikkauksia ja on valmis ottamaan pistoolin jolla puukottaa Jackia selkään suoraan silmien edessä. Poloinen Richard, kun kukaan ei kysy häneltä haluaako hän suostua varainsiirtoon. Vaikka väliäkö tuolla, sillä Richard on sika.

Get Shortyn ja Jackie Brownin tavoin Mieletön Juttu (jolla on mielettömän hölmö suomennos nimenään) pohjautuu Elmore Leonardin kirjaan ja näin ollen kyseessä on runsaalla nokkelalla dialogilla kulkeva funky rikoselokuva.

Jos Get Shorty on komedia ja Jackie Brown jännäri, niin Mieletön Juttu on romantiikkaa, sillä Clooneyn ja Lopezin hahmojen kompastuskivinen rakkaustarina on elokuvan vahvimpia puolia, ja pääosaesittäjien kuumottava kemia toimii kuin Alienin veri, sillä siinä meinaa sulamistilassa syntyä reikä aluksen pohjaan. Tämä elokuva sai minut jopa aikoinaan uskomaan Lopezin olevan hyväkin näyttelijä, vaikka täti onkin sitten monasti vakuuttanut minua jostain aivan muusta. Kuitenkin tässä nimenomaisessa elokuvassa oli sitten kyse hekumallisesta kiemurtelusta, taikka perseiden potkimisesta on Lopez enemmän kuin onnistuneesti paikallaan (ei liene, ihme että Karen Sisco-hahmo sai omankin lyhytikäisen tv-sarjan, pääosassaan Carla Gugino).

Lopezin tavoin Clooney on aivan loistava elokuvan pääosassa charmikkaana epäonnisena rikollisena ja mitä tulee Clooneyn kevyempiin elokuviin, on tämä mielestäni hänen onnistunein roolisuorituksensa. Hänen pehmeä puheensa, koiranpentumaiset silmänsä ja hellä kosketuksensa saavat pohtimaan seksuaalista suuntautuneisuutta. Eli käytännössä Mielettömässä Jutussa Clooney on juuri se hurmuriclooney joka löi ainakin viimeistään Ocean's 11-elokuvan ilmestyttyä mieheen pysyvän leiman, jota ei mikään Syriana hänestä poista (vrt. Richard Gere). Joten heille joille hurmuriclooneyimago on ärsyke, niin Mieletön Juttu ei todellakaan toimi vasta-aineena. Kannattaa silti antaa mahdollisuus, sillä tässä tapauksessa tuo imago on jotain jolla leikitellään ajoittain erittäin herkullisesti.

Vaikka Clooney ja Lopez romansseineen vetävätkin ison osan elokuvan huomiosta itseensä, niin sivuosistakin löytyy erittäin miellyttävää roolityöskentelyä. Itselleni mieleenpainuvin on Michael Keaton esittäessään Siscon miesystävää agentti Ray Nicolettea. Hauskaksi tämän Keatonin roolisuorituksen tekee se, että hän esittää samaa hahmoa Jackie Brownissa, mutta siinä missä Brownin versiossa hän on aikalailla vakava ja ammattitaitoisen oloinen, niin tässä elokuvassa hän on ääliö.

Roolihahmoista löytyvät myös mielestäni elokuvan heikkoudet, sillä näiden elokuvien paras koomisuus tulee hieman samasta seikasta kuin Zucker-Abrahams-Zucker-elokuvissa, eli siitä että ollaan vakavana ja annetaan tilanteen olla hauska. Tällöin esimerkiksi Steve Zahn elokuvan  kliseisen hassuna pilviveikkona ansaitsisi Beaumont-kohtalon ja pian. Sinänsä en syytä Zahnia huonoksi näyttelijäksi, vaan en vain pidä näistä sössöttävistä pilviveikkohahmoista ja vaikka tässäkin elokuvassa Zahnin hahmolla on oma hölmöilevä tarkoituksensa, niin hauska se hahmo ei ole ja ei olisi laisinkaan haitannut vaikka hänet olisi unohdettu kauas pois. Sama pätee Luis Guzmanin kliseiseen latinohahmoon ja vaikka hän onkin parhaimmillaan ihan hyvä näyttelijä, niin hahmonsa on  turhan pinnallisesti toteutettu ja ei ole siksi niin hauska kuin varmasti olisi haluttu (Guzman on tässä elokuvassa roolitettu yhtä mielikuvituksekkaasti kuin pistää Bruce Willis esittämään väsähtänyttä kyttää).Toisin sanoen naamanvääntely ei tässä elokuvassa ole niin huvittavaa, kuin kohtaukset muutoin.

Kun tuolla tuli mainittua Ocean's 11, niin todettakoon että ohjaaja Soderbergh tuntui käyttäneen Mieletöntä Juttua kuin jonkinlaisena mallina tehdessään Ocean's-elokuvia, sillä niin samankaltaisista elokuvista on kyse. Olkoonkin vaan, että Ocean's 11 on remake, se tuntuu silti enemmänkin Mielettömän Jutun jatko-osalta. Isompi, värikkäämpi, kiiltävämpi jatko-osa, kuten ne usein ovatkin.

Mieletön Juttu on hauska, sukkela ja hyväntuulinen rikoselokuva, jossa näyttelijät ovat pääosin täysin oikeissa rooleissa ja musiikki on hiton hyvää.

Suosittelemme-hylly on oikea paikka.

Tähdet: ****
Mieletön Juttu

4 kommenttia:

Anton von Monroe kirjoitti...

Huomenta. Öö, "out of sight" = "mieletön juttu". Vaihäh? Ja Zahn rulettaa.

...noir kirjoitti...

Aivan mieletöntä.

Tuoppi kirjoitti...

Tässä pätkässä on se yksi kohta, jonka jouduin katsomaan muutamaankin kertaan uskoakseni, että niin siinä kohdassa tosiaankin tapahtui. Tiedät varmaan kohtauksen, mutta jos et, niin vihjeenä mainitsen aseen ja rappuset.... :D

...noir kirjoitti...

Kyllä, jaksaa joka kerta naurattaa se White Boy Bobin epäonni.