tiistai 10. heinäkuuta 2012

Pelastuskapseli (Lifepod, 1993)

Hitchcock teki aikoinaan elokuvan nimeltä Lifeboat, jossa laivan upottua arvuuttelimme kuka pelastusveneeseen ehtineistä oli syypää edellä mainittuun tapahtumaan. Tämän tarinan nyttemmin edesmennyt Ron Silver otti esikoisohjauksensa pohjaksi ja siirsi sen avaruuteen, mutta niinhän aina parhaimmissa elokuvissa tehdään (esim. Leprechaun in Space, Hellraiser: Bloodline ja Jason X).

Vuosi 2169 ja Weyland-Yutanimainen kaiken universumissa omistama Earthcorp-yhtymä aiheuttaa närää.
Maahan matkalla oleva Deep Space Ninesta karanneelta näyttävä Terrania-alus räjähtää ja vain yksi pelastuskapseli irrottautui. Kyytiin ehti joukko elokuvan kannalta tutun erilaisia ihmisiä. Eli on pitkää ja pätkää, kiukkuista ja arkaa, rikasta ja köyhää, riidankylväjää, rikollista ja näkövammaista. Sopivasti mukana on myös Earthcorpin pääjohtaja Banks (Robert Loggia).
Pienessä tilassa toisilleen pääosin tuntemattomat ihmiset alkavat avautumaan, mikä ymmärrettävästi johtaa siihen että tapellaan määräysvallasta ja siitä kuka ansaitsee kuolla jotta muut saisivat hieman enemmän happea itselleen. Samalla huomataan, että Terrania ei räjähtänytkään pelkästään huvin vuoksi, vaan että joku oli sabotoinut alusta ja nyt varmaa on, että tuo samainen sabotööri on mukana hetkellisesti pelastuneiden joukossa. Mutta kuka hän on? 

Elokuvan idea on ihan mainio, sillä kyllähän tämä suljettu tila ja paha joukossamme-juonikuvio sopii jännäreihin vallan mainiosti. Se että tapahtuuko elokuva avaruudessa vai ei, on aivan sama sillä satunnaisia ulkokuvia lukuunottamatta tämäkin elokuva ymmärtää tarina toimivuuden olevan vahvimmillaan sen pysytessä siellä ahtaissa sisätiloissa. Kyseessä on siksikin fiksu ratkaisu, että aina kun kamera näyttää pelastuskapselin ulkopuolelta, niin se paljastaa myös budjetin riittämättömyyden ja sisätilojen ruosteinen kellarimaisuus on huomattavasti uskottavamman näköinen miljöö. Samalla kuitenkin siellä kapselin sisällä oleminen saa vielä enemmän unohtamaan kyseesä olevan avaruusleffan. Kun jos paikka näyttää kellarilta, niin se voisi hyvin olla Maassakin.

Pieneen tilaan rajattu tarina vaatii uskottavat näyttelijät ja vaikka mukana on Loggian kaltaisia karismaattisia esiintyjiä, niin suurin osa elokuvan näyttelijöistä on varmasti vakuuttavamman oloisia jossain saippuasarjassa ja täten järin suurta vaikutusta ei Pelastuskapseli tee näyttelemisellään.

Vajavaisesti näytelty ja halvan näköinen elokuva jonka perusteella ei valitettavasti ole vaikea ymmärtää miksei Silver pahemmin ohjaajanpallilla istuskellut, mutta idea sentään on uusiokäytöstään huolimatta hyvä.

En voi olla miettimättä, että kuinka hyvä twisti olisi ollut jos pahis ei olisikaan ollut pelastuskapselissa.

Tähdet: **
Pelastuskapseli

3 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

M. Nightin alaisuudessa tuo twisti olisi saattanut toteutuakkin...

...noir kirjoitti...

Eipäs kiroilla siellä.

Tuoppi kirjoitti...

Eh... sori. Olisihan minun pitänyt tietää....