Don't Torture a Duckling (Non si sevizia un paperino, 1972)

Pienessä Italialaisessa kylässä eletään normaalia elämää. Eli tirkistellään naivia turisteja, löydetään maasta lapsen luuranko, tupakoidaan ja annetaan paheellisen naisen vikitellä pikkupoikia. Siis eipä ihmekään, että kun yksi paikkakunnan pikkuhuligaaneista tapetaan, niin syyllisen halutaan olevan kylän simple jack, eli Giuseppe (Vito Passeri), mutta Giuseppe on idiootti ja viranomaisten hallussa kun seuraava tapettu lapsi löytyy. Voiko siis syyllinen olla noitana pidetty Maciara (Florinda Bolkan), jolla sopivasti sattuu olemaan lapsia kuvaavia voodoonukkeja? No ehkäpä paksuviiksinen toimittaja Andrea (Tomas Milian) pystyy asian selvittämään. Siinä välissä katsellaan tovin kuinka lapsia tapetaan lisää ja kuinka viattomia rangaistaan syyllisinä tapahtumiin.
Ehkäpä syyllinen onkin tuo kylän paheellinen nainen, Patrizia (Barbara Bouchet)? Tai sitten ei.
Koska katolinen kirkko veti herneen nenään tämän elokuvan vuoksi, niin ehkäpä syyllinen onkin pappi?

Hyvin väkivaltainen elokuva , mutta ainakin perustellun oloinen, sillä esimerkiksi kohtaus jossa vihaiset kyläläiset purkavat kiukkuaan syyttömänä vapautettuun Maciaraan on silkkaa Last House on the Leftia ja kuvatessaan kyläläisten turhautumista junnaavaan rikostutkimukseen on se hyvin vakuuttava. Kaikkeen on löydettävä joku syyllinen, oli kyseessä sitten tahallinen teko, inhimillinen erehdys, taikka luonnontuho. Sormella on osoiteltava ja fyysinen vhanpurkaus on vaatimus eteenpäin pääsemiselle.

Elokuvan maisemat akvedukteineen ovat aika nättejä ja tarinan murhamysteeri ihan kelvollinen, mutta näyttelijät olivat huutoineen (tuntuu kuin osalla näyttelijöistä ainoat vuorosanat ovat joko "aargh!" taikka "aagh!) aika rasittavia. Osa näyttelijöistä vetää pahasti yli ja varsinkin Maciaraa näyttelevän Florinda Bolkanin ohella elokuvan lapsinäyttelijät ovat päänsärkyä aiheuttavia. Tosin vastaavasti Patriziaa esittävä Barbara Bouchet on varsin uskottava ja saa unohtamaan nopeasti kuinka sekavasti kirjoitettu hänen hahmonsa on. Siis c'mon, Patrizia on nainen jota pidetään jonkinlaisena alueen jakorasiana ja joka oli aikoinaan saapunut kylään paetessaan jotain huumeskandaalia ja ensimmäisen kerran kun näemme hänet, hän vikittelee alastomana pikkupoikaa ja alistaa häntä sanoillaan, ja sitten koko loppuleffan ajan Patrizia on suurinpiirtein maailman mukavin täti joka ostelee kehitysvammaisille lapsille leluja.

Pastellivärit, hienot maisemat, kelvollinen murhamysteeri, mutta liian monta huonoa näyttelijää, liian monta tarpeetonta hahmoa ja hassut ääniefektit vievät viiltävimmän terän elokuvalta, joka kuitenkin onnistui yhdessä asiassa, sillä se sai minut arvostamaan Lucio Fulcia hieman enemmän kuin olen tehnyt. Tosin se lopun pappi Don Alberton (Marc Porel) putoaminen aiheutti naurua, kun harvemmin pää iskee kipinää osuessaan kiveen.

Tähdet: **
Don't Torture a Duckling