perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kiss of the Dragon (2001)

Kiinalainen superkyttä Liu Jian (Jet Li) saapuu Ranskaan pysäyttämään Kiinalaissutenööriheroiinigangstereiden toiminnan, mutta miksi ihmeessä hän hän puhuu koodeilla ja salakuljettaa aseen paikalle jos hän kerran toimii yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa ja he ovat täysin tietoisia Liun saapumisesta? No toki väkivaltainen poliisi Richard (Tchéky Karyo) on korruptoinut ja työskentelee tuon edellä mainitun rikollisjärjestön laskuun, mutta eihän Liu sitä tiennyt. No kuitenkin, Richard tappaa porukkaa ja koettaa lavastaa Liun syylliseksi, mutta ei se nyt niin vain onnistu ja pian pahikset saavat potkuja naamaan siihen tahtiin, että Seabiscuit olisi kateellinen. Tietenkin prostituoiduksi pakotettu Jessica (Bridget Fonda) on ainoa joka voi auttaa Liuta todistamaan syyttömyytensä ja kiitos sen saamme seurata Fondan puuduttavaa näyttelemisen kaltaista toimintaa aivan liian kauan.

Välillä Kiss of the Dragon tuntuu ihan joltain Luc Besson-kokoelmalta, sillä Tyttö Nimeltä Nikitastakin tuttu Karyo esittää (omalla tyylillään) aikalailla samankaltaista roolia kuin Gary Oldman Léonissa ja sitten tässä on Bridget Fonda, joka tietenkin näytteli Nikitan jenkinnöksessä Koodinimi Ninassa. Léon tuli mieleen jo siitä alun hotelliosuudesta joka miljöön ja valaistuksen puolesta näytti kovinkin tutulta.
Jopa Craig Armstrongin musiikki kuulostaa Besson-yhteyksistä tutun Eric Serran tuotoksilta.
Ei se mitään, sillä Kiss of the Dragon on Bessonin elokuville tuttuun tapaan hyvän näköinen, kertoo tarinansa tarpeeksi vakuuttavasti ja koska tämä edeltää parkour-Bessonia, niin lennokas toiminta pysyttelee vielä jotenkin ymmärrettävässä muodossa. Itse asiassa Jet Lin kungfuilu yhdistettynä Léonmaiseen toimintaan näyttää yllättävän paljon Bourne-elokuvilta ja saakin miettimään, että liekö Doug Liman (taikka Paul Greengrass) nähnyt tämän elokuvan.

Kiss of the Dragon on tuttu lavastettu kyttä puhdistaa nimensä-kertomus jossa päähenkilö aiheuttaa paljon tuhoa ja kuolemaa, eikä sitä varsinaista nimenpuhdistusta oikein tapahdu kun kaikki kuolevat, mutta hei,,, oikeus voittaa tavallaan.
Mukana on tyylikästä toimintaa, akupunktiota, hyviä näyttelijöitä ja valitettavasti myös Bridget Fonda (tyylitellysti sekoitetut hiukset eivät saa vielä uskomaan kyseessä olevan huoraksi pakotettu narkkari, tai päinvastoin).
Vaikka nyt sainkin päähäni tuon Bourne-yhteyden, niin eipä tämä elokuva siitäkään huolimatta ole koskaan kuulunut suosikkeihini ja se vaikka best of Besson kuulostaakin hauskalta, niin samalla sitä mieluusti palaa ennemmin niiden originaalien pariin.

Jet Lin tappelu poliisiasemalla on aika makea jo pelkästään mustavalkoisen vaatetusvisuaalisuuden vuoksi, vaikka sinne saapuminen toikin jälleen kerran eräänkin Léon-elokuvan mieleen.

Tähdet: **
Kiss of the Dragon

3 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Olikos tässä se biljardipallolla otsaan tappelu vai muistanko väärin? Ja mitä tapahtui Karyolle? Ei ole miestä viimeaikoina pahemmin missään näkyillyt?

...noir kirjoitti...

On, hyvin lyhykäisesti. Ohimennessään Li potkaisee biljardipallon asetta lataavan pahiksen otsaan.

Kyllähän tuo Karyo aika säännöllisesti tuntuu elokuvia tekevän, mutta ilmeisesti herra on hieman jättänyt taakseen jenkkileffoissa esiintymisen ja ehkei niitä ranskalaisia sitten oikein tarjoilla yhtä ahkerasti muuta kuin elintarvikkeiden muodossa.

Piti oikein käydä vilkaisemassa miehen filmografiaa ja eikös vaan sieltä paljastunut että Dobermann saa jatkoa.

Tuoppi kirjoitti...

Katohan vaan. Dobermann 2: Arm Wrestle ja ensi vuonna pitäisi tulla ulos. Mielenkiintoista....