sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

My name is OMAXImus Decimus Meridius

Tiedän että moni arvostaa Omaxia yhtä vähän kuin Silver Shadowin tyhjiä kasetteja, mutta minusta edellä mainittu firma oli aivan loistava, sillä etenkin animaatiopuolella kyseinen firma julkaisi rutosti kasetteja minun makuuni. Oli Bravestarria, She-raa, Hulkia, etc.

En tiedä missä vaiheessa Omaxi lopetti toimintansa, mutta ilmeisesti tuo tuolla edeltävässä kuvassa oleva Pieni Merenneito edusti jo yrityksen lopun hetkiä ollessaan vuodelta 1991. Ja vaikka kuinka googeloin, niin eipä Omaxista juuri tietoja tunnu löytyvän, aivan kuin sen menneisyys olisi haluttu pyyhkiä pois kuten Kate Winsletin muistot. Fixgalleriasta löytyy kyllä kansikuvia ihan kelvollinen määrä ja jossain DVDplazalla (vuodelta 2003) kysellään muistaako kukaan Omaxia, mutta siihen ne melkein loppuvatkin. Ei yritystietoja, ei mitään.
Elitistin puolella (vuonna 2006) joku väittää Omaxin muuntuneen Videotrageksi ja sieltä sitten Future Filmiksi. En tosin ole löytänyt tälle vahvistausta, sillä esimerkiksi Futuren omilla sivuilla ei kenties ymmärrettävästi historiasta hiiskuta, mutta Futuren maku elokuvien suhteen tuntuu olevan samankaltainen Omaxin kanssa joten ei se mahdotonta olisi. Itse asiassa loogiselta kuulostaa myös se, ettäkö siellä välissä olisi ollut VTC-video ja esimerkiksi tuon She-ran jatkojulkaisuista ei löydy Omaxin logoa, vaan esimerkiksi numeroinnissa osa kolme on merkitty jonkin Big Partner OY:n nimiin.
Elonet löytää VTC:lle julkaisuja, mutta eipä sekään paljoa auta palojen yhdistelyssä. Mutta jos nuo kaikki ja ties mitkä muut liittyvät jotenkin Futuren historiaan, niin ehkä se CV kannattaa pitää pienenä ettei kuulosta liian levottomalta. Vaikka väliäkö tuolla, sillä se ei nyt liity mitenkään siihen että halusin vain mainita Omaxin ja osoittaa arvostusta sen julkaisuja kohtaan. Mutta jos joku osaa auttaa asian suhteen, niin saa toki aukaista sanaisen arkkunsa.

Se miten minä muistan Omaxin, ovat itseeni vedonneiden animaatiojulkaisujen lisäksi sen papukaijalogo ja valkoinen kansimalli, jotka eivät ehkä visuaalisesti niin hirveän viehättäviä ole, mutta niistä tunnisti aina ja heti mistä oli kyse. Ja vaikka Omaxi julkaisi muutakin kuin animaatioita, niin piirretyt ovat ne jotka jäivät väkevimmin ajatuksiini.
Eikä Omaxi nyt pelkästään valkokansimallillaan elokuvia julkaissut, vaan myös kuten seuraava kuva osoittaa, muillakin ulkoasuilmeillä. Muuten, tuo Matka Tuntemattomaan on oikeasti sellainen kasetin muotoinen pahvikotelo, mutta kuka hän lieneekään joka sen oli aikoinaan kirppikselle vienyt oli leikannut kannen auki muovikoteloa varten.

Hauskana huomiona tehdään vielä se, että kun mainitsin Omaxin papukaijalogon, niin katsokaapa tätä.

5 kommenttia:

KimSjopi kirjoitti...

Eikös Omax julkaissut ne rankalla kädellä leikatut Hopeanuoli -kasetit joskus?

...noir kirjoitti...

Näin taisi olla.

Omaxi myös julkaisi aika sekavasti noita animaatioita. Osa suomeksi dubattuina, osa ruotsiksi ja osa alkuperäisääniraidalla, joten mitään varsinaista yhtenäistä linjaa niissä ei tuntunut olevan.

KimSjopi kirjoitti...

Koska meillä on nimittäin yksi noista rankalla kädellä muokatuista Hopeanuoli -sarjoista. http://imageshack.us/photo/my-images/407/kuva0350.jpg/
Ja niiden kannessa lukee FutureFilm.
Nyt. Tämä sivun mukaan:
http://koti.phnet.fi/otaku/historia/animejulkaisut.html
Ne olivat aluksi Omaxin (1989), sitten Backlundilla (1993) ja lopulta FutureFilmillä (1996). Saattaa olla, että huhut pitävät paikkansa ja Omaxi siirtyi lopulta futurefilmsille, mutta ehkä emme saa koskaan tietää.

Tuoppi kirjoitti...

Tuli tuota kirjoitustasi lukiessa mieleen, jotta minulta löytyisi kaksin kipalein Omaxin julkaisemaa Kadonneet velhot (Wizards of the Lost Kingdom) fantasiapätkää. Mielelläni ylimääräisestä luovun mikäli kiinnostusta löytyy...

...noir kirjoitti...

Tottakai, pistä tulemaan.