keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

MASK (1985 - 1986)

MASK, eli Mobile Armoured Strike Kommand tuli jo mainittua eräässä aiemmassa postauksessa, jonka yhteydessä jutustelin animaatiosarjoista joista pidän ja joiden parissa olen ainakin hieman kasvanut. Nyt kun tätä valmistellessani lukaisin tuon aiemman kirjoituksen, niin tulin tuumineeksi että mitä siihen voi enää lisätä, sillä kun yhdestä MASKin jaksosta on kertonut on kertonut kaikista jaksoista. Ei tämä nyt niin paljoa jakso jaksolta muutu.
Mutta koska MASK mielestäni ansaitsee oman soolonumeronsa, niin sovitaanko että kertaus on opintojen äiti.

Matt Trakker on ökyrikas filantrooppi joka päättää taistella rikollisuutta vastaan ja perustaa MASK-organisaation, johon palkkaa parhaimmista parhaimmat. Siispä mukaan pääsevät rokkari ja historianopettaja.
Ryhmän nimen mukaisesti nämä sankarit pitävät kasvojensa suojina naamioita, eli kypäriä joilla voi ampua lasersäteitä tai hologrammeja, ja ne tekevät myös kaikenlaista muuta kivaa. Lisäksi kuten lyhennyksen pidennys kertoo, MASK on ryhmittymä jonka käytössä on autoja ja muita liikennevälineitä, mutta jippo on siinä että Transformersien tavoin nämä autot ja muut vempeleet pystyvät esimerkiksi ovet avaamalla lentämään.
MASKin varsinainen kamppailuvastus on ilkeän Mayhemin johtama VENOM-ryhmä (Vicious Evil Network of Mayhem) ja he ovat käytännössä ihan samanlainen ryhmä kuin MASK, mutta pahoja. Joten heilläkin on käytössään ihmekypärät ja ihmelaitteet.
Jaksojen rakenne on sellainen. että VENOM tekee jotain pahaa kuten varastavat jonkin radioaktiivisen kiven ja sitten Trakker pistää tietokoneen (jonka ääni kuulostaa siltä, että sillä on vessahätä) valitsemaan sankaritehtäviin parhaiten sopivan ryhmän (ja koska hahmoja on aika vähän, niin ryhmä on likimain sama joka jaksosa). Seuraavaksi käydään voittamassa päivä. Lopussa joku sankareista kertoo jonkinlaisen jakson opetuksen katsojille (tuttu mm. Masters of the Universesta) ja ne ovat aina jotain sarjasta "älä silitä tuntematonta koiraa."

Tämä selvästikin Transformersista ja G.I. Joesta ammentava sarja on ihan mukavan värikästä toiminta-animaatiota, joka ei nyt hirveästi tarinoillaan, musiikillaan, tai piirroksellaan tajuntoja räjäyttele, mutta ei myöskään kiukuta. Trakkerin koko ajan tarpeettomasti mukana oleva poika Scott, hänen nynny gaybottinsa T-Bob ja muutoinkin yleinen pienille lapsille suunnattu-fiilis aiheuttavan sen, että jopa muihin aikalaiskumppaneihinsa verrattuna MASK tuntuu aikuiseen makuun hyvin lapselliselta. Ja yksi kaikkien aikojen pehmoimpia tunnuskappaleita ei ainakaan särmää sarjalle tuo. Joskin kun sen tunnarin kuulee muutaman kymmenen kertaa putkeen, niin ihmeellisesti siitäkin tulee korvamato. Kuitenkin itseäni siteeraten: "lopputulos on hieman kuin ostaisi Pulp Fictionin, mutta kotelon sisällä olisi Kummikarhut."
Mutta ei se mitään, sillä MASK ajaa asiansa kevyenä viihteenä ja nostalgia-arvot coolien lelujen, sarjakuvan ja tämän tv-sarjan kombinaationa saavat molemmat peukkuni pystyyn.

Sarjakuvasta pitää mainita sen verran, että tässä tv-sarjassa Matt on yksinkertaisesti Scottin isä ja piste. Sitä ei mitenkään noteerata, että Scott on koko ajan vaaran läheisyydessä ollessaan isänsä mukana, eikä tietenkään koskaan puhuta Scottin äidistä, tms. Joten käytännössä Scott on vain joku tyyppi, ei muuta. Sarjakuva (joka ei sekään mikään järin syvällinen koskaan ollut) sentään edes hieman käsitteli Matt-Scott-suhdetta ja siinä mainittiin Scottin olevan sinkku-Mattin adoptoima poika ja Matt tuumii hetken tekikö hän väärin ja itsekkäästi adoptoidessaan pojan yksinään, sillä kenties hän kaipaisi myös äitiä esikuvakseen. En nyt väitä, ettäkö olisin erityisesti toivonut tv-sarjaan samanlaisia juonikuvioita, mutta olisihan se ollut hienoa jos osoitettaisiin edes se, että asiaa on mietitty.

Valitettavasti sarjan pehmonallemaisuuden vuoksi ei oikein mikään jakso nouse järin muistettavaksi ja siksi en väkisin otakaan sieltä mitään erikseen esille.
Mutta mainitsen sen, että kun tätä sarjaa katsoo putkeen niin huomaa että varmaan puolet jaksoista sijoittuu jonnekin viidakkoon ja jonkin alkuasukasheimon lähettyville. Kenties syynä on ollut se, että on haluttu tehdä vastakkainasettelua MASKin teknokehityksen ja luonnonmukaisuuden välillä, mutta todennäköisempi syy on se, että puita on helpompi piirtää.
Lisäksi tulee huomanneeksi ettei kirjoittajien mieleen ole hirveän montaa opetusta tullut, kun samoja toistetaan vain hiukan eri sanamuodoin.

Sarjan faneille tämä Complete Collection on tietenkin completensa vuoksi nappiostos, mutta tahdon huomauttaa että mitään ekstraa ei sitten ole tarjolla ja kuvanlaatu ei ole niin hyvä kuin toivoisi. Ei se kuva nyt mikään surkea ole, mutta hyvä vhs-laatu on kuvaavampi kuin "this is dvd and this is what happens when you watch dvd."

Tähdet: ***
MASK

7 kommenttia:

Simo kirjoitti...

Aah, MASK. Yksi ensimmäisiä lapsuusmuistoja, mitä tv:n tiirailuun tuli. Tuolloin meillä näkyi vielä NBC, jota kautta tätä tuli sitten kateltua englantia tietenkään ymmärtämättä. Kerran jopa pakotettiin faija suomentamaan noiden tyyppien puhelut meille, vaikka aika kehnosti se suomentaminen äkkiseltään sujuikin.

Niin ja kyllä Scott robotteineen silloin lapsena suosikkeihini kuului ja ties vaikka olisin uhonnut hankkivani joskus samanlaisen robotin itsellenikin. :D Tunnusmusakin on kohtuukova ja heti tuli mieleen tätä postia lukiessa.

Yhden jakson tsekkasin viime vuonna kaverilla, eikä se niin tökerön huonolta näyttänyt, joten periaatteessa voisi tämänkin joskus ottaa käsittelyyn.

...noir kirjoitti...

Joo, en minäkään tätä varsinaisesti huonoksi mene väittämään, sillä nuo kahdeksan levyllistä jaksoja tuli hyvin kivuttomasti katseltua läpi. Mutta ilman nostalgialasejakin tuen siihen tulokseen, ettei MASK viihdyttävyydestään huolimatta aivan terävintä kärkeä ole.
Hyvä, ei loistava.

Tuoppi kirjoitti...

Jätän tämän tähän kohtaan...

http://www.youtube.com/watch?v=odskNtdPyDE

...noir kirjoitti...

mä-mä-mä-määsk!

JugendZ kirjoitti...

Ihan vaan tuo Omaxin julkaisema Mask 1 löytyy omasta video-osastosta. Mutta lähiaikoina on tullut törmättyä kirppareilla muutamaankin otteeseen tuohon sarjakuvaan ja puoliksi täytetyn keräilytarra-albumin jopa ostinkin. Kuin myös Bravestarr sarjiksen. Niin että ootkos niitä lukenut ja mitäs mieltä jos?

...noir kirjoitti...

Kyllä tuolta kaapin perukoilta löytyy myös Bravestarria sarjakuvamuodossa.

Muistan vieläpä mistä ostin ensimmäisen Bravestarr-sarjiksen. Paikan nimi oli Hirsikioski, koska se oli hirsikioski. Nykyään se on pitseria.
Vuosi oli,,,
kauan sitten.

...noir kirjoitti...

Piti oikein etsiä se kyseinen ensikosketuslehti esille, koska se on tullut säästettyä.

Vuosi oli 1988 ja koska sekin lehti nro. 2) on tullut pidettyä visusti tallessa tähän päivään saakka ja pidemmälle, niin eiköhän se kerro jotain jo siitäkin, että kyllä minä pidin ja pidän Bravestarrista. Joskin on myönnettävä, että sen väritys on aivan kauheaa.