lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kolme Kaverusta (¡Three Amigos!, 1986)

Elokuva jota ilman meillä ei varmastikaan olisi Galaxy Questia ja Tropic Thunderia.

Aku Ankka, Panchito ja José Carioca. Ei kun sori, väärät caballerot.
Työpulasta kärsivät hieman tyhjäpäiset mykkäelokuvan tähdet Lucky Day (Steve Martin), Dusty Bottoms (Chevy Chase) ja Ned Nederlander (Martin Short), eli tuttavallisemmin kolme amigoa saavat kutsun saapua pieneen Meksikolaiskylään. Heidät sinne kutsunut Carmen (Patrice Martinez) sattui sekoittamaan toden fiktioon ja kuvitteli amigojen olevan oikeita tosielämän sankareita ja nyt amigojen tehtävänä olisi vapauttaa kylä pahamaisen rikollisen El Guapon (Alfonso Arau) tyrannialta. No jos Carmen sattui sekoittamaan amigojen todellisuuden kuvitelmaan, niin asiaa ei ainakaan helpota se, että aivotoiminnastaan aikalailla pihalla olevat amigot uskovat saaneensa kutsun teatteritöihin ja kun totuus paljastuu, niin ymmärrettävästi amigot jänistävät. Kuitenkin kuten asiaan kuuluu, lopulta he rohkaistuvat toimimaan kuten esittämänsä kuvitteelliset hahmot tekevät. Mutta ääliöillä on vaikeuksia saada kykynsä ja halunsa kohtaamaan onnistuneesti.

Kolme Kaverusta on aivan hiton hauska elokuva ja niin täynnä loistokohtauksia, että tuntuu uskomattomalta ajatella tätä elokuvaa pidetyn aikoinaan jonkinlaisena floppina ja keränneen suosionsa hiljaisella liekillä. Sittemminhän Kolme Kaverusta on noussut yhden jos toisenkin suosikkilistan huipulle ja allekirjoittaneen mielestä aivan syystäkin, sillä jo pelkästään elokuvan lähtökohta tehdä Seitsemän Samuraita komediana jossa päähenkilöt eivät tiedä missä ovat ja miksi on aivan loistava ja siitä osoituksena ovatkin monet sittemmin samaa ideaa hyödyntäneet elokuvat.

Elokuva on täynnä erinomaisia hahmoja, alkaen tietenkin näistä idioottinäyttelijöistä jotka eivät ymmärrä ympäröivästä todellisuudesta juuri mitään koska elävät niin sisällä näyttelijärooleissaan. Lisäksi esimerkiksi Joe Mantegnan esittämä Hollywoodtuottaja ja Kai Wulffin esittämä Indiana Jonesista karanneelta vaikuttava saksalainen sotilas nimeltä German ovat aivan nerokkaita hahmoja. 
Ja hei, Martin, Chase ja Short ovat coolin näköisiä mariachiasuissaan.

Kohtaukset joista erityisesti pidän:
- Amigot saapuvat Meksikolaiseen kylän saluunaan ja Steve Martin sanoo baarimikolle "emme ole Meksikolaisia."
- Amigot toivotetaan tervetulleiksi ja iloinen pikkupoika kysyy Chevy Chaselta "saanko kellosi kun olet kuollut?"
- Amigot päättävät sankarillisen puheen jälkeen pistää El Guapolle vastaan ja lähtevät matkaan, vain huomatakseen viiden kilometrin jälkeen etteivät tienneet mihin suuntaan piti lähteä. Lisäksi repesin kun samassa tilanteessa valmistautuva Chase laukaisee aseen vahingossa kotelossaan.
- Amigot pistävät lauluksi nuotion ääressä ja hevoset laulavat taustoja. Ja hauska on myös se kun laulun jälkeen kilpikonna sanoo "hyvää yötä Ned."
- Polttavan auringon alla kuivuvalla Martinilla on vesileilissään vain pisara, Shortilla hiekkaa, mutta Chasella niin paljon vettä että hän voi heittää loput pois.
- Tavataan legendojen ärsyttävästi laulava pensas ja näkymätön miekkamies jonka Chase ampuu vahingossa ennen kuin he ehtivät kysyä häneltä apua.
- Chase harhauttaa vartijan tappamalla hänet.
- El Guapo saa syntymäpäivälahjaksi villapaidan.
- Lopputaistelu jossa kaikki kyläläiset ovat pukeutuneet amigoiksi, joka nyt katsottuna tuo mieleen V Niin Kuin Verikoston lopetuksen. Tavallaan.

Lisäksi pelkästään Chasen esittämän hahmon nimi Dusty Bottoms aiheuttaa hymyilyä.

Ainoa varsinainen miinus joka minua hieman kiusaa tässä elokuvassa on se, että kun amigot päättävät lähteä taistelemaan El Guapon kanssa, niin tässä vaiheessa juuri tuo vastus unohdetaan aika toviksi elokuvasta kun tärkeämmäksi nousee kuvata hieman irralllisenkin oloisia amigosketsejä. Toki ne ovat hauskoja, mutta pääasia tuntuu hieman jäävän taka-alalle muutoin hyvin tasapainotetussa elokuvassa.

Kolme Kaverusta on yksinkertaisesti hauska elokuva jossa päähenkilöt pelaavat yhteen erinomaisesti ja huumori saa ihmettelemään, että tehtiinkö sitä todellakin joskus komedioita joissa komiikkaa luotiin muustakin kuin ihmisten päälle kusemisesta ja ruuan naimisesta.

Hitto kun näitä kaveruksia vielä näkisi tälläisissä elokuvissa.

Tähdet: ****
Kolme Kaverusta

4 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Hiljaa mielessäni olen elätellyt toivoa, ettei Hollywood äkkää tehdä tästä remakea. Kumminkin palkkaisivat siihen Adam Sandlerin, Will Ferrellin ja Kevin Jamesin. Siitä olisi hauskuus kaukana siitä pätkästä....

...noir kirjoitti...

Kauhuosastolle

Anton von Monroe kirjoitti...

"What does it mean that they are infamous?"
"They are probably SO famous that they're in-famous."
20 vuotta siitä, kun olen viimeksi nähnyt, ja vieläkin muistaa noita vitsejä. Täytyy olla hauska.

...noir kirjoitti...

En nyt muista kuinka kauan siitä on kun edellisen kerran katsoin tämän elokuvan, mutta hyvin hyvin kauan kuitenkin. Silti sitä huomasi lausuvansa mielessään elokuvan repliikkejä juuri ennen kuin ne sanottiin. Joten kyllä, jotain oli tehty oikein.