Mielipuolikyttä (Maniac Cop, 1988)

William Lustigin maniac-elokuvista tämä Maniac Cop on ehdoton suosikkini ja se miehen maineen luonut Maniac ei nyt suuremmin innostanut allekirjoittanutta. Mielipuolikyttä kakkonenkin oli vielä mielestäni mainio elokuva, mutta kolmonen ei enää kolahtanutkaan.
Ja Maniac Copia ei tule sitten sekoittaa elokuvaa Psycho Cop, sillä se on vain väärin, niin kovin väärin.

New Yorkin yö on täynnä väkivaltaa ja kun tällä kertaa huligaaneja pakeneva neiti juoksee poliisin luokse, saa hän huomata että poliisin kädet kuristavat yhtä tuhkahduttavasti kuin kenen tahansa muunkin. Vaikka muut viranomaiset ovat valmiita sälyttämään syyn niiden huligaanien niskoille, niin veteraanikyttä Frank McRae (Tom Atkins) suo mahdollisuuden sille, että murhaaja voikin olla poliisi kuten todistajat väittävät.
Pian alkaa tulemaan lisää ilmoituksia siitä, että tuoreimpia kuolemia aiheuttaa poliisi ja vaikka viranomaiset koettavat pitää julkisuuden mahdollisimman pienenä, niin tavallinen kansa alkaa pelkäämään poliisia jopa niin paljon että pelkkä poliisin lähestyminen saa tarttumaan aseeseen.
Jack Forrest (Bruce Campbell) on poliisi joka lähtee liikkeelle aina yöaikaan ja vaimo Ellen (Victoria Catlin) on alkanut uskomaan miehensä oleva tuo murhaajapoliisi. Todellisuudessa salaileva Jack murhaamisen sijaan pettää vaimoaan toisen naisen kanssa ja tämä selviää eräänä yönä myös Ellenille hänen seuratessaan miestään. Valitettavasti Ellenistä tulee samana yönä murhaajapoliisin uusin uhri ja samalla Jackista tulee pääepäilty sekä vaimonsa murhasta, että myöskin muista murhaajapoliisin toimista. Jack ei kuitenkaan halua käyttää alibinaan naista, Teresaa (Laurene Landon) jonka kanssa hänellä on suhde ja uskoo poliisien löytävän oikean murhaajan ajoissa. Frank joka ainoana tietää Jackin ja Teresan suhteesta lähtee hakemaan neitiä todistamaan, mutta ilmenee että murhaajakyttä on myös Teresan perässä. Kohta Frankille ilmenee, että murhaajapoliisi on Matt Cordell (Mi Grönlund) joka virallisten papereiden mukaan on kuollut ja kuopattu. Cordell oli ansioitunut poliisi jolla oli mitaleita kuin Sudenpennuilla ikään, mutta hänen yltiöväkivaltainen tapansa toimia sai Harry Callahanin vaikuttamaan,,, no,,, Sudenpennulta. Siispä sääntörikkomusten vuoksi Cordell päätyi itse vankilaan sen saman pohjasakan luokse jota oli sinne toimittanut ja luonnollisestikin tämä sai vankitoverit raivoihinsa ja OZ-toiminnan avulla Cordell viilleltiin hengiltä. Tai näin luultiin, sillä Cordellin puolella olleet viranomaiset kirjasivat hänet kuolleeksi, vaikka mies olikin oikeasti vain erittäin pahoin runneltu. Mutta miten saada syyttääjä ja muut uskomaan tähän, kun sitä varten Frankin pitäisi saada todisteetkin kasaan. Elokuvassa annetaan muuten sitten myös ymmärtää, että Cordell saattaisi olla eläväkuollut, mutta se jää enemmänkin vihjailujen varaan.
Cordell saapuu yöllä poliisiasemalle ja tappaa kuin Schwarzenegger ensimmäisen Terminatorin vastaavassa asemakohtauksessa ja sen seurauksena myös Frank kuolee ja Jack päätyy Teresan kanssa pakosalle. Edelleenhän poliisit uskovat Jackin olevan syypää ja nyt tilastoihin lisätään joukko uusia ruumiita.
Cordell on nyt kostamassa henkilöille jotka aiheuttivat hänen harminsa ja samalla hän toteuttaa kuolettavasti velvollisuuttaan poliisina, tappamalla kaikki eteen tulevat väärintekijät, kuten nyt esimerkiksi virkamerkkiään avioliiton ulkopuolisella suhteellaan tahranneen Jackin.
Lopullinen välienselvittely laiturilla, jossa veteen lentää ei yhtään Bruce Campbellin näköinen stuntti ja Cordell seivästetään ja hukutetaan. CORDELL KATOAA!

Maniac Copin nimi jo kertoo, että se on trashia, mutta koska käsikirjoittana on ollut Larry Cohen (mm. The Stuff, It's Alive, Q, God Told Me To, etc.) niin elokuva on huomattavasti parempi kuin millaiseksi sen voisi olettaa. Cohenin kieli nimittäin on hyvin nokkelaa roskaa, jossa slasheröinnin ohessa pistetään kieli hyvinkin yhteiskuntakriittisesti poskeen ja täten hän nostaa elokuvan tasoa huomattavasti. Cohenin käsikirjoitus yhdistettynä Lustigin roskaelokuvakauhutaitoihin onkin erinomainen yhdistelmä ja Mielipuolikyttää voikin halutessaan katsoa joko pelkkänä väkivaltaeepoksena, taikka eräänlaisena poliittisena satiirina, mutta jätettäköön se katsojan tehtäväksi valinnaksi.

Pidin kovasti siitä, että Cordell oli kaikesta agressiivisuudestaan huolimatta hahmo jonka toimet oli tavallaan helppo ymmärtää, niin väärin kuin ne olivatkin. Joten vaikka jatko-osat siihen suuntaan vievätkin, niin hän ei ollut vielä tässä vaiheessa mikään Jason Voorheesin kaltainen hahmo jonka motiivesta ei jaksa välittää, tai niitä edes huomaa.

Näyttelijät ovat mainioita. Tom Atkins on sopivan kuivakka ja kyyninen veteraanikytäksi, aina hyvin eläväinen Bruce Campbell on hämmentynyt mies paikallaan, Laurene Landon on naissankari parhaimmillaan ja etenkin Robert Z'Dar osoittaa kuinka äänetön ja kasvoton rooli Cordellina voidaan esittää hyvinkin vakuuttavasti. Z'Dar kun ei kuulu lähellekään niitä näyttelijöitä joita unissaankaan kutsui hyviksi, niin juuri siksi on sitäkin suurempi ilo nähdä kuinka hän sai Cordellin elämään, vaikka kyseessä on hyvin samanlainen kasvoton hahmo kuin joku Jason ja Michael Myers.

Pidin myös hyvin paljon Jay (Star Trek Voyager) Chattawayn vinkuvasta, ujeltavasta ja sykkivästä syntikkamusiikista. Oh joy!

Maniac Cop on trashia jollaista kelpaa esitellä hienommissakin piireissä.

Tähdet: ****
Mielipuolikyttä