sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Riki-Oh: The Story Of Ricky (Lik Wong, 1991)

Vuosi on 2001 ja vankilat ovat muuttuneet franchising-yrityksiksi. Yhteen tälläiseen vankilaan saapuu Riki-Oh / Ricky (Siu-Wong Fan), murjottava äkäpussi.
Kunhan olemme ensin nähneet yhden vangin kuoleman ja Rickyn lyövän nyrkkinsä läpi kahdesta muusta vangista, voimmekin siirtyä ajassa taaksepäin Rickyn nuoruuteen näkemään kuinka hän opiskeli kung fun jaloa taitoa hakkaamalla hautausmaan (ihan oikeasti.)
Paluu vankilaan.
Ricky viedään tapaamaan vankilanjohtaja Sugiyamaa jolla on yksi silmä, koukkukäsi, massiivinen pornoleffakokoelma ja hän syö kuin sika, vaikk'ei aivan yhtä siististi. Johtaja lyö koukkunsa Rickyn käden lävitse ja pitää sen tyypillisen "minulle ei kettuilla"-puheen. Ricky rikkoo pöydän ja osoittaa että se taitaa olla hän joka ei nauti bullshittia lounaaksi.
Sellissään Ricky soittelee huilua ja palaa muistoissa taaksepäin lennättämään kauko-ohjattavaa lentokonetta rakkaansa Yingin (Gloria Yip) kanssa. Ah, nuorta lempeä.
IMDb nimeää Yingin Keikoksi, jos ihmettelitte.
Sugiyama on on korruptoitunut sadistivirkamies ja täten se elokuvan varsinainen pahis, kun taas vankien keskuudessa ilkimysjohtajana toimii kunniaan uskova Hai (Frankie Chin), mutta oli hahmo kuka tahansa niin kaikki täällä ovat aivan sairaan väkivaltaisia. Ricky on ruvennut puolustamaan heikompia vankeja kiusaamiselta, joten Sugiyama käskee Haita tappamaan Rickyn ja hiukan vastentahtoisesti Hai ryhtyykin toimeen. Ensin Hai puhkoo Rickyn silmät ja viiltää käden lähes irtipoikki ja sitten on Rickyn vuoro toimia. Siispä Hailta lyödään silmä irti ja sen seurauksena Hai ylistää Rickya ja tekee seppukun, mutta ennen kuolemaansa Hai koettaa vielä kuristaa Rickyn omilla suolillaan, kunnes Ricky lopettaa tappelun lyömällä Hain kallon sirpaleiksi. Ricky muuten korjaa leikkaantuneet suonensa solmimalla ne yhteen (pitääkin muistaa tämä toimenpide seuraavalla kerralla kun omat suoneni katkeavat) ja silmätkin paranevat yllättäen.
Muut vangit rohkaistuvat Rickyn toimista ja haluavat kapinoida, mutta johtajalla on apunaan edelleen kolme muuta pomovankia jotka murskaavat päitä. Pomovankeja kutsutaan Gang Of Fouriksi, mutta he ovat enemmänkin Fab Five, joita tosin on nyt Hain kuoleman jälkeen enää kolme.
Ricky alkaa todenteolla kyrpiintyä vankilan meininkiin ja siispä alkaa taistelu pomovanki Huang Chaunia (Yukari Ôshima) vastaan. Huang iskee Rickya kuolettavasti kostoksi siitä, että Ricky poltti Huangin unikkoviljelmän. Sydämenpysähdys ei Rickya pysäytä, sillä hän vain takoo sen käyntiin. Ricky valetaan sementtiin.
Pian vankilaan saapuu ketjujohtaja, Mestari Zhang (Tetsurô Tanba) Tyyris Tylleröltä näyttävän poikansa kanssa ja mestari ei ole tyytyväinen huomatessaan Sugiyaman olevan kykenemätön hillitsemään Rickya. Samalla Ricky murtautuu ulos betonisesta vankilastaan ja lyö nyrkkinsä toisen pomovangin pään läpi. Metallikatto laskeutuu murskaavasti, varma kuolema kohtaa Rickyn joka välttyy siltä kun murskatulla päällä varustettu pomovanki nostaa kattoa hetken ennen kuin itse muussaantuu. Ricky kiukuttelee ja viedään pihalle haudattavaksi elävältä. Jep, sehän se auttaakin.
Rickyn maatessa maan alla, näemme takauman jossa selviää että Ying oli kuollut paettuaan uhkaavia huumekauppiaita ja Ricky päätyi vankilaan tapettuaan huumekauppiaan.
Seitsemän päivän jälkeen Ricky kaivetaan esiin ihan noin vain vaikka huvin vuoksi ja tottakai vahingoittumaton mies katkoo kahleet ja päätyy kuulusteltavaksi siten, että hänelle syötetään partakoneenteriä. Häh?
Ricky se vaan sylkee terät ulos, että ei siinä mitään.
Vankilakapina alkaa ja Ricky lyö yhden pään irti ja sitten Sugiyamalta toisenkin silmän huis hittoon. No hups, siinä meni se Sugiyaman terve käsikin. Mestari Zhang ampuu Sugiyamaa ilmeisesti jollain kaasuluodilla, kun Sugiyama paisuu palloksi räjähtäen visvaksi.
Ricky aloittaa lopputaistelun kahta jäljellä olevaa pomovankia Huang Chaunia ja sitä toista vastaan. Rickyn hakatessa Huang rammaksi, koettaa toinen pomovanki paeta mutta yritys epäonnistuu Zhangin räjäyttäessä hänet.
Zhang kokee muodonmuutoksen ja kasvaa ylilihaksikkaaksi jättiläiseksi. Ricky heittää Zhangin lihamyllyyn ja verta pulppuaa Braindeadin malliin.
Lopuksi Ricky käy vielä lyömässä vankilan seinän (joka muuten murtuu hetkeä ennen Rickyn nyrkin osumaa) rikki ja kertoo vangeille heidän olevan vapaita.


Tämä oli,,, öö,,, aika villi elokuva.
Jos pitää Ichi The Killeristä, Bad Tastesta, Braindeadista ja Evil Deadeista, niin sitten Riki-Oh saattaa maistua hyvälle. Kyseessä on samaan tapaan tarkoituksellisen ylilyöty elokuva jossa jokainen kohtaus tuntuu olevan edellistä vinksahtaneempi ja lopulta elokuvan varsinaisesta tarinasta ei jaksa välittää, vaan sitä seuraa uteliaana että kuinka paljon enempää raaempi seuraava kohtaus voi olla kuin edellinen.

Riki-Oh ei kuitenkaan ole yhtä miellyttävä kuten vaikkapa Evil Dead, koska se puolestaan ei kaikesta poukkoilustaan huolimatta tuntunut joukolta irtonaisia kohtauksia, jollaiselta tämä elokuva välillä tuntuu. Asiaan vaikuttanee myös se, että esimerkiksi tuossa Evil Deadissa oli hahmoja joista jaksoi välittää, mutta tässä elokuvassa hahmot vaikuttavat olevan usein mukana vain jotta saamme nähtyä sen seuraavan pään räjähtämis-kohtauksen. Joten Riki-Ohn tarina ja hahmot jäävät sen verran yksiulotteisiksi, että elokuva todellakin vaikuttaa enemmän joltain koosteelta kuin miltään muulta.
Kuitenkin vioistaan huolimatta Riki-Oh on varsin hauskaa katseltavaa. Sen äärimmäiset ylilyönnit tekevät elokuvasta eräänlaisen elävän Tom & Jerry-version jossa alasimen pudotus ei vain lytistä, vaan myös roiskauttaa litratolkulla verta (jep, olisin voinut sanoa myös Itchy & Scratchy.)

Riki-Oh pohjautuu sarjakuvaan jota en ole lukenut, mutta trailerissa esiintyneiden kuvien perusteella kyse on samanlaisesta äärimmäisestä absurdista ultraväkivaltallasta.

Riki-Oh on kuin Happy Tree Friends ja jos se kuulostaa hyvältä, niin kannattaa kokeilla.

Tähdet: ***
Riki-Oh: The Story Of Ricky

1 kommentti:

Occo kirjoitti...

Aivan tykki leffa!