tiistai 17. toukokuuta 2011

Tahdon Voitto (Triumph of the Spirit, 1989)

Salamo (Willem Dafoe) on menestynyt Kreikkalainen nyrkkeilijä, joka monien muiden tapaan päätyy vankileirille natsien miehittäessä maan. Auschwitzissa natsien raadollisuus paljastuu kertaheitolla kun jo heti perille päästyä joukosta karsitaan erilleen heikoimmat, eli sairaat, lapset ja vanhukset, jotka viedään tunnetusti kaasukammioon. Salamo ja muut kynnelle kykenevät päätyvät pakkotyöhön.
Salamo saa myös huomata etteivät edes kaikki vangit ole omilleen ystäviä, kun osa on selviytyäkseen hyväksynyt natsien apulaisina toimimisen. Jotkut natsien apuna toimivat vangit, kuten Salamon ryhmänjohtaja Kyr (Jerzy Gralek) jopa nauttivat vankitovereiden alistamisesta. Salamo päätyykin tappeluun Kyrin kanssa ja nyrkkeilylahjoillaan päihittää hänet helposti, mikä johtaa siihen että natsit tappavat silmissään heikoksi osoittautuneet Kyrin. Paikan sadistisena luottamusvankina perii Gypsy (Edward James Olmos), jolla tosin on oikeasti kultainen sydän.
Aina välillä kamera siirtyy kuvaamaan naisia heidän omalla leirillään ja siellä näemme Salamon puolison Allegran (Wendy Gazelle) kokevan samanlaista kohtelua kuin miehensä.
Salamon nyrkkeilijästatus ei jää natseilta huomaamatta ja kohta mies onkin viihdyttämässä sotilaita nyrkkien heilutuksella. Elokuva muuten antaa kovasti ymmärtää sen olevan eräänlainen epätoivon gladiaattorikuvaus jossa Salamo ostaa voitoillaan aina itselleen yhden lisäpäivän, mutta todellisuudessa nyrkkeily on sivuseikka koko elokuvassa sen ollessa, sanoisimmeko "tavanomainen" vankileirikuvaus. Tuo kuulosti ehkä hiukan kylmältä tämänaiheisesta elokuvasta puhuttaessa, mutta en tarkoita sitä sillä tavoin. Huomautan vain, että elokuva antaa alullaan väärän kuvan sen varsinaisesta sisällöstä ja luettuani takakannen juonikuvauksen uskonkin että se kirjoitettu kansikuvaa katsomalla. Oli jotenkin turha painottaa Salamon nyrkkeilyuraa, kun juoneen se vaikutti yhtä paljon kuin jos hän olisi ollut kampaaja.

No kuitenkin, Salamo kantaa kiviä, natsit dokaavat, viulumusiikki soi, likaa, kärsimystä ja muuta tuttua kunnes Salamo kävelee ulos vankilerin porteista.

Tahdon Voitto on näitä tositapahtumiin pohjautuvia vankileirikuvauksia joiden kohdalla ei kai saisi kritisoida niiden olevan epäuskottavia, mutta ikäväkseni tässä elokuvassa on pari asiaa joiden vuoksi siitä tulee tahattoman vahva löysä tv-elokuva-fiilis joka laimentaa sen tarkoittamaa tehoa.
Ensin on kuitenkin todettava, että en kyseenalaista tarinan todenmukaisuutta, vaikka nopea vilkaisu elokuvan taustatietoihin osoittaakin sen muokkaavan joitakin kohtia vahvastikin. Itse päätarina on tuttuudestaan huolimatta varsin väkevää selviytymiskertomusta, joten sellaisenaan se on varsin hyvä. Se mikä minua vaivaa on etenkin elokuvan alussa oleva painotus Salamon nyrkkeilijäuraan ja siitä luotuun käsitykseen, että Salamosta tulee kuten aiemmin sanoin, eräänlainen gladiaattori joka tyrkätään areenalle huvittamaan natseja ja niin kauan kuin natsit pitävät Salamoa viihdyttävänä, saa hän pysyä elossa. Mutta sitten elokuvassa on vain pari hassua sivulle tyrkättyä nyrkkeilykohtausta, kun valtaosa leffasta keskittyy Salamon ja muiden arkirutiineihin vankileirillä. Kaiken lisäksi hiukan alle puolet leffasta kuvaa Allegran vastaavia kokemuksia ja tämä vain rikkoo elokuvan tehoa entisestään, koska Allegran ja Salamon jutut ovat oikeastaan ihan samoja ja tuleekin mieleen että nyt sitä katsotaan uudestaan edelliset minuutit naisen näkökulmasta. Mutta kun ne näkökulmat ovat sukupuolesta riippumatta ihan samoja, niin toinen kuvauksista on tarpeeton.

Elokuvan tehoa ei myöskään lisää se, että vaikka kuinka aikaa kuluu niin liasta huolimatta jokainen vanki on hyvässä lihassa. Ei tässä nyt mitään Christian Bale-muutoksia kaivata, mutta ihan oikeasti, natsien vankileirikuvaus ja porukka näyttää siltä kuin kuin eivät olisi eläissään jättäneet ateriaa väliin. Tämän vankien kunnon vuoksi joudun myös toteamaan, että kuvaaminen aidossa Auschwitzissa ei tuo sille sen ilmeisesti tarkoittamaa syvyyttä, vaan vaikuttaa jopa lähes loukkaavalta.
Ja mikä hiton juttu sen musiikin kanssa oli? Se seikkailuhenkisyys toi välillä mieleen, että sen olisi pitänyt olla Indiana Jones Ja Tuomion Temppelin soundtrackilla, ei keskitysleirileffassa.

Nyt kun olen antanut elokuvasta sopivan huonon kuvan, niin mainittakoon että näyttelijät olivat hyviä ja ymmärrän kyllä jos Tahdon Voitolle antaa erinomaisen arvosanan, sillä kyllähän siinä ovat kaikki oikeat palikat käytössä. Omasta mielestäni niitä palikoita ei vain oltu laitettu oikeaan järjestykseen.

Tähdet: **
Tahdon Voitto

Ei kommentteja: