keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Pekka Puupää Poliisina (1986)

Vuonna '86 Ed Wood,,, anteeksi, siis Visa Mäkinen päätti jatkaa Pekka Puupään saagaa ja ilmoille syöksyi Concorden lailla Pekka Puupää Poliisina. Ei ehkä olisi tarvinnut.

No jaa, ei Pekka Puupää Poliisina nyt ihan onneton tekele ole. Se on vain turha ja väärään aikaan tehty. Nyt elokuva tuntuu koko ajan enemmän Uuno Turhapurolta kuin Puupäältä. Vuoden '86 maailma ja Esko Roine Puupäänä ovat ihan eri todellisuutta kuin Esa Pakarinen silloin kauan kauan sitten 50-luvulla. Pekka Puupää Poliisina olisi toiminut huomattavasti paremmin muulla hahmolla kuin Puupäällä, etenkin kun Pätkä (Jaakko Kallio) on työnnetty elokuvasta lähes olemattomiin. Pätkä kuitenkin on mielestäni olennainen osaa Puupäätä.
Niin, Pekka Puupää ei notkukaan kartsalla ”eihän asia minulle kuulu”-Pätkän kanssa, vaan naapurinsa Pukkilan (Seppo Laine) kanssa.

Ja sivuhuomautuksena kerrottakoon että vuotta aiemmin Mäkinen ehti jo yhden Pekka Puupää-elokuvan tekemään (Pekka & Pätkä ja Tuplajättipotti.) Joten siksi voimassa tuntui häiriöitä myös tuona vuonna.

Pekka Puupää Poliisina kertoo Pekka Puupäästä poliisina (no höh.)
Poliisilaitos kärsii työvoimapulasta ja rahan puutteen vuoksi ei ole varaa kouluttaa uusia poliiseja. Siispä poliisiksi päätetään värvätä suurinpiirtein kuka tahansa joka on peruskoulun käynyt loppuun ja siitäkin voidaan tinkiä. Justiina (Kristiina Elstelä) pakottaa Pekan hakemaan poliisiksi ja poliisiksihan Pekka pääseekin. Pätkä jää hengailemaan ihan muualle, mutta Pekan naapuri Pukkila hakee myös poliisiksi, pääsee ja joutuu Pekan pariksi. Jotenka Pekka ja Pukkila ajelevat ympäriinsä ja syövät lihapiirakoita (ihan kuin oikeat poliisit!)
Siellä sivussa Pekka ja Pukkila käyvät komentajansa Pylväisen (Seppo Kolehmainen) hermoille. Pylväinen kun on sitä mieltä että nämä uudet kyvyttömät antipoliisit pilaavat kyttien maineen ja kun vielä paljasta pintaa esittelevät naispoliisit osoittavat hekumointiaan Pekkaa ja Pukkilaa kohtaan Pylväisen sijaan, niin sekös vasta Pylväistä kismittää.
Kaupungilla kuitenkin liikkuu kaksi konnaa jotka aikovat suorittaa jonkun ulkomaalaisen rikollispomon kauhistuttavan suunnitelman. Topi (Seppo Kulmala) ja Väiski (Mika Honkanen) aikovat kaapata Suomen suurimman bändin laulusolistin... Bogart Co.:n Ressu (elokuvassa tietenkin Reddie) Redfordin.
Siispä Redford kaapataan ja Pekka pelastaa Redfordin. Ja Luojan kiitos Bogart Co.:n ei tarvitse perua keikkaa Redfordin kaappauksen vuoksi.
Mutta miksi?
Sinänsä erikoista ettei kidnappaukselle anneta syytä koko elokuvan aikana. Se ulkomaalainen taho joka toimeksiannon antoi Topille ja Väiskille, ei esiinny elokuvassa kun äänenä ja vain sen verran alkupuolella että käskee roistoja kaappaamaan Redfordin. Tämä ääni toteaa ettei kaappauksen syy kuulu Topille ja Väiskille, mutta syytä ei kerrota kenellekään, edes katsojalla missään vaiheessa.

Siispä juoni on tiivistetysti seuraavanlainen:
Kidnapatkaa Ressu Redford.
Miksi?
Mitä väliä sillä on.

Tässäkö on suomen Epäillyt ja Pätkä on Keyser Soze?

Muutama asia joista pidin kovasti tässä elokuvassa:
-Se muistutti minua lapsuudestani ja sai minut kaipaamaan 80-lukua kovasti.
-Toinen pääpahiksista oli puvustettu näyttämään ihan The Damnedin Captain Sensiblelta.
-Visa Mäkisen tietäen, ei tähän produktioon ole käytetty enempää rahaa kuin iltapäivälehden ostoon, mutta ainakin kaikilla tuntuu olleen hauskaa elokuvaa tehtäessä.

Muutama asia joista en puolestaan pitänyt tässä elokuvassa:
-Vaikkakin tieto elokuvan pienestä budjetista aiheuttaa sen, ettei elokuvan teknisiä arvoja lähde juurikaan pahasti kritisoimaan. Niin pieni budjetti ei selitä miksi pätevät näyttelijät kuten Esko Roine eivät osoita olevansa päteviä näyttelijöitä. Hauskaa heillä tuntuu olleen, mutta vaikea heitä on pitää ammattinäyttelijöinä tämän perusteella. Taso kun on enemmän yläasteen kuvistunnin videoprojektissa.
-Tämä myös osoittaa kuinka aikaansa sidottu Pekka Puupää on. Vaikka kuinka todisteltaisiin että kyllä se Pekka Puupää tässä nyt on, niin ainoa oikea Pekka on Pakarinen ja ainoa oikea aika on siellä kauempana takanapäin, eikä 80-luvulla.
-Tarina on ihan ääliömäinen. Siis ihan oikeasti,,, kuka ääliö ajatteli edes tuolloin että juoni jossa Bogart Co.:n laulusolisti kaapataan on hyvä idea. Ajatus Puupäästä kyttänä on ihan ok, mutta että Bogart Co. Hyvä ettei sentään haettu ulkomailta Flock of Seagullsia.
Etenkin kun elokuvan alussa annetaan ymmärtää että elokuvan tarina kertoisi kaupunkia piinaavasta sukkahousuvarkaasta (tyypillä on siis sukkahousut päässä ja hän ryöstelee vanhuksia.) Kyseinen varas kuitenkin jää heti elokuvan alussa kiinni kun Justiina hakkaa tämän. Miksi siis piti ensin oikein painottaa kuinka sukkahousuvaras pitää kaupunkia pelossa?
-Ja mikä hiton idea oli tehdä pari juoneen liittymätöntä kohtausta jossa naispoliisit esittelevät rintojaan? Tottakai pidin siitä, mutta eihän se elokuvaan liittynyt millään tavalla. Ajatelkaa nyt jos silloin muinoin jossain Pekka Puupää Kesälaitumilla-elokuvassa olisi Pekka juossut munasillaan ja huutanut kännipäissään että ”saatanan ämmä! Takasin ei oo tulemista tai mää puukotan. Kohta mä aion mennä kusemaan veneestä ja hukkua!”
-Luojan kiitos Ressu Redford ei ole tästä elokuvasta huolimatta lähtenyt elokuvauralle, sillä hän olisi kyvyillään varmasti tappanut Suomalaisen elokuvateollisuuden.

Pekka Puupää Poliisina on ruma ja tyhmä elokuva, mutta siitä paistaa elokuvan tekemisen ilo. Tai ei, ei ehkä ilo. Into? Eiii.
Tästä elokuvasta paistaa elokuvan tekemisen elokuvantekeminen.

Tähdet: *
Pekka Puupää Poliisina
...NOIR

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

En edes tiennyt, että näitä on tehty 80-luvulla. Kamalaa. Suomen elokuvateollisuudelle ei mikään ole pyhää.

Occo kirjoitti...

Visa meets Poliisiopisto. Ikiaikoihin tätä nähnyt, mutta se Mäkisen aiempi Puupää-lämmittely (ja ilmeisesti ainoa maestron DVD-julkaisua kokematon mestariseos) näkyisi löytyvän Youtubesta...

...noir kirjoitti...

Jep, missä viipyy kaiken kattava Visaboksi.