Medicine Man (1992)

Cannibal Holocaustisen viidakon syvyyksissä työskentelee kasvitieteilijä Robert Campbell (Sean Connery). Hän on hienoisen sovinistinen, antisosiaalinen muita kuin viidakon heimoja kohtaan, sopivan uppiniskainen ja näin ollen työskentelee mieluiten yksin. Nyt hän kuitenkin on löytänyt jotain jonka vuoksi tarvitsee apulaisen ja tuo apulainen on biokemisti Rae Crane (Lorraine Bracco), joka ei tietenkään kaupunkilaisena ole järin sopeutuvainen alkuasukasmeiningin nudistiseen elämänmenoon, eikä tohtori Campbell ei halua naista luokseen. Joku muu mikä.
Crane ei ole tullut vain apulaiseksi, vaan hänen tehtävänään on myös päättää jatketaanko Campbellin työn rahoitusta ja kun ilmenee, että tohtori on löytänyt lääkkeen syöpään, niin Crane on hyvillä mielin. Campbellilla kuitenkin on takanaan paha, useita kuolemia aiheuttanut lääkekatastrofi, joten hän ymmärrettävästi haluaa olla täysin varma löytönsä vaikutuksista ja ennen hätäilyä jatkaa tutkimuksiaan Cranen kanssa. Mutta näytteet alkavat loppumaan ja he eivät tunnu enää pystyvän tuottamaan aiemmin tehokkaaksi todettua seerumia. Lisäksi lääkenäytteet eivät ole ainoat mitkä loppuvat, sillä samoin tekee aika kun valkoinen mies on vetämässä asfalttia viidakkoon ja pian sivistys on tuhoamassa tämänkin euforian.

Medicine Man on ihan kelvollinen Sademies-sarjan draama, jossa tietenkin eksoottisen kuvauspaikkansa vuoksi jäädään pitkiksi ajoiksi ihailemaan maisemia nätin musiikin siivittämänä. Kyseessä on perushyvä elokuva, ei enempää ei vähempää. No, ehkä hieman vähemmän, mutta siitä hetken päästä enemmän.

Hieman ihmettelin tietoa siitä kuinka Lorraine Bracco oli saanut roolistaan Razzie-ehdokkuuden, sillä tunnin verran elokuvan alkamisesta hän ei ehkä ollut tehnyt ihmeitä, mutta ei myöskään liioitellut valkoinen nainen viidakossa-pinnallisuuksia kiljumalla joka asialle kuin Willie Scott Tuomion Temppelissä. Sitten kuitenkin juuri tuon tunnin jälkeen Bracco vetää pitkän nolostuttavan ylinäyttelykohtauksen, joka saa kaipaamaan Willie Scottin rauhallisuutta. Poislukien tuo osuus, Bracco näyttelee kuitenkin ihan kelvollisesti, kuten tekee myös Sean Connery, ettei sen suhteen kuitenkaan löydä tämän suurempaa mäkättämistä.

Lopun urbanismin leviäminen viidakkoon on turhan saarnaavasti tehty ja vaikka ymmärrettävästi tässä ei Heräämisiä-elokuvan tavoin haluttu antaa hetkellisin toivon ohella lopullista parantavaa vastausta, niin puskutraktoreiden jyräämisen sijaan olisi ehkä kannattanut keksiä toinen, hiljaisempi selitys sille miksei pelastus saapunutkaan ihmiskunnan iloksi. Etenkin kun viidakon muuttaminen asfalttiviidakoksi alkoi saamaan hieman Jeesustelumaisia sävyjä ja jos tähän saakka elokuvaa olikin pitänyt perushyvänä, niin saarnaaminen saattaa kallistaa vaa'an heikommalle puolelle.
Eikä se pakollisen romanttisen osuuden olisi tarvinnut olla mukana, siitäkään huolimatta ja juuri siitä syystä ettei sitä päällimmäisenä käsitelläkään.

Elokuvan kirjoittaja Tom Schulman nettosi käsikirjoituksestaan huimat kolme miljoonaa dollaria ja vaikka en nyt menekään sanomaan, ettäkö tämä olisi jotenkin vähempiarvoisempi kuin mikään muukaan vastaavan elokuvan tarina, niin kyllä tuosta lopun Fergullymaisuudesta olisi pitänyt rokottaa ainakin yksi milli.

Kuitenkin miellyttävä katsella ja kuunnella, joskaan ei ehkä täysin mielellään samaistettava.

Sean Connery pohjasi hahmonsa ulkonäön Medicine Manin säveltäjään, Jerry Goldsmithiin.
Ymmärrän, niin minäkin olisin tehnyt.

Tähdet: ***
Medicine Man