Tässä tapauksessa nimensä on salannut Rob Holcomb, jonka ura näyttäisi koostuvan pääosin Wiseguyn, The A-Teamin ja monen muun tv-sarjan jaksojen ohjauksista.
Ohjaajajanimenä Holcomb ei ole minulle tuttu ja melkein uskaltaisinkin itsekkäästi väittää, että Lääkäriopisto on saanut osakseen enemmän mahdollista menestystä ja huomiota juuri Smithee-nimen ansiosta kuin Holcombin itsensä, tai elokuvan sisällön vuoksi. No ainakin se sai minut kiinnostumaan elokuvasta.
Moni Dennis Hopperista Arthur Hilleriin on päätynyt urallaan käyttämään Alan Smitheetä syntipukkina ja kun Smitheen nimen alta löytyy sellaisia klassikoita kuten Linnut 2, Shrike Ja Kaapparit ja O.J. Simpsonin Tarina, niin ehkä salanimi on otettu esiin syystäkin.
Olemme lääkäriopistolla jossa seniorioppilaat säikyttelevät aloittelijoita teeskentelemällä olevansa kuolleita ja juoksentelemalla alasti pitkin koulun käytäviä.
Koulun rehtori Gordon Bradley (Eddie Albert) ei suuremmin arvosta häirikköoppilaita jotka koostuvat henkilöistä: Barfer Bogan (Tommy Koenig), Bobby Stevens (Parker Stevenson) ja Al Rosenberg (Robert Dubac.) He ovat niitä tyypillisiä Delta Jengiin pyrkiviä halpakopioita, mutta kaikkien kliseejäykkisten seurassa niin kovin rakastettavia samaistumisen kohteita.
Bradley värvää avukseen toisen vuoden ruskeakielisen oppilaan Howard Piercen (Ken Stovitz), tarkoituksena siivota opisto, eli toisin sanoen hankkia Piercen avulla keinot antaa aiemmin mainitulle veikeälle kolmikolle kenkää koulusta. Ilmeisesti näkyvästi koulun harmoniaa rikkovat pojat eivät voi lentää koulusta ilman perinteisiä monimutkaisia kommellusjuonitteluja.
Seuraa kohtauksia joissa huumori luodaan tissien katselusta ja esimerkiksi siitä kuinka oppilaat eivät saa selvää Intialaisen opettajan aksenttivahvasta puheesta.
Pojat harrastavat käytännönpiloja joissa he esiintyvät opettajina ja teeskentelevät loukkaantuneita. Häh? Miksi? No, ilmeisesti suurin huumori on siinä kuinka he voivat todeta oppilaille olevansa opettajia ja sitten naureskella asialle nurkan takana. Ei, lopettakaa, ihan tässä kyljet repeävät.
Mukana on Kiinalainen vaihto-oppilas ja hänelle opetetaan englantia, mutta tokihan se tehdään siten että hänelle kerrotaan että rinnat ovat ”juggs” ja vagina on ”pussy.” Mehän tiedämme kuinka hauskaa tulee olemaan, kun tämä asiasta paremmin tietämätön henkilö käyttää myöhemmin näitä vaihtoehtosanoja.
Seuraa useita paljaita tissejä kun miespuoliset oppilaat katselevat yksipuolisen lasin takaa naisoppilaiden riisuuntumista.
Poikamaisten kepposten joukossa on mukana tietenkin aikuistumiseen liittyvä osuus ja se tulee Nancyn (Robin Dearden) muodossa. Nancy kun on se asiallinen nainen johon Bobby on ihastunut ja Nancyn ollessa lähellä on Bobby häpeissään lapsellisista toimistaan. Seuraa homovitsi kun Nancy pyytää kukkakauppiasystäväänsä teeskentelemään olevansa lääkäri ja tekemään Bobbylle ja muille miesoppilaille ns. kuppikokeen.
Mikrofoni vilahtaa kuvassa.
Opiston suurin rahallinen tukija Osgood Hamilton (Ed McNamara) on kuolemaisillaan ja rehtori Bradley halajaa tämän tukijan varallisuutta opiston toiminnan jatkumisen turvaamiseksi. Tästä syystä Bradley järjestää varainkeruujuhlat jotka Bobby ja kumppanit pilaavat kutsumalla paikalle rockyhtyeen ja lauman designpunkkareita. Jos idea on pilata pukumiesten juhlat kutsumalla paikalle punkkareita häiriköimään, niin miksi he kutsuvat paikalle myös poliisit? Kai Bradley olisi itsekin osannut soittaa kytille. Ja vaikka rehtori Bradley on luonteeltaan ureapää, niin jos hänen suunnitelmansa on saada rahoitus koulun ylläpitoon, niin miksi Bobby ja ystävänsä koettavat estää sen? Mitäpä tuosta.
Elokuva alkaa keskittymään enemmän Bobbyn ja Nancyn suhteen kuvaamiseen. Bobby alkaa aikuistumaan ja osoittamaan olevansa hyvä lääkäri, mikä tekee vaikutuksen Nancyyn. Samaan aikaan Pierce löytää leikkistetoskoopin rehtorin huoneen ulkopuolelta ja siitä Bradley saa syyn erottaa Bobby. Öö, okei.
Jos Bobby allekirjoittaa virallisen tunnustuksen ja pyytää anteeksi, niin vain hän itse lentää opistosta ulos, mutta muut keppostelijat saavat jäädä.
Poikaporukan ystävä, jonkinlainen yleismiesjuntunen Ralph (Geoffrey Lewis) pukeutuu sairaanhoitajaksi ja menee pyytämään Osgood Hamiltonilta apua. Piukat Paikat-tyyliin Osgood ihastuu naiseksi pukeutuneeseen Ralphiin, mutta saa sydänkohtauksen ja kuolee. Kuultuaan Osgoodin kuolemasta rehtori Bradley on iloinen, koska on saanut keinoteltua mieheltä 10 miljoonan dollarin lahjoituksen opistolle, joka luonnollisestikin vapautuu Bradleyn käyttöön vasta Osgoodin kuoltua. Mutta Osgood herää henkiin koska tahto tavata Ralph on kuolemaakin suurempi. Bradley järjestää muistotilaisuuden jossa Osgoodin ruumis on tarkoitus syväjäädyttää mahdollista tulevaisuuden henkiinherättämistä varten, mutta tosiasiassa kyseessä on Bradleyn itsepromotointia.
Bobby ja kumppanit saapuvat paikalle järjestämään sirkuksen ja naiseksi pukeutunut Osgood osoittaa olevansa hengissä.
Rehtori Bradley kiukuttelee, Bobby on Bobby ja sitten biletetään.
Ymmärrettävästi odotukseni Lääkäriopiston suhteen eivät olleet korkeat ja niihin vastattiin soveliaasti, mutta vaikka elokuva on nolostuttavan huono komediaksi ja elokuvaksi ylipäätään, niin kyseessä ei kuitenkaan ole niin surkea elokuva ettäkö sitä kannattaisi salailla. Jos jokainen sontaelokuva piilotettaisiin Alan Smitheen nimen taakse, niin videovuokraamoiden hyllyt huokuisivat tyhjyyttään kuten pohjaton kuilu.
Lääkäriopisto on hyvin tyypillinen Delta Jengistä ja Poliisiopistosta ideansa kierrättävä pikkutuhmakomedia joka naurattaa huomattavasti harvemmin kuin esikuvansa. Oikeassa mielentilassa Lääkäriopisto saattaa herättää sisuksissa naurahduksen tai pari, mutta kyseessä täytyy olla hyvin erikoinen tilanne sillä perustilassa oleva katsoja tuskin saa elokuvasta mitään muuta irti kuin ajatuksen, että toivottavasti lopputekstit ovat juuri nurkan takana.
Koska elokuvan vähäiset vitsit ovat olleet jo tätä aiemmin loppuunkaluttuja, huomio siirtyy huumorintajuttomuuden seuraamisesta katselemaan kuinka monta tuttua naamaa tästäkin elokuvasta löytyy ja niitähän riittää samaan tapaan kuin kaikissa vastaavissa Poliisiopistoimitoinneissa. Samalla tulee myös huomanneeksi, että eipä moni näistä tämänkään elokuvan näyttelijöistä jäänyt kirkkaaksi tähdeksi filmaattiselle taivaalle. Monia elokuvan kasvoista näkee kyllä tv-sarjoissa milloin missäkin sivuosassa, mutta isoimmaksi nimeksi elokuvassa nousee sivuosassa oleva eräänlaista häröpilviveikkoa esittävä Geoffrey Lewis, jonka Iggy Popmainen kurttunaama on tuttu mm. elokuvista Ruoska, Pink Cadillac ja Ruohonleikkaaja.
Näyttelijät ovat masentavia ja kukaan heistä ei pääse osoittamaan tämän olevan oikea ala heille, mutta toisaalta kun elokuvan juoni on yhtä sotkua, huumori poissaolevaa ja paljas pintakin vähäistä, niin tuskin näyttelijöilläkään on ollut suuremmin halua nostaa tätä minkäänlaiseksi huomiota herättäväksi teokseksi.
Yksi asia mikä rupesi uteloittamaan elokuvaa katsellessa oli se, että elokuvassa soi jokseekin kömpelön kuuloinen instrumentaaliversio Eurythmicsin Sweet Dreamsista, mutta oliko kyseessä elokuvaan sävelletty mukaelma, vaiko itsenäinen kappale?
Selvyyttä ei asiaan ilmaantunut.
Ei niin huono etteikö olisi huonompiakin tullut nähtyä, mutta ei missään nimessä suositeltavakaan.
Tähdet: *
Lääkäriopisto
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti