Oli sitten kyseessä Kolmikärjen aikainen punkkaahaus, Auringon mukanaan tuoma popsensibiliteetti, Discopoliksen teollisuusrokki, tai Dinosauruksen eeppinen progerakentelu niin CMX ei tuntunut iskevän kirvestään ohi kun oli kyse minun musiikkimaustani.
Sitten kuitenkin ilmaantui Isohaara ja CMX päätti näemmä ryhtyä tekämään AOR-tavaraa joka sai jopa Bryan Adamsin kuulostamaan Sex Pistolsilta. No eipä tuossa mitään, sallittakoon yhtyeelle halu tehdä yksi levy jota minä en jaksa kuunnella. Olihan kyseessä kenties luonnollinen siirtymä yhtyeeltä joka oli varsin seikkailuhenkinen musiikissaan. Siispä miksipä sinne ei mukaan mahtuisi yksi askel suomirokin pehmustetulla keskitielläkin.
Niin paitsi, että Isohaaraa seurasi Aion jota ei erottanut Isohaarasta ja Aionia seurasi Pedot jota ei erottanut Aionista jota ei erottanut Isohaarasta. CMX päätti jostain syystä tehdä kolme kertaa saman levyn ja jos joku kävisi sekoittamassa nuo kolme levyä koteloissaan niin minä en varmaan huomaisi mitään eroa.
Aina kun näin herra Yrjänän kaupungilla, teki mieleni mennä kysymään että koska he päättävät tehdä hyvän levyn. Sillä eihän CMX nyt sentään Kotiteollisuus ole ja toisin kuin Kotiteollisuus, CMX on parhaimmillaan yrittäessään erilaisia lähestymistapoja.
Sivuhuomautuksena voisimme todeta herra Hynyselle, että eikö se olisi viimein aika koettaa tehdä jotain Hullu Ukon aikaista äkkiväärää Sielun Veljet-musiikkia, tai vääntää uusi Pronssinen Pokaali maailmalle, sillä eiköhän se sama junnaava Kotiteollisuusbiisi ole tehty jo niin monta kertaa, että Pekka-Anterot voivat kuunnella juomalauluinaan muutakin kun sitä yhtä ja samaa. Niin ja mikä piru siinä on, ettei Tomi Siveniuksesta ole tullut Suomen tunnetuinta laulajaa, sillä se mieshän tuntuu laittavan joka äännähdykseen koko sielunsa.
Mutta palataksemme CMX:n seuraan. En tietenkään koskaan mennyt aukomaan päätäni herra Yrjänälle, sillä sehän olisi epäkohteliasta ja vaikka minä en jostain pidä niin eihän se tarkoita että olisin universumin keskipiste. Ja ilmeisesti CMX teki sitten Talvikuninkaalla juuri sen mitä toivoin, eli koetti jotain muuta ja sai kenties aikaiseksi parhaimman levynsä sitten Dinosauruksen. Sanon kenties siksi, etten ole näin monen vuoden jälkeenkään uskaltanut kuunnella levyä peloissani siitä, että kyseessä on Isohaara osa neljä. Sitten kuitenkin menin ja varasin ennakkoon Talvikuninkaan spessuversion ja tuolla se kaapissa edelleen makoilee muoveissaan.
Uusinta CMX-levyä en ole edes ostanut Isohaaran pelossa.
Niinpä kuitenkin CMX on suonut minulle elämäni aikana enemmän loistomusiikkia kuin tarpeen ja tottahan toki piti sitten yhtyeen dvd ostaa kun sellainen kerran aikoinaan ilmoille putkahti.
Aloitamme Muurmanskin Skinheadeilla (1985) joka on kaikkea muuta kuin musiikillinen saatikka videollinen nerokkuuden hedelmä, mutta ainakin rupuisen bändisoittokuvan yhteydessä Yrjänä näyttää aurinkolasit päässään yllättävän paljon Ian Durylta. Niitit ja panosvyöt aiheuttavat samanlaisen huvittuneisuuden 80-luvun CMX:n kohdalla kuin alkuaikojen Manic Street Preachersilla. Onneksi tuo look jäi historian hämärään.
Lintu (1989) on vielä hc-kaahausta ja rupuista kellaribändin livekuvaa jossain seurojentalolla, mutta jo Metallipurkaus (1991) jossa äänimaailma kuulostaa sopivalta agressiivisuuden ja hempeyden fuusiolta on videona, sanotaanko, elokuvallisempaa. Nykivä kuva, nopeat leikkaukset ja sinisävyt ovat miellyttävästi musiikkiin sopivia.
Veljeskunta (1991): Samankaltainen kuin Metallipurkaus, paitsi hitaampi leikkaukseltaan joka se ei ajoittain istu kuvaan. Ja ne poseeraukset ovat hölmöjä.
Marian ilmestys (1992): Tv-live. Jonkinlainen 2001:stä lainattu väriefekti yhtyeen päällä. Ei hyvä.
Videoputki katkeaa Aura-levyn tekodokkarilla jossa näemme kuinka yhtye treenaa viinapullon kera jossain kellarissa, live-esiintymistä, demoilua, liveilyä ja on hiukan sääli, että minkäänlaista haastattelua tai taustakertomusta levystä ei ole, on vain oikeastaan soittopätkiä. Toki oli hauska kuulla erlaisia versioita tutuista biiseistä, mutta toki olisi senkin suhteen ollut vielä mukavampi vaikkapa huomata miten yksi tietty kappale on syntynyt ja muokkaantunut matkallaan levylle, kuin satunnaisia katkelmia erinäisistä kappaleista.
Ruoste (1994): Käärme, linnunpesä pään yllä, kirves ja kukkia, symboliikkaa, taiteellista tekotaiteellisuutta ja kovasti tulee mieleen R.E.M.:n Losing My Religionin video. Ja mitä hittoa, onko se Satu Silvo? Hiukan hupsun oloinen, mutta musiikkiin sopiva.
Pirunmaitoa (1995): Live, eli yhtye soittaa ja siinäpä se.
Pelasta maailma (1995): Parhautta. Lämpimät värit, mukava kuvamaailma, kiltti koira ja rakkauslaulutunnelmaa vailla vertaa.
Nimetön (1996): Kuva rajaa hupsusti yhtyeen päät irti kuin serkkutytön valokuvissa, punaoranssi väri on päällekäyvä ja välin Larry Mullen Jr.-imitaatio on luotaantyöntävä.
Aamutähti (1996): Kappaleena tämä tuo mieleeni aina ajatuksen siitä, että se olisi Pelasta maailman rinnakkaisteos ja videona se on aivan päinvastainen Pelasta maailman kanssa. Kylmät värit, kylmä tunnelma ja jostain syystä Yrjänä haluaa olla Liam Gallagher.
Vallat ja väet (1996): Mustavalkokuvasarja kasvoista on aina tehokas ja sopii hyvin takovan industriaalin taustaksi, mutta värilliset livekuvat olisi voinut leikata suosiolla pois. Siellä näytti kuvattujen joukossa olevan myös Guillermo Del Toro ja se silmänsä sulkenut poika toi mukavan tunnelmanvaihdoksen muiden avosilmien joukkoon. Se KISS-naama tosin pilaa ideaa kuin mätäneminen banaania.
Siivekäs (1997): Ihan nerokas maanläheinen ihmisjahti menneisyyden post apokalyptisuudella ja luonnonläheisyydellä koristeltuna. Kuin Stalker, Blade Runner, A Boy And His Dog ja puusavotta yhdessä.
Ei yksikään (1998): M – Kaupunki Etsii Murhaajaa ja ullakolla on enkeli. Se pianon kosketus on nerokas idea.
Taivaan lapset (1998): Live, eli yhtye soittaa ja mitäpä siitä sen enempää.
Surunmurhaaja (1999): Tulimeri, näytetään kieltä kameralla, yhtye soittaa ja ilmeisesti poseeraa lehtikuvauksissa.
Manalainen (1999): Live, eli yhtye soittaa.
Siirrymme jälleen pois musiikkivideoista kun väliin ilmaantuu Dinosauruksen tekoa kuvaava dokumenttiosuus ja soittopätkien joukossa kuulemme myös puhetta siitä miksi levy tehdään ja mitä se edustaa yhtyeelle. Tälläistä sisältörikkautta olisin kaivannut aiemman Aura-dokumenttipätkänkin kohdalla.
Jatkuu niinkuin sade (2000): Yhtye soittaa, Yrjänä on meikattu vanhukseksi ja hameessaan tuo mieleen Billy Corganin, mikä nyt on aivan hölmö huomio.
Iliman pielet (2001): Pappamopoilua ja routaiset tuplakuvat ovat tyylikkäitä, mutta auringonvalon mukaanottoa olisi kenties kannattanut harkita toistamiseen.
Nyt kun CMX:n videohistoria on tähän mennessä oikeastaan käyty läpi, niin vuoroon voikin astella seuraava dokumenttiosuus, nimeltänsä Välähdyksiä. Dokumentti? Öö, ei nyt sentään. Joukko satunnaisia kuvia ilman ääntä. Tiedättekö kuinka ärsyttävää on kun leikataan montaasia johon jätetään kohtauksia joissa kuvassa oleva henkilö puhuu kameralla, mutta ääni jätetään pois.
Loppuun vielä dvd:n julkaisuaikaan uusi kappale videoineen, eli Puuvertaus (2001). Tämähän oli ilmeisesti se ns. kokoelmaa varten tehty pakollinen uusi kappale/uusi remix/jokin muu mikä, jolla sitten myydään vanhat kappaleet uusissa kuorissa ne jo omistaville. Puuvertaus ei kuitenkaan ihan siihen sarjaan mene, koska ensinnäkin tämä oli CMX:n ensimmäinen dvd, joten harvalla varmaan oli kaikkia yhtyeen videoita itsellään ja toisekseen. No en minä nyt toista syytä keksi, mutta kai sellainenkin on. Kyseinen Puuvertaus on myös pelkässä audiomuodossa kakkoslevyllä, joka ollessaan Puuvertaus-sinkku ei sisälläkään yhtikäs mitään muuta, mutta jos muistan oikein niin kyseisen audiolevyn sai tuolloin vain ostamalla dvd:n, mutta saatan erehtyäkin.
Discografia, yhtyeen historiikki ja kustakin videosta niiden tekijätiedot.
Kuten parhaimmissa kokoelmissa yleensäkin, CMX DVD toimii mielenkiintoisimmillaan siinä, että se näyttää mainiosti miten yhtye on kehittynyt ajan saatossa. Videokokoelmana tässä tietenkin kuulemisen lisäksi myös näkee visuaalisesti yhtyeen kehityksen. Alun hupsuista vaatevalinnoista siirrytään ajan myötä hieman seesteisimmille linjoille, musiikki rauhoittuu alun paniikkikohtauksista lämpimästi tuudittavaan melankoliaan ja tekniikan ja taitojen kehittyessä halvan näköiset ja suorastaan ääliömäisiä ideoita sisältävät videot ovat kasvaneet hellyyttävän kömpelöiksi videoiksi joissa on nätit värit.
Suurin osa CMX:n vidoista noudattelee sitä kaavaa, että jollekin on annettu kamera kouraan ja tämä on joko koettanut olla liian kunnianhimoinen ilman varsinaista tarvetta siihen, tai on vaihtoehtoisesti vain kuvannut jotain ilman vaivaa ja se riittää videon sisällöksi. Eli harvaa näistä uskaltaa mennä sanomaan sellaiseksi videotaiteeksi joita voi ilman hermostunutta naurahdusta muille esittää. Eivät ne nyt huonoimmillaankaan aivan surkeita ole, mutta niistä paistaa jotenkin läpi ajatus, että niitä ei katsottaisi enää myöhemmin ja ovat tekohetkensä tuotteita.
Parhaimmillaan CMX:n videot ovat yksinkertaisimmillaan, joissa aina ei näemmä ole uskallettu luottaa ensiajatukseen. Esimerkiksi Vallat ja väet-video on erinomainen yksinkertaisella ideallaan väläyttää ruudulle mustavalkoisia ihmispotretteja, mutta väliin leikatut värikuvat yhtyeestä esiintymässä rikkovat tunnelmaa valitettavan tehokkaasti.
Ehdottomasti parhaimpiin videoihin kuuluvat mielestäni lämmin Pelasta maailma ja kolkko, mutta oudon isällinen Siivekäs. Molemmat eivät koeta olla liian erikoisia, saati liian yksinkertaisia ja etenkin Siivekäs saa miettimään enemmän näyttäessään lopulta niin vähän.
Videoiden lukumäärän ansiosta ei CMX:n dvd:tä voi suuremmin haukkua, mutta kun kerran musiikkivideoiden joukkoon oli pistetty pari dokumentaarista pätkää niin olisin ollut hyvilläni jos mukaan olisi laitettu myös tuoreempikin erillinen haastatteluosuus. Lisäksi ne nyt mukana olleet dokumentit olivat ikävän niukkoja ja saivat janoamaan enemmän.
Kyseessä kuitenkin on musiikkivideoidensa osalta varsin kattava katsaus CMX:n videoottiseen historiaan ja se lopun äänetön liikkuvan kuvan kollaasi oli vain ärsyttävä. Kyllä yhtye (aina Dinosaurukseen saakka) toimi parhaiten äänen osalta.
Tähdet: ***
CMX: DVD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti