Kuten Blondie, Devo istuu paremmin new waven sekalaiseen joukkoon. Devossa oli ripaus Ultravoxin ja Visagen taiteellisuutta, mutta näiden yhtyeiden edustama synkkyys loisti poissaolollaan ja tilalla oli The Human Leaguemainen kepeys, tosin ilman heidän romantiikannälkäänsä sillä sen korvasi yhtyeen poliittisuus. Jos aiemmin mainitsemani Talking Heads ja The Residents yhdistettäisiin, niin lopputulos ei kenties olisi kovinkaan kaukana Devosta. Oingo Boingo on myös hiukan samanlaista tavaraa.
Vaikka väliäkö tuolla, sillä pääasia on, että Devo on hauskan vakavaa musiikkia joka saa hyvälle tuulelle ja ajattelemaan kuulemaansa. Tosin ne ajatukset saattavat olla kuin vesiankka hyytelössä.
The Complete Truth About De-evolution on hyvin kattava paketti Devon videoottisesta urasta ja vähän enemmästäkin.
Ensimmäinen levy, joka siis on tuo varsinainen alunperin vuonna 1993 julkaistu The Complete Truth About De-evolution sisältää hiukan päälle tunnin pituisen videokokoelman valinnaisella kommenttiraidalla varustettuna.
Parisenkymmentä musiikkivideota jotka ovat kuin Ed Woodin unia Fritz-kissalla maustettuna. Siispä tarjolla on videoita joissa yhtye pukeutuu haalareihin, rumiin lapsinaamareihin ja apinaksi pukeutuneet miehet piiskaavat naista. Itsetehdyt soittimet näyttävät itsetehdyiltä soittimilta.
Aina välillä näemme yhtyeen jäsenten tekemää eräänlaista ostostv-mainosta jossa he puhuvat hyvää juuri katsottavana olevasta Devo-tuotoksesta, joka alunperin on ollut laserlevy-julkaisu.
Haalarit vaihtuvat, välillä teinit rullalautailevat, sädepyssynuoret pitävät päässään kumiperuukkeja, säteilyihmisillä on letkut nenissään ja Whip It, yhtyeen mahdollisesti tunnetuin biisi esittelee ns. kukkapurkkihatut ja kaljoittelevat cowboyt katselevat kuinka naiselta ruoskitaan vaatteita päältä, ja emäntä tarjoaa piirakkaa (kyseessä ei ole seksuaalinen innuendo.)
Yhtyeen jäsenet ovat avaruusperunoita, koiraksi pukeutunut mies on roomalaisten käskytettävänä, kanamies nokkii puusydäntä, kukka avautuu, ranskanperuna lentää donitsiin ja tajunta räjähtää värikkääseen roskaestetiikkaan.
Nämä videot ovat samalla ihan järjetöntä roskaa, mutta myös tolkuttoman hauskoja ja parhaimmillaan, eli lähes koko ajan ihanasti hulluja, että ei niistä voi olla pitämättä. Kun vielä musiikki itsessään on audiovisualisointia parhaimmillaan, niin en voi muuta kuin todeta suoraan sydämestäni, että ”öö, okei.”
Kommenttiraidalla yhtyeen primus motorit, Gerald Casale ja Mark Mothersbaugh kertovat yhtyeen synnystä ja kehittämästään eräänlaisen käänteisen evoluution teoriastaan, välillä puhutaan jopa kuvassa pyörivästä kulloisestakin videosta ja siitä miksi video on sellainen kuin on.
Mielenkiintoisimmat videoihin liittyvät kertomukset tulevat esille kappaleissa Whip It, Peek-A-Boo ja Post-Post Modern Man.
Whip It:n kohdalla bändi nousi tunnetuksi tarttuvan biisin ja hupsun videon lisäksi myös negatiivisella tavalla, kun videon huumori ei ollut mennyt kaikkien ymmärrykseen ja muun muassa näyttelijä Lily Tomlin ei ollut suostunut esiintymään samassa ohjelmassa Devon kanssa tuon nimenomaisen videon nähtyään. Lisäksi yhtye joutuu joidenkin feministijärjestöjen hampaisiin.
Peek-A-Boosta Mothersbaugh mainitsee kuinka joku tyttö oli tullut kertomaan aikoneensa tehdä itsemurhan ja happoa vetäessään oli kuunnellut Devoa, ja kun kappaleessa oli sanottu ”peek-a-boo, i can see you”, oli tyttö säikähtänyt niin pahasti, että käänsi elämänsä suuntaa sen pohjalta.
Post-Post Modern Manin aikana Mothersbaugh ja Casale eivät suuremmin peittele katkeruuttaan tuolloista levy-yhtiötään kohtaan joka päätti yhtyeen puolesta mitä kappaleita julkaistaan sinkkuina, mistä tehdään videot ja mitä videoissa tulee olla. Devon ja tuon nimettömäksi jääneen (Enigma) levy-yhtiön tiet erosivatkin sopivan nopeasti. No, eipä tuo biisi tai video ole varsinaisesti huonoja, itse asiassa biisi kuuluu omiin suosikkeihini, mutta toki on myönnettävä että Devon muuta materiaalia ajatellen etenkin video on lähes laimea. Tosin uskon että yhtye itsekin arvostaisi videota ja tuon aikaista musiikkiaan enemmän jos suhteet levy-yhtiöön olisivat olleet paremmat.
Ekstroissa on muun muassa Devon kanssa yhteistyössä videoita ja muuta taidetta tehneen Chuck Statlerin haastattelu, jonka aikana saamme kuulla Devon alkuaskelista yhtyeen ulkopuolisen henkilön näkemyksen kautta, joka ei nyt eroa yhtyeen itsensä kertomasta.
Lisäksi on lyhyitä keikkapätkiä yhtyeen uran alusta, kuvagalleriaa, satunnaista videohäröilyä, Casalen muisteluita ensimmäisestä levytyssopimuksesta ja yhtyeen analyyttisestä tavasta jolla he päättivät minkä levy-yhtiön palvelukseen astuisivat. Kertomuksia siitä miten levyjen kannet suunniteltiin, julistemontaasi, turbonopeudella toteutettu Devo-vaatteiden esittely, lisää de-evolution-paatosta, pari lyhytelokuvaa joissa ei ole tolkun häivää ja jopa viristyskuva. Eli oikeastaan kaikki tarpeellinen ja tarpeeton on mukana.
Kakkoslevyltä löytyy vuonna 1996 kuvattu konsertti jossa keltaisissa hajoavissa haalareissa esiintyvä yhtye esittää suurinpiirtein kaikki tutuimmat kappaleensa. Keski-ikäiset miehet rokkaavat kuin Nörttien Kosto ja kaikilla tuntuu olleen hauskaa. Ilman videoleikkejä esiintyvä yhtye on soitannaltaan suoraviivaisemman oloinen, mutta ehdottomasti tutun kuuloinen ja oloinen.
Enemmän tai vähemmän vakituiseksi jäseneksi tullut rumpali Josh Freese on sen verran muuntautumiskykyinen soittaja, että hän istuu tähän yhtyeeseen aivan yhtä mainiosti kuin Nine Inch Nailsiin, tai A Perfect Circleen ja sittemmin myös Weezeriin. Mutta päähuomion vievät tietenkin originaalidevot ja näin tuntuu selkeästi myös yleisö ajattelevan.
Aurinko paistaa, on kivaa.
Kakkoslevyn ekstrana on mahdollisuus katsella osa konsertista vaihtoehtoisesta kuvakulmasta, mikä nyt on aika perinteistä konserttitaltiointien lisämateriaalia.
Hauskana huomiona on tehtävä se, että Devon ohella Mark Mothersbaugh on kunnostautunut myös muun muassa Ipanat-sarjan säveltäjänä ja jotenkin tuo rujon suloinen animaatio on täydellinen askel Devosta eteenpäin.
Täydellisyys on täydellistä
Tähdet: *****
Devo: The Complete Truth About De-evolution
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti