Elokuva alkoi.
Alkutekstit ja minä nukahdin.
Toisen, viikkoa myöhemmin tulleen osan jätin suosiolla väliin kun kerran ensimmäinenkin jäi katsomatta.
Mutta ei tarina tähän lopu, sillä jossain vaiheessa samainen Vaara Syvyydestä uusittiin televisiossa ja tein jälleen samat hyvän olon valmistelut.
Elokuva alkoi.
Alkutekstit ja minä nukahdin.
Uskomatonta! Aivan kuin Odin itse ei olisi halunnut minun näkevän tätä Peter Benchleyn tarinaan pohjautuvaa filmatisointia. Toisen epäonnistumisen jälkeen kylläkin hain elokuvan videovuokraamosta ja sain sen viimein katsottua, ja eipä se nyt hullumpi ollut. Ei ainakaan kokemuksistani huolimatta niin tylsä, että se olisi ansainnut kohtalokseen kesken kaiken nukahtamisen.
Tohtori Simon Chase (Craig T. Nelson) kirjoittaa päiväkirjaansa ja kertojaäänen kautta kuulemme katkelmia hänen ajatuksistaan. Vain hän tietää, että ihmisiä kuolee mystisesti ja että on olemassa olento joka ne kuolemat aiheuttaa. Tässä vaiheessa tämä pinnallisen kryptinen seikka on vain sitä, mutta kyllä se vielä selviää ja sen jälkeen miettii, että oliko tuo prologi nyt laisinkaan tarpeellinen.
Hyppäämme ajassa hieman taaksepäin. No, sitä ei sanota, mutta leikkaus tilanteesta seuraavaan kertoo edellisen tapahtuneen jälkimmäisen jälkeen.
Sharks Tooth Island on paikka jossa armeijalla on meneillään supersalainen operaatio, jossa hullut ja ei-niin-hullut tiedemiehet valmistavat Tursiops Carcharias-hybrideja. Okei, eli siis he ovat yhdistäneet delfiinin ja hain, sillä jos jotain tämä maailma on kaivannut iPadin rinnalle niin se on delfiinihai. Tietenkin nämä superälykkäät delfiinihait ovat raivotautisia tappajia joita armeija ohjailee äänivempeleillään ja haluaa lähettää vietcongin kimppuun. Ahaa, olemme siis Vietnamin sodan aikakaudella. Delfiinihait murisevat.
Seuraavaksi ruudulla lukee ”ontogenes rekapituloi fylogeneksen” ja tämä näemmä viittaa siihen, että jälkeläiset kehittyvät ja kehittävät saamaansa geneettistä perintää eteenpäin.
Ironisesti nimetty tiedemies Peniston (Giancarlo Esposito), joka todellakin vaikuttaa olevansa nimensä mukainen saa todeta, että juuri se kerta kun luomuksia esitellään ensimmäistä kertaa rahoittajille on yhtä kuin katastrofi. Sillä juuri tällöin tietenkin superälykkäiden delfiinihaiden vielä superälykkäämpi delfiinihailapsi murisee ja aloittaa verisen paon. Armeijapamput haluavat tappaa tämän hallitsemattoman hirviön, mutta Peniston ei halua luomuksensa tuhoutuvan vaan auttaa sen vapauteen.
Siirrymme nykyaikaan ja olemme Karibialla, Soufrierella, jossa siis näköjään myös tuo aiemmin mainittu Sharks Tooth-saari sijaitsee. No kuitenkin, täällä tapaamme kunnolla elokuvan päähenkilön Simon Chasen, joka on jonkinlainen aktivistihaitutkija. Mikä siis tarkoittaa sitä, että hän tutkii haita ja samalla aiheuttaa harmaita hiuksia paikalliisille huvikalastajille. Simon ei siis ole turismibisnestä harrastavien suurin ystävä.
Apulaisena Simonilla on Tall Man (Cress Williams) ja pian paikalle saapuvat myös Simonin ex-vaimo/kollega Amanda (Kim Cattrall) heidän yhteinen teinipoikansa Max (Matthew Carey.)
Luonnollisestikin Simonin ja Amandan välillä kipinöi edelleenkin ja tietenkin Max joutuu heti paikallisten teinien rohkeustestiin ja ihastuu suloiseen Elizabethiin (Megalyn Echikunwoke.)
Alueelle hortoilee myös tohtori Peniston, jota kukaan paikallisista ei tunne tällä nimellä tai tiedä hänen historiaansa. Peniston on sittemmin seonnut ja kulkee ympäriinsä ulisten, joten hänet tunnetaan nimellä Ihmissusi.
Eräs huvikalastaja joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja tulee revityksi kappaleiksi, joten tietenkin saarella alkaa syntymään hätä siitä että Simonin tutkima valkohai olisi hyökkäyksen takana. Simon tutkii uhrin jäännökset ja toteaa ettei syynä ole haihyökkäys, mutta eipä herraa uskota.
Samaan aikaan Amanda aloittaa omat hyljetutkimuksensa tuolla jo kauan sitten hylätyllä Sharks Tooth-saaren tutkimuslaitoksella, joka toimii nykyään Simonin kotina. Amanda rupattelee Tall Manin kanssa ja sitä kautta kuulemme syyt Simonin fanaattiselle haitutkinnalle. Heidän toinen poikansa oli kuollut syöpään ja Simon uskoo löytävänsä haiden avulla keinot parantaa syöpäsairaat ja täten pelastaa muut sairastuneet hänen poikansa kohtalolta. Simonin keskittyminen työhönsä myös sitten rikkoi avioliiton Amandan kanssa.
Paikalliset teinit hyppivät kalliolta veteen ja Max todistaa rohkeutensa tekemällä samoin. Vedessä lipuu hai joka popsii suuhunsa Maxin vieressä olevan pojan. Tämä saa paikalliset entistä hätääntyneemmiksi ja Simon saa kantaa syntipukin viittaa yllään sillä hän ei edelleenkään usko tutkimustensa kohteena olevan valkohain olevan syypää. Max selittää isälleen, että kyllä se oli hai, mutta siinä oli jotain outoa.
Maxin väite saakin pontta kun Simonin valkohai tulee tämän toisen erilaisen hain tappamaksi ja Simonin veneen kimppuun hyökkää samainen olento ja Simon lyö siltä sormen irti. Kyllä, sormen. Tokihan jokainen lukija ja katsoja tietää, että tämä erilainen hai on se Penistonin delfiinihaiden jälkeläinen.
Soufrieren asukkaat eivät kuitenkaan usko Simonin puheita tästä ihmesormihaista, vaan sekä poliisipäällikkö että muutkin ovat tyytyväisiä kun valkohai on kuollut ja täten vaara on poistunut vesiltä. Simon ottaa kuitenkin yhteyttä armeijaan tiedustellakseen heiltä mitä täällä nyt oikein tapahtuu ja mitä siellä vedessä on. Vastaukseksi Simon saa käskyn olla hiljaa ja olla tekemättä mitään, armeija hoitaa asian.
Ihmesormihai,,, hitot! Sen nimi on nyt vaikkapa Columbo. Se saa kelvata yhdyssanamutaatioiden sijaan. Columbo jatkaa paikallisten syömistä ja Ihmissusi-Penistonissa herää syyllisyys ja hän koettaa uhrata itsensä Columbolle. Simon kalastaa Penistonin ylös vedestä ja vie toipumaan Sharks Tooth-saarelle joka tietenkin Penistonin vanhana työpaikkana herättää hänessä suuria tunteita. Penistonin käytös saa Simonin kiinnostumaan enemmän nykyisen kotinsa historiasta ja tokihan samantien löytyy ennennäkemättömiä tunneleita ja sitä kautta päädymme osittain veden peittämään laboratorioon joka toimii myös Columbon kotina. Nyt näemme lähes kunnolla minkä näköinen kädellinen haihirviömme on ja sehän näyttää ihan Transformers Sharkticonilta.
Columbo hyökkää Simonin ja Amandan kimppuun, mutta koska vesieläimenä Columbo ei pysty elämään kuivalla maalla pääsevät Simon ja kumppanit pakoon. Vai pääsevätkö? No eipä Columbon tarvitse muuta kuin mutatoitua ja kasvattaa itselleen jalat ja kidukset, niinpä jahti voi jatkua.
Simon ja kumppanit hyppäävät veneeseen ja lähtevät kohti pääsaarta, mutta Columbo seuraa sinnikkäästi perässä. Columbon ja Simonin katseet kohtaavat Leonemaisessa lähikuvassa. Columbo poistuu paikalta.
Simon ei edelleenkään saa poliisipäällikköä uskomaan puheitaan, mutta tarina alkaa kiertämään mikä saa osan paikallisista pelkäämään ja osan innostumaan haijahdista.
Max lähetetään pois turvaan ja Simon, Amanda, Peniston ja Tall Man lähtevät yhdessä etsimään Columboa. Myös armeijan erikoisyksikkö amiraali Richlandin (Colm Feore) johdolla saapuu paikalle ja tätä seuraa Aliensista muistuttava kohtaus jossa rakeisten monitorikuvien kautta seurataan sotilaita etsimässä Columboa.
Niin ja tietenkään Max ei ollut totellut isänsä käskyä lähteä turvaan, vaan menee mielummin johonkin voodoobileisiin Elizabethin kanssa. Myös Columbo saapuu bilealueelle ja roikkuu puussa. Juostaan pakoon läpi viidakon, Columbo rikkoo talon ja toisaalla Simon alkaa epäröimään haluaan tappaa Columbo ja tuumii sen sijaan tutkivansa tätä löytääkseen sen avulla keinon voittaa syöpä.
Sotilaat ovat ihan virtsassa. Richlandkin menee kuolemaan.
Tässä vaiheessa poliisipäällikkökin viimein uskoo Columbon olemassaoloon.
Penistonkin alkaa avautumaan ja paljastaa olevansa Columbon verisukulainen ja siksi aikoinaan esti sen tuhon.
Vihdoin myös Amandan hylkeille tulee tekemistä, kun sellaiseen kiinnitetään jokin kaikuluotain ja se lähetetään houkutuslinnuksi Columbolle. Sitten se unohdetaan.
Nousee myrsky ja Sharks Tooth-saarella olevat Tall Man, Max ja Peniston ovat jumissa tutkimuslaitoksessa jonne myös Columbo saapuu. Simon ja Amanda lähestyvät veneellä saarta ja pelkäävät pahinta kun yhteys ystäviin katkeaa.
Perille saavuttuaan Simon houkuttelee Penistonin kanssa Columbon johonkin painekammioon. Peniston ojentaa ystävyyden merkiksi kätensä Columbolle ja kuolee.
Paine nousee, Columbo poksahtaa hengiltä.
Vaara Syvyydestä on ihan mukavan jännittävä elokuva, mutta lähes kolmetuntisena se rupeaa käymään puolenvälin jälkeen aika tylsäksi. Tämä on huvittavaa jo siksikin, että elokuvan toiminta kasvaa jälkimmäisellä puoliskolla, joten miten se voi olla tylsempi. No, vaikka etenkin ensimmäinen puolisko noudattelee Tappajahain kaavaa lähes pilkulleen (on mies perheineen varoittamassa hirviöstä, on virkamies joka ei suostu sulkemaan rantoja turismin vuoksi, etc.), niin alkupuoli on tarinallisesti jännittävämpi ja eteenpäin kulkeva, kun taas loppupuoli on lähes pelkkää putkijuoksua ja hirviöjahtia. Joten ainakin ensimmäisellä puoliskolla tuntui tapahtuvan koko ajan jotain ns. uutta, niin loppupuolella näin ei käynyt. Siispä todennäköisempää on nukahtaminen toiminnan aikana, kuin alkutekstien.
Tappajahain varjo ulottuu laajalle alueella ja peittää tämänkin elokuvan niin tarmokkaasti, että vaikka ei tietäisi kenen kirjaan Vaara Syvyydestä pohjautuu niin triviakysymyksenä vastaus löytyy ilman yrittämistäkin. Elokuvana Vaara Syvyydestä vertautuu helposti ensimmäisen Tappajahain lisäksi myös Tappajahain Kostoon, joka ei ole kovinkaan hyvä merkki. Karibian maisemat, aksentit, murisevat hait ja hahmot ovat kuin tuosta Michael Cainen uran tähtihetkestä. Olisivat nyt vain pitäneet alkuperäiskirjan hullun natsitiedemiehen mukana, niin se olisi riittänyt. Sillä hullut natsitiedemiehet ovat hirviöelokuvien suola.
Elokuvana Vaara Syvyydestä on aivan liian pitkä ja toimiikin varmasti paremmin kahdessa osassa katsottuna. Tälläisenään se herättää liian usein ajatuksia siitä kuinka se on jo nähty ja menkää nyt seuraavaan kohtaukseen kun tiedän jo mitä tulee tapahtumaan. Joten jos hakee superälykkäistä tappajahaista kertovia elokuvia, niin kyllä se Renny Harlinin Deep Blue Sea on viihdyttävämpi, vaikkakin vain pelkästään vauhdikkuutensa vuoksi.
Ei Vaara Syvyydestä nyt surkea elokuva ole. Onhan siinä varsin mukavat näyttelijät, jotka eivät nyt ihmeisiin yllä mutta ovat ihan ok-tasoa osissaan. Tarinakin on varsin hauska idealtaan, mutta kaiken tuttuus yhdistettynä pituuteen ei saa hirveästi innostumaan lopputuloksesta. Siihen ei riitä edes kädellinen hai.
Tuo geenihirviöhai on ideana mielestäni varsin mainio ja tuo mieleen joskus lukemani vitsin mahdollisesta Tappajahain viidennestä osasta jossa Ellen Brody on muuttanut kauaksi vesistöistä, New Yorkin keskustaan ja hai seuraa häntä sinnekin. Elokuvan raajallista haita kuvataan enimmäkseen sumeissa lähikuvissa ja pikkuhiljaa kasvatetaan näkymän laajuutta kunnes sitten lopussa se kekkuloi kokokuvassa minkä kerkeää. Vaikka ideana tämä hirviöhai on hauska ja sinänsä toteutus on onnistunutta lateksipukua ja animatroniikkaa, niin juomukondomia jolla on karvatttoman rotan pää muistuttava hai ei lopulta ole kovinkaan pelottava ilmestys, joten vähempi on parempi.
Näyttelijöistä mainitsinkin, että he ovat ok-tasoa ja oikein mitään muuta heistä tai roolihahmoistaan ei voikaan todeta. No sanotaan nyt se, että Craig T. Nelsonissa on jotain mukavan sympaattista, mutta samalla myös jotakin vahvasti liikuntaopettajamaista.
Karibian vesistöalueelle sijoitettuna, elokuva aiheuttaa itselleen ratkaisulla hieman hallaa. Yläpuolelta veden näytetään olevan perinteisen kristallinkirkasta, mutta heti kameran sukeltaessa hiukankin pinnan alle ollaan kuin Porvoon joen sysipimeässä mudassa.
Samanlaista kuvien yhteensopimattomuutta tapahtuu kyllä muulloinkin, jolloin tulee mieleen että 2nd unitin kameraryhmä ei ole katsonut ensimmäisen kuvamateriaalia ja siksi sävyt sun muut eivät välillä sovi toisiinsa. Tämä katkaisee keskittymistä turhan usein.
Vaara Syvyydestä on liiankin tuttu, mutta kuitenkin ihan kelpo katseltavaa jonka pistemääräksi kaksi tähteä kuulostaa liian vähältä, mutta kolme saattaa olla liikaakin.
Tähdet: ***
Vaara Syvyydestä
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti