Deadwood, The Long Riders, The Warriors, Raivoisa Ajojahti, Last Man Standing, 48 Tuntia ja monet muut Walter Hillin käsialaa olevat filmaattiset ilmentymät ovat osoitus siitä kuinka ns. Äijä-elokuvat osaavat koskettaa syvälle sieluun, mutta pystyvät myös samalla tyydyttämään turpaan mättämisen nälän. Jos Reservoir Dogs ja Clint Eastwoodin elokuvat ovat makuunne, niin samaan luodinreikään uponnee myös Hillin elokuvat, sillä samaa aikuisen miehen mollivoittoista tuskaa Ry Cooderin ja übercooleuden maustamana on tarjolla.
No, kaikki Hillinkään tekeleet eivät ansaitse glooriaa, mutta emme puhu niistä tällä kertaa, vaan vuoroon pääsee minisarja joka on hyvin perinteistä Walter Hillia. Eikä kyseessä ole huono asia.
Kuten Disney-elokuvat ovat meille opettaneet, kaikki alkaa menetyksestä.
Tom Harten (Thomas Haden Church) äiti on kuollut, mutta jättänyt perhetilan kokonaisuudessaan veljelleen Print Ritterille (Robert Duvall), sillä Tom on jo aikaa sitten erkaantunut perheestään ja lähtenyt omilleen. Print on kuitenkin sitä mieltä, että Tom on oikeutettu jonkinlaiseen osaan perinnöstä ja ehdottaa Tomille, että jos hän lähtee mukaan kuljettamaan hevoslaumaa myytäväksi, saisi hän tällä tavoin rahaa tarpeeksi ostaakseen oman tilan. Tom suostuu.
Tom kohtaa köyhän viulistin, Henry Gilpinin (Scott Cooper) joka palkataan avuksi hevoskuljetukseen. Seuraavaksi matkalla tavataan toisenlaista kuormaa kuljettava Billy Fender (James Russo.) Fender on ostanut joukon nuoria Kiinalaisia naisia myydäkseen heidät eteenpäin bordellia pitävälle Big Rump Katelle (Rusty Schwimmer), mutta huomatessaan Printin ja Tomin myyntituotteen olevan arvokkaampaa, päättää Fender terästää illanistujaisiin tarkoitettua virvoitusjuomaa ja muiden nukahdettu hän vaihtaa kuormia.
Kohmeloon heräävät Print ja Tom saavat huomata Kiinalaisnaisten olevan heidän seuranaan, mutta hevoslauman kadonneen Fenderin mukana. Kosto elää, joten Tom lähtee Fenderin perään ja palaakin pian hevosten mukana, kun Fender puolestaan roikkuu köyden jatkona. Mutta nyt Printin ja Tomin huolena ovat hevosten lisäksi ryhmä naisia joiden kanssa kommunikointi on vaikeaa jo kieliongelmankin vuoksi. Kuitenkaan kunnian miehinä he eivät voi hylätä naisia käymättömään korpimaahan, vaan lukumäärältään kasvanut ryhmä lähtee yhtämatkaa eteenpäin. Eiköhän siinä matkalla löydy jokin viranomainen joka voi ottaa Kiina-ilmiön (hei, minusta se oli hauska sutkautus) vastuulleen.
Seuraavaksi kohdataan intiaaneille tautipesäkkeisiä vilttejä myyvä mies, joka tapetaan.
Print lähettää Tomin seuraavaan kaupunkiin etsimään sheriffia tai muuta sopivaa sosiaaliviranomaista joille Kiinalaisneidot voitaisiin luovuttaa, mutta kyseessä onkin samainen kaupunki jonka lainsuojattomuuden tilaa johtaa eräskin Big Rump Kate, joka huomaa Tomin seurana olevien neitien olevan hänen omaisuuttaan. Huomatessaan Katen alaisineen kohtelevan lihatiskimateriaaliaan, kuten Nolaa (Greta Scacchi) turhankin kovalla kädellä, herää Tomin oikeudentunto jälleen ja Kate ei vain jää ilman Kiinaneitejään, vaan myös Nola ja orja/tulkki Lung Hay (Donald Fong) lähtevät Tomin mukaan. Siispä ryhmämme kasvaa entisestään.
Big Rump Kate janoaa verta ja haluaa palkata juuri vankilasta vapautuneen natural born meanyn, Big Earsin (Chris Mulkey) noutamaan Kiinaneidit, Nolan ja Lung Hayn. Niin ja ammupas siinä samalla se kiusaa tehnyt Tom. Big Ears ei ehdotukselle korvaansa letkauta, mutta kun huomaa Nolan lähteneen Tomin mukaan muuttuu Big Earsin mieli. Nola kun on nainen jota Big Ears himoitsee hyvinkin väkivaltaisesti. Siispä Big Ears kerää muutaman pahiksen joukon ja lähtee hevoskauppiaiden perään.
Pakollinen intiaanikohtaus.
Big Ears pystytään pelästyttämään pois, mutta Print ja Tom tietävät pahuuden ilmentymän tulevan heidän tielleen vielä myöhemminkin.
Hevoset saadaan myytyä ja kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Print, Henry, Tom, Nola, Lung Hay ja Kiinalaisneidit (jotka muuten rikoselokuvamaisesti on nimetty numeroilla yhdestä viiteen, johtuen kielen ymmärtämättömyydestä) elävät rauhaisaa rinnakkaiseloa maatilalla.
Big Ears saapuu miehineen paikalle. Henry kokee kuoleman, Print saa nyrkillisen elämyksen kasvoilleen ja Tom siirtää lyijylennätyksellään pahiksia manalan maisemiin.
Eeppinen auringonlasku.
On aika katsoa sarjan making of-dokumentti.
Elokuvan alussa on tekstipätkä jossa kerrotaan kuinka Broken trailin tapahtuma-aikana 1800-luvun lopussa Kiinalaisia naisia tuotiin jenkkilään prostituoiduiksi, mutta elokuva ei silti suuremmin keskity ihmisoikeusasioiden kuvaamiseen kuten usein intiaani-aiheisissa länkkäreissä tehdään. Toki siitä puhutaan, mutta hieman yleisemmin kuin pelkkiin Kiinalaisnaisiin keskittyen. Eli mukana on haaveita paremman elämän löytämisestä muualta, siihen pettymiseen, rasismia, orjuutta, ylipäätään eriarvoisuutta. Kun vielä lopussa mainitaan missä he ovat nyt-tapaan tarinassa eloonjääneiden henkilöiden sarjan jälkeisestä elämästä, antaa se kuvan tämän pohjautuvan tositapahtumiin ja -henkilöihin, mutta kyseessä on ymmärtääkseni enemmänkin temaattisia tosiasioita kuin Geronimomaista suoraa henkilö-/tapahtumasiirtoa.
Broken Trail sisältää kaikki tarpeelliset westerneille kuuluvat osat. On rumia viiksekkäitä miehiä, mutaista karjankesytystä, intiaanikonflikti, Kiinalaisia siirtolaisia, laajoja ruoholaaksoja, vuoristotaustaa, syöpyneitä prostituoituja, hölmöjä lisänimiä, lopullinen väkivaltainen välienselvittely, viulumusiikkia, dustereita ja vaikka mitä. No, onhan tällä pituuttakin sopivat kolme tuntia, joten pitäähän siihen saada tarpeeksi sisältöä. Mukavasti Broken Trail ei kliseistään huolimatta tunnu missään vaiheessa pinnalliselta länkkäriltä, eikä edes tylsältä vaikka toiminta pidetään minimissään, kuten myös dialogi joka sekin esitetään pääosin hyvin rauhallisilla äänensävyillä. Tämä on sellaisten tekijöiden elokuvaa jotka tietävät mikä on tarpeeksi ja kuinka perinteinenkin voi olla toistettunakin sopivan uutta. Ja mikä ettei, onhan Hillin filmografiassa sellaisia westernejä kuten edellä mainitut Deadwood ja The Long Riders, mutta myös mainio Wild Bill, Geronimo, sekä Last Man Standing joka Yojimbona on omanlaisensa western. Eli mies tietää miten tässä lajityypissä tulee käyttäytyä.
Broken Trail vertautuu helposti myös minisarjaan Vaarojen Maa ja elokuvaan Armoton Maa, mutta ei pelkästään sen vuoksi että noissakin tuotoksissa näytteli toista pääosaa Robert Duvall.
Making ofissa Duvall itsekin puhuu näistä kolmesta yhteenkuuluvana trilogiana ja mikä ettei, sillä jokaisessa tuotoksessa Duvall esittää vanhan kansan miestä joka ystävänsä kanssa on kuljettamassa karjaa, mutta kohdatessaan matkalla vääryyttä ei voi ummistaa silmiään vaan tekee sen mitä miehen on tehtävä.
Thomas Haden Church antaa mainiosti tukea Duvallille ja muutkin Broken Trailin esiintyjät ovat miellyttävää seurattavaa, vaikka tosin Greta Scacchi jää jotenkin ulkopuoliseksi, mikä saattaa johtua siitä että jotenkin oletin hänen saavan suuremman roolin, varsinkin kun hänen ja Duvallin hahmojen välille hierottiin lämmintä suhdetta. Scacchi jää siltikin lähes statistiksi.
Broken Trail ei tuo western-genreen mitään uutta, mutta mitä se tekee sen se tekee sellaisella varmuudella, että kokonaisuudessa ei ole minuuttiakaan liikaa pituutta, saati liian vähän.
Tähdet: ****
Broken Trail
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti