Ensimmäinen osa nimeltään Creating Spider-Man keskittyy lähes yksinomaan Hämähäkkimiehen luomiseen ja kehitykseen. Kun toinen osa, Here Come The Heroes on laajempi ottaessaan mukaan Stan Leen itsensä, Marvel-yhtiön ja tietenkin tutut sarjakuvahahmot Hulkista Ihmenelosiin, etc.
Paikkana on sarjakuvakauppa ja koska Kevin Smith on elokuviensa ohella tunnetusti kova sarjakuvafani omistaessaan sarjakuvaliikkeen ja kirjoitettuaan Marvelille ainakin Daredevilia, niinpä MMM:n miljöö on täydellisen sopiva. Kyseessä saattaakin olla Smith oma sarjakuvaliike. Ovelasti hyllyillä ei näytä olevan muita kuin Marvelin sarjakuvia.
Creating Spider-Man.
Tässä osiossa Stan Lee mainitsee mistä sai ideansa Spider-Maniin ja mukavasti Lee kertoo hyvinkin syventävästi hahmostaan. Siispä kuulemme kuinka coolin hahmoimagon lisäksi Lee halusi Spider-Manin pitävän kasvonsa piilossa jo siksikin, että kuka tahansa ihonväristään ja kansalaisuudestaan huolimatta voisi samaistua kasvottomaan hahmoon. Saamme tietää että Spider-Manin täytyi olla työläisluokkaan kuuluva ja teini jotta hahmo ei tuntuisi liian tavoittelemattomalta lukijakuntansa silmissä kuten Ihmeneloset miljonääreinä saattoivat olla. Myös hahmon motiivit toimia supersankarina otetaan kattavasti esille. Spider-Manilla täytyi olla jokin muu, uskottavampi syy toimia supersankarina kuin vain pelkät jalot aatteet ja tokihan jokainen vähintäänkin Sam Raimin ensimmäisen elokuvaversion nähnyt tietää mistä on kyse.
Myös muut tärkeimmät Spider-Maniin liittyvät hahmot May-tädistä Otto Octaviukseen saavat osansa Leen muisteluista.
Lisäksi Lee muistelee yhteistyötään tärkeimpien Spider-Manin piirtäjien kanssa ja ymmärrämme etteivät Lee ja Steve Ditko eronneet kovinkaan lämpimissä väleissä heidän kinasteltuaan Hämiksen luojan tittelistä. Ei Lee Ditkoa katkerasti ajattele, mutta aika nopeasti aiheesta siirrytään eteenpäin.
Aihe siirtyy sarjakuvista tuolloin tuoreeseen Raimin elokuvaversioon ja siitä puhutaankin hyvät tovit. En muista ilmestyikö tämä dokumentti ennen elokuvaa, mutta saman vuoden tuotteita molemmat julkaisut ovat. Tämän elokuvasta puhumis-osuuden voi nyt nähdä hiukan vanhentuneena koska leffa on saanut sittemmin kaksikin jatko-osaa ja välillä elokuvasta puhuminen tuntuu niin häpeilemättömältä mainonnalta, että Creating Spider-Man olisi ihan yhtä hyvin voinut olla Raimin elokuvan lisämateriaaleissa puffina. Onneksi Smith viisaasti siirtää jossain vaiheessa keskustelun takaisin sarjakuviin, sillä siinä osuudessa Spider-Mania käsitellään huomattavasti laajemmin kuin elokuvasta puhuttaessa.
Oijoi, Stan Lee erehtyy väittäessään ettei kukaan kutsunut Batmania Battyksi, joten hänen oivalluksensa antaa Spider-Manille lempinimeksi Spidey ei ollut aivan originelli idea. Lee kun ajatteli ettei kukaan muu harrastanut tälläistä hahmon lempinimeämistä. Jokainen vähänkin enemmän Batmania lukenut tietää varmastikin, että etenkin pahikset kutsuivat Batmania useinkin Battyksi. No mitäpä tuosta.
Mielenkiintoisesti Lee kertoo myös sensuuriin liittyvistä ongelmista ja hetkiseksi siirrymme myös Stan Leen kotiin katselemaan muistoesineitä ja kuulemaan Leen yhteistyöstä DC:n kanssa. Tästä siirrymme kuitenkin suht' nopeasti takaisin sarjakuvaliikkeeseen ja viime minuuteilla Lee kertoo ideastaan käyttää sloganinaan sanaa excelsior.
Here Come The Heroes.
Kun Creating Spider-Man-osio keskittyi nimensä mukaisesti Spider-Maniin, niin Here Come The Heroes painottuu Leehen itseensä.
Olemme edelleen samaisessa sarjakuvaliikkeessä ja näemme kuvia Leesta nuorena poikana, ja samalla Lee kertoo missä syntyi, missä kasvoi, armeijaurastaan ja siitä kuinka alunperin lähti hakemaan töitä Marvelilta eli silloiselta Timely Comicsilta.
Nuoruuden näyttelijähaaveet kääntyivät kirjoittamiseen ja Lee aloitti uransa kunnolla kirjoittaessaan sodan aikana suuressa suosiossa ollutta Kapteeni Amerikkaa.
Keskustellaan siitä kuinka rikos-, rakkaus- ja lännentarinat olivat Leen uran alussa myyvimpiä ilmiöitä ja vaikka supersankaritarinoita oli jo useampikin markkinoilla, niin niiden markkinoiden ei uskottu olevan tarpeeksi suuret jotta sinne kannattaisi enempää keksiä. Jossain vaiheessa Lee alkoikin kyllästyä sarjakuva-alaan ja harkitsi vahvasti siirtymistä muihin töihin, kun miehen vaimo Joan ehdotti että jos kerran olet kyllästynyt, niin teepä viimeiseksi työksesi sarjakuva joka on täysin itseäsi hyvässä ja pahassa. Tällä tavoin Leella ei olisi huolta vaikka lehti floppaisi, kun hän olisi kuitenkin lopettamassa. Kyseinen sarjakuva nyt sattui olemaan Ihmeneloset joka niin sanotusti räjäytti pankin. Olihan siinä poikabändi-tyylisesti jokaiselle jotakin. Oli energinen nuori hulttio, blondi beibi, älykkö, hirviö ja päävastuksena kauhuelokuviinkin istuva hullunero tiedemies. Ihmeneloset osoittautui niin suureksi menestykseksi, että Lee pyörsi mielensä uransa päättämisestä ja aika nopeasti Leen jo olemassa olevien hahmojen käsikirjoittaminen vaihtui uusien hahmojen luojaksi. Hauskasti Smith huomauttaa Marvelin hahmojen synnyn liittyvän lähes aina jonkinlaiseen scifistiseen ideaan, kun DC:llä asia oli useinmiten toisenlainen. Niinpä Lee kertoo kuinka hän ei ymmärrä tieteestä mitään, mutta esimerkiksi hänen räjäyttäessään Gammapomminsa se kuulosti ihan tarpeeksi hyvältä syyltä aiheuttaa supersankaruus.
Lee kertoo nousustaan Timelyn päätoimittajaksi, ajatuksestaan vaihtaa yhtiön nimi Marveliksi ja halustaan ja toimistaan siirtää sarjakuvien tekijät lähemmäksi lukijoita joko vain lisäämällä tarinoiden alkuun niiden tekijöiden nimet, tai ottamalla lukijapalstoilla inhimillisemmän sävyn pelkän tietosanakirjameiningin sijaan. Marvel saikin Stan Leestä oman Walt Disneynsä siinä mielessä, että Lee antoi kasvot yhtiölle ja samalla loi mielikuvan siitä kuinka lähes kaikki oli Leen keksimää, mikä varmasti kismitti joitakin muita Marvelille tärkeitä tekijöitä.
Olemme kehu-osuudessa jossa Lee ylistää Smithiä ja Smith Leeta, mutta onneksi tätä ei tarvitse kauaa seurata kun Lee alkaa kertomaan suhteestaan Jack Kirbyyn ja kuten aiemmin Ditkon kohdalla, myös tässä tulee ilmi Leella olleen välillä hyvinkin särkyvät välit Kirbyn kanssa. Ilmeisesti moni näistä alkuaikojen kiistoista syntyi juuri siitä, että kuten mainitsin Leesta oli tullut Marvelin Walt Disney ja moni muu tekijä tunsi joutuneensa tilaan jossa ei saanut ansaitsemaansa kunniaa.
Lee kertoo kilpailusta DC:n kanssa ja esiin nousee ajatus siitä, kuinka Blur ja Oasis taistelivat brittipopin kuninkuudesta ja itse yhtyeillä ei tuntunut olevan niinkään tekemistä asian kanssa, vaan koko asetelma oli enemmän muiden esillenostamaa.
Keskustelu siirtyy sarjakuvista tuolloin tuotantoon päässeistä elokuvista, X-Men, Hulk, Ihmeneloset, Iron Man ja se kenties selittää sen miksi kaikista Marvel-hahmoista juuri X-Menit, Ihmeneloset, ja esimerkiksi Daredevil saivat kokonaisuudesta yllätävänkin paljon aikaa kohdalleen. Ei niin etteivätkö kukin näistä olisi tärkeä osa Marvelia, mutta mieleen tulee että kenties Namorista ei puhuttu juuri laisinkaan ja näistä muista senkin edestä juuri ajatuksena mainostaa tulevia elokuvia.
Loppu.
Minua on aina hiukan ärsyttänyt se, että Marvelin elokuvissa harrastetaan Stan Leen cameoita. Sillä niistä on tehty turhan pakollinen bongausjuttu ja Leesta itsestään on ajan myötä tullut niin ”sarjakuvahahmo”, että hän pistää elokuvissa silmään kuin koirankusi lumessa. Mutta tälläisessä dokumentissa Leeta on todella hauska seurata. Hän on eläväinen, sopivasti itseironinen, hänellä on paljon kerrottavaa ja hänen etenkin animaatoista tutuksi tullut äänensä on niin mieleenjäävä, että vaikka mies istuu dokumentissa puolitoista tuntia paikoillaan, niin on kuin seuraisi Maantiekiitäjä-piirrettyä. Tässä on mies jonka seurassa haluaisi viettää aikaa vain kuuntelemassa hänen juttujaan ja Kevin Smith tekeekin fiksusti ollessaan itse enimmän aikaa hiljaa antaen Leen puhua, ja vain välillä ruokkii tulta edistääkseen keskustelua/monologia tiettyyn suuntaan.
Ekstroissa Lee mainitsee keskustelleensa Smithin kanssa tuntitolkulla ja se saakin miettimään, että kuinka mielenkiintoisista tarinoista jäimme paitsi tässä lopullisessa tuotoksessa. Nyt dokumentti vaikuttaa ajoittain turhankin paljon elokuvien puffaukselta ja koska toinen osa keskittyy lähes pelkästään Hämähäkkimieheen, niin etenkin sen kohdalla tulee mieleen, että vaikka tämä on kiintoisaa niin haluan enemmän ja useammasta asiasta. Melkein sitä toivookin, että haastattelua ei olisi jaettu kahteen osaan ja Here Come The Heroesista olisi kasvatettu suurempi Creating Spider-Manin kustannuksella, sillä siihen olisi kannattanut upottaa Hämis osaksi kokonaisuutta eikä erottaa omaksi osuudekseen. Nyt vaikka lopputulos on edelleen kiehtova ja sisältörikas, niin aivan liian paljon Leesta, Marvelista ja supersankareista jää käsittelemättä lähes kokonaan, tai aivan kokonaan. Tämähän on melkein kuin pelkkä alkupala varsinaisen aterian odottaessa vuoroaan. Varsinkin kun ekstoissa käsitellään lyhyesti todella mielenkiintoisia seikkoja kuten jo tehtyä Ihmeneloset-elokuvaa jota ei koskaan aiottukaan julkaista ja se tehtiin vain jotta elokuvaoikeudet pysyisivät hallussa. Noin 40 sekuntia on aivan liian lyhyt aika tähän ja parempi olisikin ollut ettei sitä olisi mainittu laisinkaan, sillä nyt se toimii vain kiusantekona.
Lisäksi ekstroissa on Stan Leen runo hänen lukemanaan, behind the scenes-osuus, Leen vaimon Joanin haastattelu, Spider-Manin traileri ja Leen äänettömiä nuoruuden kotivideoita.
Valitettavasti yksikään näistä ei kestä montaakaan minuuttia ja nekin vain kasvattavat nälkää entisestään.
Vaikka Mutants, Monsters & Marvels vaikuttaa ajoittain hieman liikaakin elokuvien promootiomateriaalilta, niin kyseessä on niistä huolimatta erittäin mielenkiintoista jutustelua mieheltä joka on kertomiensa tarinoiden kaltainen. Miinuksiksi jäävät pääosin joidenkin asiaan liittyvien aiheiden pinnallinen ja lyhyt käsittely, ja Smithin tapa istua löysästi kädet taskuissaan.
Yksi suosikkikohtauksiani tässä dokumentissa on se, kun Lee kertoo syyn miksi Hulk, eli Bruce Banner oli tv-versiossa nimeltään David Banner ja loistava syy tähän oli tuottajan kommentti siitä kuinka ”Bruce sounds too homosexual.” Öö, okei.
Tähdet: ****
Stan Lee Esittää: Mutants, Monsters & Marvels
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti