Nyt tulin toimineeksi samoin ostaessani neljän komediallisen elokuvan paketin nimeltä Great Comedy Movies. Tosin sana great on kolmen kokoelman elokuvan kohdalla paikoillaan vain jos perässä lukee pain.
Kokoelman neljästä elokuvasta olin nähnyt Ski School 2:n, Heaven Before I Dien ja Bustedin, ja jokainen niistä oli katseluvuorosta riippuen juuri sen hetkisen maailman huonoin elokuva. Mutta se neljäs elokuva, Tapeheads, joka oli syypää tämän paketin ostoon, oli oikeasti ihan hauska elokuva. Ei millään muotoa klassikkokamaa, mutta vähintäänkin paketin parin euron hintansa väärti.
En ollut aiemmin kuullutkaan koko elokuvasta ja oikeastaan ihmettelin että miksi en. Onhan pääosissa John Cusack ja Tim Robbins, jotka eivät nyt aivan metsän takana piileskele. Sitten kun elokuvan katsoo, niin tavallaan ymmärtää miksi siihen ei ole törmännyt aiemmin. Tämä on niin vääränlainen elokuva Cusackille ja Robbinsille, ollessaan eräänlainen Wayne's World/Bill & Ted-ulottuvuuteen kuuluva ja kyseinen komedian laji ei tule mieleen kumpaakaan näyttelijää ajatellessa. Cusackin ja Robbinsin komediat ovat joko kilttejä tai mustia, mutta eivät mitään far out duud!-sarjaa. Joten Tapeheads jääköön suosiolla sinne harvojen muistinperukoille.
Vaikka nyt Tapeheadsia katsellessa on vaikea kuvitella Cusackin ja Robbinsin olevan Dana Carveyn ja Mike Myersin kaltainen duo joiden esittämät hahmot jäisivät mitenkään elämään jatko-osiin, tai puhekieleen, niin Tapeheads on kuitenkin niitä elokuvia joista olisi varmasti tullut puhuttua koulun pihalla ahkerasti ja kohtauksia näyteltyä,,, jos vain olisi tiennyt sen olevan olemassa.
Ivan (John Cusack) ja Josh (Tim Robbins) ovat kaksi nuorta miestä joilla ei tunnu olevan selkeää päämäärää elämässään. Kaverukset työskentelevät vartijoina vain koska se on ainoa työ joka sattui olemaan tarjolla, mutta kun ylienerginen Ivan aiheuttaa molemmille potkut, on aika keksiä jotain muuta ja siihen tarjoutuu mahdollisuus Joshin elokuvaharrastuksen myötä.
Ivan päättää ryhtyä musiikkivideotuottajaksi ja Josh saa toimia ohjaajana. Sääli vain ettei kummallakaan ole oikeasti lahjoja uuden ammattinsa tueksi. Joshin elokuvasilmä kun tuntuu sijaitsevan housujen takaosan syövereissä ja Ivanin ainoa kyky toimia tuottajana on aikaansaada sopimuksia jossa he itse päätyvät maksamaan levy-yhtiölle jonka artisteille videot tehdään. Siispä rahan saamiseksi on tehtävä muutakin kuvaustyötä kuin pelkkää glamooriä musiikkivideointia.
Kuvataan testamenttia kun potilas kuolee kesken kaiken, mutta mitäpä tuosta kun voidaan laittaa ruumiille aurinkolasit päähän ja liikuttaa leukaa kuvarajauksen ulkopuolelta jotta näyttäisi siltä kuin potilas olisi hengissä. Ja kun muutkin projektit sujuvat yhtä onnistuneesti, niin ei liene ihmekään että kaikki roiskuu käsille multiorgastisesti. No, vaikka poikien videotuotanto on roskaa, niin jukra kuinka nauroin heidän tekemälleen kanaravintolamainokselle joka oli räppeineen kuin Dee Dee Ramonen käsialaa.
Toisaalla kongressiedustaja Norman Mart (Clu Gulager), joka vaalimainoksissaan runoilee ydinaseiden tarpeellisuudesta ja jakaa tanssiville lapsille savukkeita riitelee rakastajattarensa kanssa ja seksivideo jossa harrastetaan Seitsemän Kääpiö-fantasioita päätyy vahingossa Joshin ja Ivanin matkaan.
Ivan ja Josh saavat suuren mahdollisuuden kun pääsevät tekemään musiikkivideota juuri pinnalle nousseelle hard rock-yhtye Blender Childrenille (Lords Of The New Church! Tsiisus!) ja kun koko yhtye kuolee heti videon kuvaamisen jälkeen satelliitiin pudotessa kiertoradaltaan juuri yhtyeen jäsenten päälle, haluavat kaikki kanavat esittää Ivanin ja Joshin heille tekemää videota. Video on sontaa, mutta onneksi Ivan tekee virheen kopioidessaan nauhaa ja siirtää ääniraidan aiemmin tehdyn hautajaiskuvausten päälle. Siispä kohta musiikkimedia kehuu kilpaa Ivanin ja Joshin post modernia avantgarde-näkemystä ja kaikki haluavat poikien tekevän heille videon.
Kohta Ivanista ja Joshista kiinnostuu myös skandaalitoimittaja Samantha (Mary Crosby), mutta ei niinkään poikien työn vuoksi vaan koska Samantha saa tietää pojilla olevan tietämättään Martin seksivideo. Mart pääsee myös poikien jäljille ja kohta mukaan liittyvät tappajien laumat.
Ivan ja Josh ovat autuaan tietämättömiä perässään olevista tappajista ja kohdatessaan luotisateen luulevat olevansa ryöstön kohteina. Tappajat ovat ovat aivan pihalla tehtävästään ja aiheuttavat enemmän vaaraa ryhmänsä jäsenille kuin kohteilleen.
Menestyksen viimein raottaessa oveaan, päättävät pojat järjestää 30:ssa maassa esitettävän konsertin suosikkiyhtyeelleen The Swanky Modesille (Sam Cooke ja Junior Walker), joiden suosio on laskenut stadioneilta klubeihin. Pääesiintyjänä olisi Menudo, mutta The Swanky Modes tulee olemaan Ivanin ja Joshin päähuomion kohteena, vaikka juuri hetki sitten The Swanky Modesit varastivat poikien rahasalkun
Norman Mart gorilloineen ilmaantuu konserttiin noutamaan nauhaansa, jonka olemassaolosta pojat saivat vasta hetki sitten tietää. Koska paikalla on nyttemmin suosittu ja arvostettu video-ohjaaja, eli Josh, haluaa Mart saada kuulla hänen mielipiteensä Seitsemän Kääpiötä-seksinauhansa elokuvallisesta laadusta. Sääli että video näkyy livenä myös niissä aiemmin mainitussa 30:ssa maassa.
Kongressiedustajan ura kokee pienen kolhun.
Ivan ja Josh joutuvat pidätetyksi esitettyään pornoa televisiossa ilman lupaa, mutta pääsevät vapaaksi joutuakseen pidätetyiksi maksamattomien parkkisakkojen vuoksi. Muuten kaikki on ihan hyvin.
Tapeheads ei ole mikään komediaklassikko, mutta se on ihan selkeää kulttikamaa, sillä kaikki Buckaroo Banzai-elementit ovat kohdallaan.
Ajoittain hauska kuin mikä, tahattomasti ja tahallisesti.
Myöhemmin isoiksi tähdiksi päätyneitä nimiä rooleissa joihin heitä ei osaa kuvitella.
Ja ennen kaikkea, jos tämän näkee niin sitä rupeaa siteeraamaan puheissaan ja kuten jonkin UHF:n kohdalla, tämän elokuvan kohtauksia on hauska muistella myöhemminkin.
Onpa mukana vieläpä Jello Biafran cameo.
Kuten esimerkiksi aiemmin mainittu Bill & Ted, tai vaikkapa Ladattu Ase 1, Ford Fairlane, etc. Ei Tapeheads ehkä ole mikään laatukomedia, mutta se on niitä elokuvia joiden kohtausten kertaaminen porukassa aiheuttaaa kimppakivaa.
Toki tämä on myös sopivasti hellyyttävän kömpelö, huonosti näytelty ja muuta sellaista roskakivaa.
Osa elokuvan vitseistä on niin ns. out there, että voi oikein kuvitella kuinka käsikirjoittajat ovat nauraneet porukalla koko ajan oudommiksi käyville ideoille.
Pidin erityisesti kohtauksesta jossa tyypillinen elokuvakoditon pesee ikkunaa likaisella rätillä ja lasiin sylkien. Muutoin kohtaus oli hyvin perinteinen, mitä nyt herra sattui autonlasin sijaan roikkumaan kerrostalon ikkunoita pesemässä. Ilmeisesti tuollakin alalla kannatta erikoistua.
Aivan loistava oli myöskin Ruotsalainen syntikkapopyhtye jonka kaikki jäsenet näyttivät aivan Bogart Co:n aikaiselta Ressu Redfordilta ja heidän biisinsä oli Devon ruotsalaistama Baby Doll.
Ja kukapa voisi olla ihastumatta vitsiin jossa levy-yhtiöpomo soittaa sisäpuhelimella sihteerilleen ja kertoo ettei ota puheluita vastaan, kun molemmat ovat samassa huoneessa.
Elokuvan komedia liikkuu koko ajan siinä mitä hittoa?-akselilla jossa toteaa alituiseen ”mitä hittoa?”
Mukana on älyttömän hyvä soulia, funkia, hard rockia, kantria ja synapoppia sekoittava soundtrack ja elokuvassa soiva musiikki saakin jalan vatkaamaan kuin olisi astunut tehosekoittimeen.
John Cusack ja Tim Robbins ovat ihan hyviä rooleissaan, mutta koska he ovat tulleet tutuksi niin erilaisista elokuvista aiheuttaa Tapeheads jonkinlaista itsensäsäätämistä katsojalta. Oikeastaan se on hauskaakin nähdä herrat tälläisessä elokuvassa, sillä vaikka Tapeheads ei ole jäänyt elämään niin se on varmasti ollut hauska kokemus.
Huvittavaa on se, että jostain syystä viiksekäs nuori Cusack näyttää ihan Shia LeBeoufilta.
Tähdet: ***
Tapeheads
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti