lauantai 11. joulukuuta 2010

Harley Davidson Ja Marlboro-Mies (Harley Davidson And The Marlboro Man, 1991)

Mickey Rourke on muutamaan otteeseen haastatteluissaan käyttänyt tätä elokuvaa esimerkkinä ajasta jolloin hän on ollut uransa pohjamudissa, mutta vaikka Rourke selkeästikin tietää mistä puhuu sillä Harley Davidson Ja Marlboro-mies on elokuvana helppo kohde pilkalle, niin on mies tehnyt huomattavasti huonompiakin elokuvia (Get Carter, 9 1/2 Viikkoa 2 anyone?.) Jo pelkkä elokuvan nimi riittää kertomaan ettei kyseessä ole ehkä mikään kaikkein älykkäin elokuva ja kun tietoisuuteen hiipii ymmärrys elokuvan olevan lajityypiltään toiminta, niin kyseessä ei todellakaan ole mikään David Fincherin elokuva moottoripyörätehtaan ja savukejättiläisen fuusiosta.
HD Ja MM sisältää nolostuttavaa dialogia, överiksi vedettyä toimintaa ja vaikka elokuva haluaakin olla ajoittain tietoisesti hymyilyttävän hauska, niin se aiheuttaa naurunpurskahduksia jopa kohtauksissa joissa meidän tulisi vuodattaa sydänverta eksistentialistisen tuskanhien armageddonissa. Elokuvan ilmiselvästi cooleiksi keskustelunaiheiksi tarkoitetut ilmentymätkin saavat toteamaan ”voi Luoja!” ja miettimään keinoja joiden avulla saisi päätettyä joko oman tai elokuvan ohjaajan elämän mahdollisimman pikaisesti. Siispä toisin kuin ne Rourken elokuvat jotka ovat huonoja vain koska ovat tylsiä, värittömiä ja mauttomia, niin HD Ja MM päätyy ylittämään/alittamaan sen näkymättömän nerokkuuden rajan jolloin huonosta tulee niin huonoa, että se on julmetun hyvää huonoa. Matkaan ei tarvita Event Horizonia, sillä tämän helvetin minä vastaanotan suurella nautinnolla.


Alussa on disclaimer siitä kuinka elokuvan nimellä ei mitään tekemistä samannimisten yhtiöiden ja niiden tuotteiden kanssa. Well d'oh!


Vuosi on 1996, joten koska elokuva on tehty 1991, onkin kyseessä scifistelyä. Vautsivau!
Bonkan Dead Or Alive soi ja näemme kuinka Harley (Mickey Rourke) jättää superbeibin taakseen ja lähtee yön pimeyteen, joka vaihtuu aamuun ja matka jatkuu. Harley on hiukan runollisen oloinen nahkapoika ja niin cool heppu, että hän voi kävellä muina miehinä ryöstön kohteena olevan huoltoaseman kassalle maksamaan petroolista ja kuin ohimennen murjoa ryöstäjät ja poistua maksamatta polttoaineesta sillä myyjä luonnollisestikin ihastuu mieheen.
Siirrymme strippibiljardiklubille jossa tissien lomassa tapaamme midnight cowboyn, Marlboron (Don Johnson.) Marlboro näsäviisastelee isänsä neuvoilla ja päätyy tappelemaan intiaanin kanssa, sillä kuten Tom Russell sanoisi ”ain't that the cowboy way to go.”
Harley ja Marlboro lähtevät Burbankissa sijaitsevaan luottokuppilaansa, Rock 'n Roll Bar 'n Grilliin. Tämä paikka on nykyisen futuristisen kaupungin viimeisiä menneisyyden yksinkertaisempia aikoja huokuva paikka, mutta tietenkin sitä pidetään samalla myös tulevaisuuden jarruna ja ilkeä pankkiiri Chance Wilder (Tom Sizemore) onkin kovaa vauhtia ajamalla kuppilaa maan tasalla saadakseen tilalle ties minkä lie lasi- ja betonikolossin. Ensin kuitenkin koetaan ystävällismielinen baaritappelu.
Great Trust-pankki ei uusi baarin vuokrasopimusta ilman 2,5 miljoonan dollarin maksua ja tietenkään Harley ei suostu kantapaikkansa katoamiseen ilman taistelua. Siispä ei muuta kuin hankitaan se 2,5 miljoonaa dollaria ja se saadaan kokoon ryöstämällä pankki, ja tottakai kohteeksi otetaan Great Trust.
Rahankuljetusauto ryöstetään ja heti paikalle saapuu aivan naurettavan näköisiin luodinkestäviin mustiin nahkadustereihin pukeutunut ilmeetön posse räiskimään niin maan perkeleesti. Tämä on yksi näistä elokuvan cooleiksi tarkoitetuista jutuista, mutta toisin kuin esimerkiksi Butch Ja Sundancen, tai Pale Riderin vastaavat pysäyttämättömät jahtiporukat, niin tämän elokuvan nahkafetisistit ovat vain yksinkertaisesti hölmön näköisiä mustia kondomeja pyssyjen kanssa.
Harley ja kumppanit pääsevät kuitenkin pakoon saaliinsa kanssa, mutta yllättyvät huomatessaan säkkien sisältävän kirkkaansinisiä muovisia tiiliskiviä, eli kyseessä on tietenkin huumelasti ja nämä huumeet kuuluvat Chancelle jonka miehiä aiemmin nähdyt mustat kondomit ovat.
Mustien kondomien johtaja on muiden lailla ilmeetön Alexander (Daniel Baldwin.) Hmm, miksi näillä pääpahisten lähimmillä apulaisilla on aina samankaltainen, kiltin kuuloinen nimi. Vaikka nyt en saakaan mieleeni kuin tämän elokuvan Alexanderin ja Tappavan Aseen Joshuan.
Rentoutuakseen Marlboro käy vierailemassa poliisina toimivan on/off-tyttöystävänsä Virginian (Chelsea Field) luona, vain saadakseen kuulla rakastelun jälkeen ettei mies ole enää tervetullut koska Virginia on menossa naimisiin.
Saamme tietää että Harleyn ja kumppaneiden hallussa olevat huumeet ovat uutta superkamaa, Crystal Dreamia joka aiheuttaa 100 %:n addiktion samantien ja tappaakin joka seitsemännen käyttäjän. Eli happy trails, Hans.
Harley tuumii että Chancen kanssa voisi tehdä diilin: huumeet palautetaan jos niistä maksetaan 2,5 miljoonaa taalaa.
Alexander toimittaa rahat ja huumeet palautetaan, mutta tietenkään Chance ei arvosta nenälleen hyppimistä ja Marlboro kyynisenä luonteena osaa aavistaa jotain vielä tapahtuvan. Kun ollaan oikeassa niin ollaan oikeassa ja kohta kaverusten ilonpidon keskeyttävät baariin saapuvat mustat kondomit. Baarin omistaja - mies jolle Harley oli tekemässä palvelusta – tapetaan ja siinä ohessa saa kuolla muutama muukin.
Baari on ammuttu säpäleiksi, Harleyn ja Marlboron ystävät tapettu, joten se siitä ystävänpalveluksesta.
Harley ja Marlboro päätyvät Vegasiin vetämään henkeä, mutta eikös vaan kohta ovesta sisään astu Alexander joukkoineen. Siispä pakenemme hotellin katolle hypätäksemme alas uima-altaaseen. Tämä onkin suora viittaus aiemmin mainitsemaani Butch Ja Sundanceen.
Harley haluaisi jatkaa pakoa rahojen kera, mutta Marlboro saa vedottua motorcycle boyn omaantuntoon ja miehet päättävät palata Burbankiin kostamaan ystäviensä kuoleman. Yhteenotto kondomien kanssa koettakoon ja lopputuloksena Alexander joukkoineen päätyy täytteeksi maan.
Harley ja Marlboro saapuvat Chancen luokse ja seinällä näkyy mikrofonin varjo. Suunnitelmana on että ensin kuunnellaan kuinka Chance osoittaa olevansa mulkero ja sitten Marlboro voi ampua hänet. Ongelmaksi osoittautuu se, että Marlboro ei voi ampua edes Chancen kaltaista ureapäätä jos kyseessä on aseeton mies. Chancen gorillat saapuvat paikalle, mutta onneksi myös cameoksi luokiteltavassa roolissa oleva Robert Ginty ilmaantuu helikopterillaan ikkunan taakse ja räiskii paikat silpuksi.

Marlboro tappelee Chancen kanssa.
Chance jää roikkumaan ikkunan ulkopuolelle pitäen kiinni Marlboron bootsista.
Chance putoaa huonosti toteutetun bluescreen-efektin avulla.
Chancen sihteerinä toimiva Tia Carrere esitteli siinä välissä rintavakoaan.
Paha on voitettu ja rodeo voi alkaa.
Harley jatkaa matkaansa, ottaen mukaansa seksikkään liftarin.


Jos Harley Davidson Ja Marlboro-miehen ottaa sellaisena kuin se on, aivojen nollaus-toimintana, niin kyseessä on hyvin, hyvin viihdyttävää roskaa. Jos kuitenkin erehtyy edes hetkiseksi olettamaan kyseessä olevan ns. älykästä/laadukasta toimintaelokuvaa Die Hardin tapaan niin käsissä on haiseva kasa kuonaa. Liikumme Crankin maaperällä, siellä jossa epäkorrektius, nivusvitsit ja suuliekit ovat johtavia Jumalhahmoja. Joten oikealla asenteella HD Ja MM on hauskaa katseltavaa.


Se että Rourke kommentoi tätä elokuvaa uransa huonoimmaksi ja tunsi itse itsensä kaupallisuuden alttarille uhranneeksi on oikeastaan aiheetonta, sillä vaikka tosiaan tämä on elokuva jota ei hevillä kehtaisikaan myöntää tehneensä, varsinkaan Rourken sen hetkisillä meriiteillä, niin edessä odotti vielä Double Team. Toki Rourken pointti on helppo huomata, sillä hänen filmografiaansa katsoessa huomaa tämän olleen jonkinlainen vedenjakaja kulta-ajan ja sonta-ajan välillä. Elokuvasta itsestään ei kuitenkaan huomaa Rourken sitä tehdessään olleen surkeassa jamassa, sillä vaikka mies ei pahemmin ole tunnettu iloisuudesta elokuvissaan, niin hänen elokuviensa mittapuulla katsottuna hän on nauruekstaasissa koko tämän elokuvan pituuden ajan.

Pääkaksikosta Don Johnson on kuitenkin hahmona enemmän mieleeni ja vaikka Marlboro ei roolina olekaan yhtään sen syvällisempi kuin Harley, niin hänessä on enemmän lämpöä ja imagoltaan Marlboron cowboylook vaikuttaa olevan luontevampi Johnsonille kuin nahkakuorisuus Rourkelle.
Lisäksi Marlboro-hahmo vaikutti minun elämääni siten, että kuten hän, myös minä paikkaan rikkinäisiä kenkiäni Jeesusteipillä.


Muista näyttelijöistä ei hirveästi sanottavaa löydy.
Daniel Baldwin on aivan naurettava muka-uhkaavana Alexanderina ja asiaa ei todellakaan auta se ääliömäinen nahkakortsu.
Tom Sizemore esiintyy kuin olisi nieltyään lankun muuttunut seinäksi joka tuijottaa kelloa odottaen kotiinpääsyä.
Chelsea Field on sivuhahmoista eniten sisältöä saava ja hän onkin ihan kelpo esiintyjä, mutta lopulta hänenkin tehtäväkseen jää vain olla seksikäs kyttä.
Muutoinkin elokuvan naisroolit ovat olemassa vain seksikkyyttä tuodakseen. Siksipä Tia Carreren roolihahmokaan ei tee muuta kuin seisoo vieressä hiljaa ja näyttää hotilta.
Naisnäyttelijöistä puheenollen tajusin vasta nyt, että elokuvan alussa olevassa huoltoasemakohtauksessa myyjää esitti Kelly Hu, mutta toisaalta en varmasti edes ollut kuullut koko neidistä 90-luvun alussa kun elokuvan edellisen kerran näin.


Roskaa.
Hauskaa.


Tähdet: **** (ihan oikeasti)
Harley Davidson Ja Marlboro-mies

...NOIR

Ei kommentteja: