No kuitenkin, astelin kirjaston syvyyksiin ja sieltä hevi-osaltolta löytyikin ensimmäisenä yhtyeen In Absentia-levy ja siitä tuli ensimmäinen tietoinen kosketukseni Porcupine Treen musiikkiin.
In Absentia ei tuonut mieleeni Japania, joskaan ei myöskään Opethia, mutta se muistutti jonkinlaista Anatheman ja Rushin ristisiitosta. Atmosfääristä progegoottipoppia ja etenkin levyn Pink Floydmaiset suuret raukeat kappaleet kuten Collapse The Light Into Earth vakuuttivat minulle, että tästä yhtyeestä kannattaa pitää ja niinpä levyhylly alkoi pian täyttyä Porcupine Treen tuotoksista, kuten myös Steven Wilsonin muista projekteista, jotka aikalailla kuulostavat Porcupine Treelta.
In Absentian jälkeen yhtye on selkeästikin siirtynyt tyylillisesti raskaampaan soitantaan, mutta niin kauan kun mukana on vielä Start Of Something Beautifulin kaltaisia kappaleita, niin tehkööt mitä lystäävät. Tähänastisen Porcupine Treen discografiasta huomaan painottavani cd-soittimen aktivoinnissa eniten sitä pre Absentiaa, jolloin Pink Floydmaisuus oli enemmän esillä ja Voyage 34:n happopsykedelia tuuditti kuulijansa Keltaisen Sukellusveneen ihmemaailmaan.
Levykauppiaana toimiva ystäväni luonnollisesti pyrkii aina houkuttelemaan minua pahoille rahaa vieville teille, kertoen milloin minkäkin suosikkiyhtyeeni julkaisuista ja tämä Porcupine Treen live-dvd Arriving Somewhere kuului niihin join the dark sideihin (tai PSI Corpseihin.)
En kuitenkaan tarttunut niin sanottuun täkyyn, tiedostaessani joulun olleen tuolloin sopivan lähellä ja arvelin saavani Arriving Somewheren häneltä lahjaksi jos en sitä ostaisi. Näin tapahtuikin ja pukin kontista materialisoitui luokseni tämä nimenomainen dvd-julkaisu.
Tilanne on hyvin pelkistetty. Pari korotettua lavaa joilla nostetaan rumpali Gavin Harrison ja kosketinsoittaja Barbieri hieman muuta yhtyettä korkeammalle. Yhtyeen imago ei ole rokkia nähnytkään, vaan he, etenkin laulajakitaristi Wilson näyttävät musiikkikoulun rippipapeilta soittamassa häissä ja kevätjuhlissa.
Kuvaa sävytetään välillä suttuisilla väreillä, joista etenkin punainen on kuvattu niin rakeisena että se näyttää kuin kuluneelta vhs-kuvalta. Muutoin välillä yhtyettä kuvataan naarmuuntuneen mustavalkoisuuden läpi, tai päälle heijastetaan jonkinlaista laavalamppua. Pääosin väritys on oikeastaan aika rumaa ja aiheuttaa useammin kuin kerran ajatuksen siitä että jokin laite on hajonnut aiheuttaen värivirheitä.
Lava on pieni ja jo sellaisenaan saa viisihenkisen yhtyeen näyttämään kreikkalais-roomalaisen painin harrastajilta, eivätkä lavalla poukkoilevat kameramiehet ole avartamassa tilan tunnetta. Toisin sanoen keikkaa voisi kutsua intiimiksi.
Koska kameramiehet (saattaa siellä olla mukana kameranainenkin) luikertelevat yhtyeen lomassa, on myös kuvakulmia tarjolla useampikin kuin vain se tuttu yleisön takaa tarjottu. Luonnollisestikin kamera keskittyy, oli kuvakulma sitten mikä tahansa, pääasiassa Wilsoniin, mutta muutoin toiseksi eniten kameran edessä tuntuu olevan läheltä kuvattu instrumenttien näpelöinti. Kyseessä kuitenkin on musiikkia jota voi ajoittain kutsua jopa matikkametalliksi, mutta siinä missä Dream Theater on Dream Theater, niin Porcupine Treen poptietoisuus tuo musiikkiin enemmän sielukkuutta ja lämpöä, joten pelkäksi taitojen esittelyksi ei tässä kuitenkaan sorruta.
Kappalevalikoimaltaan Arriving Somewhere viittaa jo nimellään Deadwing-levyyn ja tämän lisäksi myös edellä mainittu In Absentia on vahvasti edustettuna. Siispä soitanta tasapainottelee heviriffien ja ambientmaisen aaltoilun välillä, mutta rokimpi musiikki tuntuu olevan vahvemmin yhtyeen mielessä, mikä ei ole niin suuresti minun mieleeni. Yhtye kun ei kuitenkaan ole imagoltaan kovinkaan rock ja taustakankaan vähäiset astraalikuviot istuvat paremmin yhtyeen Floydmaisuuteen kuin mihinhään Monster Magnetismiin. Lisäksi Wilsonin laulu on niin syvästi herkkää runonlausuntaa, että raskaampi irvistely on melkeinpä väärää. Siispä soittimien hinkkaus pää takakenossa tuntuu istuvan paremmin mitä rauhallisempi kappale on.
Tätä jatkuu loppuun asti ja muutoin niin ilmeettömän esiintynyt Wilson sortuu lopussa jopa hymyilemään ja vääntämään jonkinlaisen puujalkavitsin.
Levyn tekniselle laadulle on annettava moitteita. Tämä katselemani levy ei ole se minkä alunperin sain, sillä tuo levy piti vaihtaa siinä esiintyneen äänen nykimisen vuoksi ja tässä toisessa levyssä on täsmälleen sama vika, täsmälleen samoissa kohdissa. Sitä ei tapahdu usein ja kyseessä on lähes häviävän pieni virhe, mutta jokainen musiikkia kuunteleva tietää kuinka älyttömän ärsyttävää on jos levyssä esiintyy minkäälaista pätkimistä. Edellyttäen siis ettei kyseessä Autechren tai Aphex Twinin levyt.
Visuaalisesti Arriving Somewhere on uskomattoman tylsää seurattavaa ja tämä onkin ehdottomasti kuunneltavana parempi elämys kuin katsottaessa. Se että yhtye esiintyy eleettömästi, enimmäkseen soittimiinsa keskittyen ei haittaa minua, vaikka toki sitä odottaakin agressiivisemmän soitannan kohdalla enemmän liikehdintää, mutta kuitenkin Porcupine Treen pop-progen huomioon ottaen yhtyeen esiintyminen on juuri sitä mitä musiikissakin kuulee. Visuaalinen tylsyys viittaa tässä tapauksessa enimmäkseen käytettyyn väriskaalaan joka on enimmäkseen vain suttuista ja täten puuduttavaa. Luin jostain että Arriving Somewheren väritys viittaisi 70-lukulaisuuteen ja vanhoihin progeakteihin, mutta c'mon, tämä ei ole Live In Pompeii.
En myöskään pitänyt sinne tänne poukkoilevasta kuvaustavasta, koska Porcupine Treen musiikki ei ole yleensä niin hektistä että siihen sopisi mikään Cloverfield-kuvaus.
Mutta kuunneltaessa Arriving Somewhere on silkkaa nannaa korville, sillä Porcupine Tree on siitä harvinainen raskaaseen musiikkin ajoittain ajelehtiva progeakti, että heidän musiikkinsa on enimmäkseen lempeän kuuloista ja erinomaisesti seesteisiä visioita päähän tuova. Kansanmusiikiton Tenhi on huomattavasti istuvampi vertailukohde kuin Spock's Beard.
Jos arvostelisin Arriving Somewherea pelkän kuuntelun perusteella, niin toteaisin sen olevan jopa viiden tähden kokemus. Musiikissa on sopivasti vaihtelua lajityyppien välillä, soitto on erittäin taidokasta olematta kliinistä ja tunnelma on hyvin kaunis.
Mutta koska kyseessä on live-dvd niin silmienkin tulee osallistua tapahtumaan ja tässä tapauksessa ne eivät saa korvien kaltaista nautintoa osakseen. Kuvassa on nynnyn näköinen yhtye seisomassa paikoillaan, kuvassa on rumia värejä ja kameroiden liikehdintä on ajoittain pahastikin kömpelöä.
Joten kokonaisuutena tämä ei ota mukaansa toivotulla tavalla ja olisikin ollut parempi jos keikan olisi kokenut paikan päällä, sillä olohuoneeseen he eivät tulleet.
Kakkoslevyltä löytyy nimensä mukainen ja todella mainio Gavin Harrisonin Cymbal Song-video, valokuvagalleria, nostalgiaa huokuva musiikkivideo kappaleeseen Lazarus, kooste kiertueella käytetyistä taustaprojisoinneista ja pari lisäliveä.
Tähdet: ***
Porcupine Tree: Arriving Somewhere...
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti