perjantai 3. joulukuuta 2010

Helvetin Jengi (The Wild Angels, 1966)

No huh huh! Kun katselee tämän elokuvan ohjaajatuottajan, Roger Cormanin filmografiaa niin ei voi kuin hämmästellä, että kuinka monesta elokuvasta löytyy hänen puumerkkinsä. Mikä saa tietenkin puntaroimaan, että kuinkahan paljon Corman oikeastaan onkaan tekemisissä tuottamiensa elokuvien kanssa ja Cormanin nimi taitaakin olla valtaosassa tapauksista samanlaisessa merkityksessä kuin Walt Disneyn muinoin jolloin luuli kaiken olevan Waltin piirtämää, haudasta käsin. Toisaalta taas, Cormanin tuottamissa elokuvissa tuskin käytetään paljoakaan aikaa ja vaivaa lopputuloksista päätellen, joten kenties hän tosiaankin on Jerry Bruckheimerin tavoin tekemässä elokuvista omiaan.
Edelleen kun katselee Cormanin ulos suoltamia elokuvia, huomaa viimeisen 20 vuoden aikana tehtyjen elokuvien nimiä tavaillessa toteavansa itselleen seuraavia kommentteja:
”Häh?”

”Mikä?”
”Koskaan kuullutkaan.”
”SHARKTOPUS!”

Hahaha! Oh mercy.
Mutta kun listaa selaa alaspäin, niin tulee huomanneeksi kuinka moni Cormanin joko itsensä ohjaamista, tai vähintäänkin tuottamista elokuvista ovat jonkinlaisia lajityyppiensä,,, ei nyt ehkä mestariteoksia, mutta ainakin muistettavia ja hyvin viihdyttäviä elokuvia.
Oli sitten kyseessä Edgar Allan Poe, Blaxploitaatio, narkoottiset aineet, tai Helvetin Jengin kohdalla moottoripyöräjengikulttuuri, niin Cormanilla oli muinoin erittäin tarkka silmä sille mikä oli aikansa in ja pop.
Ajalleen sopivien aiheiden hyödyntämisen lisäksi Cormanilla oli etenkin myöhemmin huomattuna, maine antaa aloitteleville ohjaajatähdille ensimmäiset mahdollisuutensa aukaista uransa. Martin Scorsese, Joe Dante, Francis Ford Coppola vain muutama mainitakseni. Vaikka toki tässäkin jopa Cormanin omiensa sanojensakin mukaisesti silmää ohjaili budjettien niukkuus, sillä helppohan se oli saada tuleva Taksikuskin ohjaaja omaan talliin, kun hakee pojan elokuvakoulusta ja huomioi että hänkin tekee ensimmäisen oikean elokuvansa enemmän kuin puoli-ilmaiseksi vain mahdollisuudesta tehdä se ensimmäinen oikea elokuva.
Tämä ei mitenkään himmennä Cormanin merkitystä elokuvaan, sillä ilman häntä olisi moni veikeä elokuva jäänyt toteutumatta. Katsokaapa vaikkapa herran 60-luvun tuotoksia ja voimme palata alun no huh huh-toteamukseen.


Helvetin Enkelin ryhmä jota johtaa Heavenly Blues (Peter Fonda) lähtee erääseen syrjäkylään noutamaan Loserin (Bruce Dern) varastettua moottoripyörää. Syntyy tappelu varkaiden kanssa ja pakomatkalla muista eroon joutunut Loser tulee poliisin ampumaksi ja päätyy pidätettynä sairaalaan hoidettavaksi. Loserin tyttöystävä Gaysh (Diane Ladd) pyytää Heavenlya pelastamaan Loserin uhkaavalta vankilalta ja tokihan näin tehdään, mutta heti kun Loser on saatu turvaan Loser kuolee ja Gaysh kysyy miksi Heavenly ei jättänyt Loseria sairaalaan.
Tässä välissä on mainittava, että vaikka kutsuinkin Heavenlyn ryhmää Helvetin Enkeleiksi ja kaikki elokuvassa viittaa siihen että juuri tästä kyseisestä moottoripyöräjengistä onkin kyse, niin elokuvassa logoissa lukee kuitenkin pelkästään Angels. Mutta kyseessä on yhtä läpinäkyvä keino väistellä vastuukysymyksiä, kuin samalla osoittaa mistä on todellisuudessa kyse kuin Matti-elokuvan Mirvassa.
No mutta kuitenkin. Loser siis kuolee ja Heavenly on masentunut. Loserin sairaalasta vapauttaminen aiheutti kuitenkin muitakin ongelmia kuin ystävän kuoleman, sillä eräs Heavenlyn kollegoista pahoinpiteli tuolla reissulla sairaanhoitajan ja vaikka Heavenly esti mahdollisen raiskausyrityksen, niin hän oli myös ainoa joka tuli tunnistetuksi pelastusreissulla. Siispä poliisit ovat Heavenlyn perässä, vaikka siihen ei juuri elokuvassa palatakaan.
Loserin ruumis lähetetään kotikaupunkiinsa Sequoia Grovesiin ja tuonne myös Angelsit ovat nyt matkalla ystävänsä hautajaisiin. Ryhmäläiset ehdottavat Heavenlylle, että hänen tulisi pysytellä piilossa, mutta onhan se nyt ystävän hautajaisiin osallistuttava.
Hautajaisissa pappi erehtyy mainitsemaan Jumalan, mikä tietenkin johtaa teologiseen väittelyyn ja monologiin siitä kuin Helvetin Enkelit haluavat pitää hauskaa. Siispä paikat remonttiin ja papille turpaan.
Kamanvedon, raiskausten ja yleisen häiriön jälkeen voikin itse hautaaminen alkaa. Tappelu paikallisten kanssa on edessä, mutta sitten poliisisireenien ääni katkaisee tilanteen ja jengi pakenee. Heavenly jää yksinään hautaamaan Loseria ja poliisit lähestyvät.


Helvetin Jengi oli kuulemma aiheuttanut närää esikuvina olleiden Helvetin Enkeleiden piirissä ja sinänsä se on ymmärrettävää. Ottamatta suuremmin kantaa siihen onko Helvetin Enkelit oikeasti rikollisjärjestö kuten esimerkiksi Wikipedia heti alkuunsa toteaa, niin ainakin julkisesti Helvetin Enkelit tahtoo antaa itsestään kuvan asiallisena moottoripyöräkerhona ja tämä elokuva ei sitä kuvaa puolla. Toisaalta elokuvan valmistumisen aikoihin kyseinen moottoripyöräkerho tunnettiin hiukan sivistymättömämpänä järjestönä kuin nykyään, joten on mahdollista että elokuva antaakin hyvinkin todenmukaisen kuvan heistä. Oletetaan nyt kuitenkin, että Helvetin Enkelit oli vain ja pelkästään moottoripyöräkerho jonka häiriöimago koostui pääosin pakokaasuhaitoista, äänimetelistä ja rumien miesten yhteenliittymän pelottavuudesta samaan tapaan kuin kaupan edessä notkuvien teinilaumojen kohdalla. Tästä näkökulmasta katsoen Helvetin Jengi ei ainakaan uusia jäseniä Helvetin Enkeleihin onnistu värväämään. Vaikka elokuva alkaakin kuvaten Angelseja jotenkin iloluonteisena joukkona joille keskinäinen kunnioitus on tärkeää, niin elokuvan ryhmään ajan myötä toistuvasti liittämät natsisymbolit, päihdekäyttäyttäytyminen ja omien jäseniensä raiskaamiset aiheuttavat sen, että ei kiitos, valokuvauskerho riittää minulle.
Natseihin yhdistäminen tuskin on plussaa kenellekään, edes natseille.
Tosin Helvetin Enkelit ovat olleet avustamassa elokuvan teossa, joten kenties he voivat syyttää vain itseään kun eivät ajoissa huomanneet elokuvassa esiintyviä mahdollisia vääriä visioita.


Elokuva alkaa mukavasti kuvaten Heavenlyn ja Loserin ystävyyttä, ja elokuva jatkaa samoin mainiosti näyttäen Heavenlyn joutuvan kriisiin Loserin kuoleman vuoksi. Tätä juonikuviota olisin suonut käsiteltävän enemmänkin, sillä kyseessä on hieman samanlainen idea kuin myöhemmin esimerkiksi American History X:ssä jossa Edward Nortonin hahmo kokee muutoksen ja koettaa sopeutua uuteen elämään, mutta menneisyys painaa raskaasti. Valitettavasti Heavenlyn hahmo ei pääse kasvamaan, vaan jää ulkokultaiseksi kun elokuvan pääpainoksi jää lopulta Angelsien väkivaltaisen käyttäytymisen kuvaaminen, joka ei edistä tarinaa mihinkään suuntaan vaan on pelkkää stabiilia riehumista. Tämä paikalleen jumiutuminen on suuri sääli, sillä lopussa taas Heavenlyn jäädessä yksinään hautaamaan Loseria, poliisien lähestyessä, on se sekä loppukohtauksena hyvin vaikuttava, mutta myös erinomainen osoitus siitä kuinka Heavenlyn ideologia Angelsia kohtaan oli muuttunut ja edes omat vakuuttelut pelkästä hauskanpidosta eivät enää riitä muuttamaan sitä tosiseikkaa, että se on menneisyyttä ja osin häpeällistä.


Jos Heavenly jää hahmona liian raakileeksi, niin muut ovat sitäkin ontompia. Valtaosa elokuvan roolihahmoista on vain hassuilla lempinimillä varustettuja tappelupukareita joilla ei ole muuta tekemistä elokuvassa kuin huutaa jiihaa ja rikkoa paikkoja. Edes hieman paremmin esille pääsevät Loserin ja Heavenlyn tyttöystävät, eli jo aiemmin mainittu Gaysh ja nyt mainittu Monkey (Nancy Sinatra) eivät ole elokuvan aikana muita kuin kauniita statisteja. Onkin siis hieman huvittavaa, että Bruce Dernin hahmonsa kohtalon huomioon ottaen ironisesti nimetty Loser, on Heavenlyn rinnalla eniten lihaa saava rooli ja Loserhan kuolee elokuvan alkupuolella. Mutta ne elokuvan alun kohtaukset joissa Heavenly ja Loser ovat yhdessä, ovat riittävästi osoittamaan heidän ystävyytensä olevan syvä ja sen loppuminen aiheuttaa ymmärrettävän muutoksen Heavenlyssa.


Dern ja Fonda ovat ehdottomasti elokuvan näyttelijöistä parhaimpia ja he ovat hyvin uskottavia rooleissaan, mutta toisaalta muut elokuvan esiintyjät eivät saakaan tilanteita päästä loistamaan.


Elokuvana Helvetin Jengi on tarinallisista puitteistaan huolimatta viihdyttävä ja jos sitä ei otakaan minkäänlaisena autenttisena Helvetin Enkelit-kuvauksena, niin kyllä minä uskallan kutsua tätä yhdeksi parhaimmaksi moottoripyöräjengielokuvista. Vaikkakaan en pahemmin sen genren elokuvia saakaan nyt mieleeni.
Toivottavaa toki olisi ollut, että elokuva ei niin räikeästi jäisi mässäilemään eräänlaisilla shokkitehoilla, kun kerran siinä juonessa olisi ollut syvällisempääkin kerrottavaa.


Musiikkivalinnat olivat todella hyviä.


Tähdet: ***
Helvetin Jengi

...NOIR

Ei kommentteja: