Merijalkaväen Douglas (Michael Dudikoff) kouluttaa 80-luvun puolivälissä irakilaisjoukkoja, mutta tulee katumapäälle kun huomaa sotilaiden tappavan viattomia kyläläisiä erittäin vietnamin sota-vertauskuvallisesti, mutta nyt tietenkin vailla kotimaakrittiikiä ettei tässä nyt sentään omat miehet paikallisia raiskaa tai räjäyttele. Sori, Oliver.
Douglas saa turpaan ja lähetetään matkaansa, mutta muutamaa vuotta myöhemmin on tehtävä paluu öljyn, viiksien ja hiekkadyynien luvattuun maahan. Sattuu nimittäin käymään niin, että Douglasin opettajaveli Ben (Tommy Hinkley) perheineen matkaa Irakiin ja siellä Dougiin kyrpiintynyt tuhma kenraali Dallal (Steve Inwood) vangitsee Benin houkutellen siten aiemman kiistakumppaninsa takaisin. Mikä pistää mietityttämään, että miksi Dallal ei sitten jo heti ensiminuuteilla pistänyt Douglasista ilmoja pihalla, kun kerran kuitenkin osoitti miesylivoimallaan ettei yhdestä amerikkalaisesta ole mitään uhkaa kenellekään ja ennenkaikkea halusi jo tuolloin kuolettaa jenkkisian. Valtio ei tietenkään suostu tukemaan Douglasia pelastusoperaatiossaan, mutta kuten asiaan kuuluu ovat virkamiehet kuitenkin valmiita katsomaan toiseen suuntaan niin kauan kunnes ongelma ei tule heidän hoidettavakseen. Mutta ennen kuin Douglas ehtii tappamaan ilkimyksiä oikealta taikka vasemmalta, saa hän huomata entisen tyttöystävänsä, humanitaari-Lilan (Hanna Azoulay Hasfari) menneen naimisiin kaikkien vihaaman diktaattorin eli Dallalin kanssa. Tottakai! Mitä siitä nyt tulisikaan jos tällaisessa leffassa ei sankarin mielitietty olisi pakotettu naimisiin Hitlerin kanssa? No mutta ei huolta, kyllä Douglas jossain vaiheessa Dallalin tappaa ja saa naisensa takaisin.
The Human Shield on varsin tyypillinen Cannon-elokuva, että minkäänlaista syvällisyyttä siltä ei kannata odottaa, kuten ei myöskään aukotonta tolkkua taikka ns. Oscar-tason näyttelemistä. Tuttuun tapaan vierasmaalaiset pahikset ovat suurelta osin varsin amerikkalaisen oloisia ja esimerkiksi irakilainen pääpahis on aito kuin Kevin Costnerin brittiaksentti, mutta tuuheat mustat viikset riittävät tekemään kenestä tahansa murican vihollisen. Erityisen huvittavan kiehtovaa tässä Cannonin tavassa esittää amerikkalaiset sankarit ja vieraan vallan viholliset ei ole niinkään se kuinka jälkimmäisten epäinhimillisyyttä korostetaan, vaan se kuinka enemmän kuin usein näiden elokuvien vihulaiset ovat neukkujen ja vietnamilaisten ohella erityisesti lähi-idästä, joka on jotenkin kieroa ottaen huomioon Cannonin primus motoreiden Menahem Golanin ja Yoram Globusin olleen Palestiinasta. Eihän se nyt elokuvaa ajatellen maantieteellisesti aivan sama asia ole ja kuten tuon alueen konfliktit ovat jo kauan osoittaneet, ei maiden lähellä oleminen tarkoita hevonkukkuakaan yhteisestä elosta ja ymmärryksestä. Ehkä Golan-Globusilla olikin syvällistä, tärkeää sanottavaa tehden sen viihteellisyyteen verhoutuen ja suurin poliittinen anti olikin täysin tietoinen maiden välien kritisointi...
heittelemällä kranaatteja joka suuntaan.
Joskin yhteiskuntakritiikki sun muu katoaa sen siliän tien kun kaupallisuuden vuoksi amerikkalainen patriotismi on aina saanut suurimman jalansijan, jolloin Golan että Globus piirtyivätkin enemmän liberaalisti ajattelevien sijaan ahtaan nurkkakuntalaisuuden ihannerepublikaaneina. Hail, Trump ennen Trumpia!
Ei se mitään, kyseessä oli hassua kyllä viattomammat ajat. Asiat eivät kenties olleet poliittisesti kovinkaan korrekteja, mutta eskapismi ei myöskään edellyttänyt turvasanoja, suuria sekä pieniä kirjaimia, erikoismerkkejä ja avainnumerolistaa. Eikä joka ainoasta asiasta pahoitettu mieltä ihan vain varmuuden vuoksi ja usein muiden puolesta jos he eivät ymmärrä muuten suuttua jostain täysin triviaalista jonka ei pitäisi nostattaa kulmakarvan karvaakaan edes kulmista. Ei sen hyväksyminen tee The Human Shieldista parempaa elokuvaa, mutta aikansa maailman ymmärtää helpommin.
The Human Shield on vanhentunutta B-toimintaa jossa keskitytään perusasioihin: pahat ovat pahoja, hyvät hyviä ja moottoripyörällä ajaminen on kivempaa jos samanaikaisesti ammuskelee ympäriinsä. Dudikoff on edelleen yhtä mitäänsanomaton kuin ennenkin, mutta silti me videokasettien kulta-aikana kasvaneet taukit pidämme häntä suuressa arvossa ja siinä se syy minullakin oli miksi tämäkin elokuva on jo pariin otteeseen päätynyt katsottavaksi. Hän sentään oli Amerikan ninja.
Tähdet: **
2 kommenttia:
Dudikoff oli myös Polttareissa Hanksin Tompan kanssa. Varsinainen pilviveikkonen olikin, heh.
Eli jonkinlainen Duff Daddy.
Lähetä kommentti