Lohikäärme taistelee (Battle Creek Brawl, 1980)

Tai vaihtoehtoisesti The Big Brawl.

30-luvulla gangsterit tulevat Chinatowniin keräämään suojelurahoja ja Jerry (Jackie Chan) ei oikein tykkää kun hänen isänsä on yksi kiristyksen kohteista. Jerry tosin on luvannut ettei sortuisi tappelemaan, mutta voihan sitä aina hyödyntää gorillojen omia liikesarjoja heitä itseään vastaan, että se on "stop hitting yourself" sitten. Nuorenherran kyvyt kiirivät gangsteripomo Dominicin (José Ferrer) korviin ja hän sopivasti tarvitseekin ottelijan suureen joukkotappelukisaan, jolloin pienen laittoman taivuttelun seurauksena tuo ottelija tulee olemaan Jerry. Tappeluun osallistuvat muun muassa intiaani, maanviljelijä ja muut stereotypiat (oletankin tämän olevan jonkinlainen viittaus showpainin alalle, varsinkin kun mukana on useampikin sen alan harrastaja), mutta vastustajista pahin on Billy Kiss (H.B. Haggerty) sillä hänellä on viikset.

Battle Creek Brawl on Jackie Chanin debyytti jenkkimarkkinoilla ja minun pitikin tarkistaa, että onkohan se nyt noin sillä oletin sen olleen sivuosa Kanuunankuularallissa (1981). Joka vaikutti loogiselta ottaen huomioon millainen rooli oli kyseessä (käytännössä äänetön sivuosa jossa näyttelijä oli tekemässä vain sitä mitä hänen mielikuvan perusteella odottikin tekevän [ts. tällä kertaa jackie chania]), jolloin sen osoittauduttua myöhemmäksi vaikutti se Battle Creek Brawlin pääosan jälkeen melkeinpä askeleelta takaisinpäin. Mitä se ei ole, koska Chan roolinsa koosta ja äänenvoimakkuudesta huolimatta oli Kanuunankuularallin muistettavimpia esiintyjiä. Ilmeisesti tähän jenkkijatkon pienuuteen vaikutti kovastikin se, että Battle Creek Brawl ei ollut odotetunlainen hitti vaan aikalaisvaikutus jäi parhaimmillaankin kädenlämpöiseksi. Mihin varmasti vaikutti eräänlainen väärä motiivi elokuvan tekoon, sillä ilmeisesti aiemmin Bruce Leen kanssa tehdyn Enter the Dragonin suosio johti siihen, että sama haluttiin toisintaa. Joten jälleen ohjaaja Robert Clouse tiimeineen kehiin ja Leen valitettavan ennenaikaisen menehtymisen vuoksi pääosaan tarvittiin joku toinen aasialainen lähitaistelumestari, jolloin jo idässä suuressa suosiossa ollut Chan oli varsin varmankuuloinen vaihtoehto. Joskin menestys muualla ei ole sama kuin menestys toisaalla ja kuten Chan itse on myöhemmin huomauttanut, osa Battle Creek Brawlin vaisuudesta johtui varmastikin siitä, että hänen ei annettu olla oma itsensä vaan elokuvasta koetettiin tehdä liiaksi "amerikkalainen" ja se tarkoitti muun muassa jäykempää liikettä sekä vähäisempää huumoria. Tai kuten hänen tiedetään tarkalleen sanoneen niin "no one will pay money to see Jackie Chan walk"  ja se varmasti piti paikkaansa, vaikka sitä ei ehkä jenkkimarkkinoilla silloin vielä ymmärrettykään. Ei niin ettäkö Lee olisi millään muotoa ollut hidasliikkeisempi kuin Chan, mutta ainakin huumorin sekä rentouden suhteen hän oli eleettömämpi ja siten kenties sopivampi sellaiseen elokuvaan kuin mitä Enter the Dragon oli, mutta jos sama koetettiin tehdä Battle Creek Brawlissa Chanin kohdalla, lienee selvää hänen olleen vääränlainen esiintyjä siihen.

Battle Creek Brawl ei siis tehnyt Chanista jenkkituotantojen vakiokasvoa ja siten ei myöskään markkinasääntöjen vuoksi kasvattanut suurtähdestä megastaraa. Mikä ei siis ole vähättelemässä hänen arvoaan, mutta vaikka meillekin oli jo videokasettien kulta-aikoina Chan tuttuakin tutumpi nimikasvo ei se tullut ilman dubbauksen avustamista ja kuten me kaikki tiedämme, näyttelijä ei ole vielä mitään jos ei hän ole Hollywoodin kultaista karjaa.

Mutta tämä on silti mielenkiintoista, koska Chan oli jo vuonna 1980 suurtähti, mutta kenties pikemminkin sitä näkökulmasta riippuen. Me tiesimme kuka hän oli, he tiesivät kuka hän oli, mutta tiesivätkö nuo tuolla jotka kuitenkin häntä saattoivat korkeammalle nostaa? Hieman kuin Terence Hill ja Bud Spencer jotka olivat ja ovat edelleenkin pyhiä lehmiä mitä tulee meihin ja saksalaisiin, mutta teksasin aroilla ovat vieläkin Joe- ja Billyray-Bobit jotka eivät ole kuulleetkaan heistä.

Megastara voisi siis olla megampi ja sitä ei Chan amerikasta katsoen vielä saanut olla, vaan oli yritettävä uudestaan vuonna 1985 ja James Glickenhausin Protectorilla. Joka sekin kohtasi saman kohtalon kuin Battle Creek Brawl, mutta ehkä aiempaa negativiisemmin sillä niin Glickenhaus kuin Chan kuulemma ottivat kovastikin yhteen ja aika vähän kummallakaan on ollut hyvää sanottavaa yhteistyönsä tuloksesta. Ei se huono leffa ole, mutta varsinkin sen kohdalla pystyy näkemään kuinka vääränlaiseen elokuvaan Chania koetettiin vääntää ja kääntää. Joten ei siis vieläkään megastaraa jenkkisilmin.

Vielä oli kymmenen vuoden odotus edessä ja vasta kun Chan rupesi tekemään elokuviaan selvemmin englanninkielisille markkinoille, mutta vielä pysytellen Hollywoodin ulkopuolelle (Kanada, Australia, tms.) alkoi videomarkkinoiden avustuksella jenkkituottajien huomio jälleen kääntymään hänen suuntaansa ja kolmas kerta se sitten toden sanoi. Niin amerikkalaisiksi kuin kenties Bronxin hurrikaanin, Ensi-iskun tai vaikkapa Mr. Nice Guyn (1995-1997) miellämmekin oli ensimmäinen Chanin oikeista Hollywood-elokuvista niinkin uudehko kuin vuoden 1998 Rush Hour ja siitä eteenpäin on miehen ura ollutkin sitä mitä se olisi voinut olla jo vuodesta 1980: all hail Hollywood!

Mutta kyllä me tiedämme ettei Chan todellisuudessa olisi tarvinnut amerikkalaista unelmaa ja mainetta, hän oli jo tähti ennen sitäkin, että mahdollisesti kyseessä oli vain haaste joka oli voitettava ja se hänelle suotakoon. Hän oli jo nimi, mutta Rush Hour teki hänestä lähes joka kodin tähden.

Sitä vain välillä miettii, että kun se jenkkiläpimurto tapahtui noin iäkkäässä vaiheessa niin mitä kaikkea saatoimmekaan menettää kun se ei sattunutkaan jo vuonna 1980. Toki Chan oli vuonna 1998 hyvässä fyysisessä kunnossa ja on ilmeisesti vieläkin, mutta vuoden 1998 Chan oli silti vanhempi kuin vuoden 1980 ja jos hän vain silloin olisi saanut tehdä elokuvansa omalla tavallaan niin mitä olisikaan saattanut syntyä. Toisaalta kun katsoo Rush Hourin ja myöhempien elokuviensa bloopereita ovat ne pitkälti koosteita hänen englanninkielen ääntämyksestä kuin epäonnistuneistä hypyistä rekan alle, että saiko hän sittemminkään tehdä jenkeissä sitä mitä todella halusi vai päätyikö aina tuottajien ja vakuutusalan vaatimiin kompromisseihin. Siispä totean, että hyvä vain ettei Chan tehnyt jenkkiläpimurtoa Battle Creek Brawlissa, meillä ei ehkä olisi niitä villejä liikesarjoja joita elokuvat tämän ja Rush Hourin välissä esittelivät.

Battle Creek Brawl ei ole laisinkaan niin huumorintajuton kuin miltä se edeltävän tekstin perusteella saattaa kuulostaa ja siinä on mukana varsinkin Chanin itsensä osalta tuttua leikkimielisyyttä eikä Lalo Schifrinkään ole unohtanut lisätä samaa perinteiseeen jatsimeininkiinsä, ettei missään ryppyotsaisuudessa täysin ryvetä. Ongelma onkin enemmänkin esimerkiksi liiallisen huumorinpuutteen sijaan sellaisen yhdistämisessä muunlaiseen tunnelmaan, joka sitten on valitettavan jäykkää jurnutusta. Tai pitäisi varmaankin sanoa, että ei ehkä niinkään huumori kuin "liikkuvuuden" yhdistäminen vakavuuteen on se Battle Creek Brawlin pulma, koska tarjolla on lukuisia hetkiä jotka edellyttäisivät rentoa energisyyttä kuin raskasta agressiota, mutta jälkimmäiseen kallistutaan liiankin usein. Tämä aiheuttaa esimerkiksi jo musiikin kohdalla sen, että hilpeät vihellysmelodiat jotka Schifrin on ujuttanut mukaan vaikuttavat lähes naurettavilta kompuroinneilta kun muu osa kappaleesta on Peter Lorre hyväksikäyttämässä pikkulapsia. Sama pätee koko elokuvaan. Se ei ole vain tämän elokuvan ongelma vaan varsin yleinen ilmiö kun koetetaan naittaa aasiatoimintaa jenkkiläiseen: siinä aina jälkimmäinen hidastaa edellistä. Kulttuurierot.

Kyseessä on kuitenkin ihan kelpo kevyttoimintaelokuva jolla tarinallisesti tuskin olisi lisää annettavanaan vaikka tehtäisiin mitä, mutta rytmityksen ja tunnelman kannalta sitä olisi voinut muokata eläväisempään suuntaan ja sitä varmasti varsin helpostikin. Siihen Clouse on pystynyt myöhemmälläkin urallaan, mutta samalla tämä osoittaa ettei hän todellisuudessa ollut parempi elokuvantekijä kuin mitä juuri sittemmin tulleet China O'Brienit ja Gymkatat ovat ja Enter the Dragon taisi olla enemmänkin menestys sopivan ajankohdan vuoksi kuin Clousen kykyjen.

Battle Creek Brawl käy hivenen pitkästyttäväksi ja sitä harvemmin joutuu sanomaan Chanin teoksista.

Battle Creek Brawl on yksi niistä elokuvista jotka ovat päätyneet haltuuni useammassakin formaatissa ja katselussa näistä oli nyt bluray. Se ja kasetti ainakin tulevat pysymään valikoimissa, joskin ensimmäinen pääosin syystä että se osa kokoelmaa ja jälkimmäinen koska on supercool, joka onkin syistä parhain.

Tähdet: **

Battle Creek Brawl