maanantai 2. huhtikuuta 2018

Beyond the Reach (2014)

Bisnespamppu Madec (Michael Douglas) lähtee erämaahan metsästämään ja saa oppaakseen angstisen nuoren herran Benin (Jeremy Irvine) joka on mutrusuu koska tyttöystävä lähti suureen kaupunkiin opiskelemaan. Aluksi tehdään kaverillista tuttavuutta ja sitten Madec erehdyksessä ampuu eläimeksi luulemansa ihmisen mikä selvästikin on haitaksi orastavalle ystävyydelle. Ben tahtoisikin mennä takaisin kotikylään kertomaan viranomaisille onnettomuudesta, mutta Madec näkee asian siten että vahinko tai ei ja vahinkohan se oli, olisi mediaskandaali liian haitallinen tässä tilanteessa kun syntymässä on vähintäänkin kymmenien jos ei sitten vaikkapa satojen miljoonien dollareiden suurkauppa. Madec käyttää Benin kivääriä ampuakseen jo kuolleeseen toisen luodin, voidakseen sitten käyttää tätä seikkaa vipuvartena Benin oikeudentunnon karistamisessa. Tarjotaan lisäksi tukku tuohta ja sopimus tapahtuneen salaamisesta on tehty. Mutta tietenkään Ben ei voi mitään suoraselkäisyydelleen ja siten Madec päätyy toisenlaiseen ratkaisuun: myös Benin on kuoltava ja sitten sepitetään sheriffille jokin tarina siitä kuinka Ben olisi raivonnut tyttöystävänsä menetyksestä, menehtyen siitä syntyneen tilanteen vuoksi. Jotenka Beniltä kengät sekä muut vaatteet pois ja pitkä kävely korventavan auringon alla alkakoon. Kyllä erämaa hoitelee.

Ilmeisesti Beyond the Reach ei kerännyt ilmestyessään kovinkaan suotuisia arvioita ja upposi suht' nopeasti unohduksen suohon, mutta vaikka elokuva olisi voinut muutamilla muutoksilla olla ei ehkä kaupallisesti ansiokkaaampi niin ainakin vaikuttavampi, ei se kuitenkaan mitään ajanhukkaa ole. Etenkin lukemani vertaus No Country for Old Meniin tuntuu väärältä ja lienee johtuvan enimmäkseen vain samanlaisesta modernin westernin erämaafiiliksestä kun osuvampi elokuvavertaus olisi Wall Street - rahan ja vallan katu, sillä Douglas suurinpiirtein esittää Gordon Gekkoa lomamatkalla ja kuten Gekko myös Madec pistää rahan kaiken etusijalle jolloin molemmat peittelisivät onnettoman kuolintapauksean samoin. Jolloin esimerkiksi menneen maailman arvojen/kunniakäsityksen sijaan kyseessä on on nimenomaan sen syrjäyttänyttä ahneutta sekä rahanvaltaa. Douglas vetää roolinsa ehkä hieman vapaavaihteella muistuttaen siksi jotain välivaihetta ykkös- ja kakkos-Wall Streetien Gekkon välillä, mutta tämä rajatun ympäristön ja henkilöiden minimalistiseksi tarkoitettu epätoivoinen selviytymistaistelu on pitkälti hänen karismansa varassa, Jeremy Irvine kun on hyvin mitäänsanomaton kaunis poika ja olisi ollut helposti korvattavissa jollakin toisella vastaavalla, vaikka toki varsinkin maskeerauksen avustuksella esittääkin sopivasti auringonpolttamaa. Todellinen janontunne kuivuudessa kuitenkin puuttuu Irvinen näyttelemisestä ja olisinkin mieluusti nähnyt Douglasin rinnalla jonkun joka pystyy vastaamaan annettuun haasteeseen.

Pidän siitä ettei kyseessä ole taas jokin Zaroffin koirat jossa koko idea rakentuisi sen varaan, että rikas herra halusikin nimenomaan jahdata ihmistä vaan kuinka sen kaltaiseen tilanteeseen päädytään epäonnisuuden ja ahneuden tekemien ratkaisujen myötä. Se mikä kuitenkin rupeaa elokuvan matkatessa häiritsemään on epätasainen toteutus sen suhteen miten sitä yksin erämaassa häikäilemätön tappaja perässä-tunnelmaa tulisi luoda, koska vaikka oletettu ajatus onkin siinä miten Madec ei aio niinkään tappaa Benia ampumalla (ja siten jättämällä selitystä kaipaavaa luotia ruumiiseen) vaan väsyttämällä hänet kuolemaan erämaan ankaruuden edessä, niin toistuvasti päädytään tilanteeseen jossa Ben selviytyy milloin mistäkin räjähdyksestä taikka löytää sopivasti rentouttavia huonekalua sun muita keskeltä ei-mitään (tämä "metelöinti" vie pois sen minimalismin). Jälkimmäistä koetetaan selitellä sillä kuinka vahingossa ammuttu mies oli erämaan asukki ja kamat ovat hänen, mutta kyllä kaikki tämä tällainen aiheuttaa samanlaisen tunteen kuin se jossa Kelju K. Kojootti juoksee Maantiekiitäjän perässä ja pölypilven laskeuduttua huomaa seisovansa tyhjän päällä, mutta ei putoa ennen kuin ehtii kokeilla etutassullaan ettei alla ole mitään.
Toisin sanoen aivan liian sarjakuvamaisia temppuja käytetään hetkissä joissa loppu olisi koettanut Benille heti eikä kohta. Painostavampi tunnelma olisi ollut tarpeen ja se olisi ollut eduksi varsinkin jos elokuva olisi uskallettu lopettaa jotain 10 minuuttia aikaisemmin hetkeen joka kyynisesti kertoo kuinka rahalla voi ostaa kaiken (mihin liittyi myös mainio oivallus siitä miksi Madec ryhtyi väsytystaisteluun: ei niinkään tappaakseen ihmistä vaan aikaa), kun todellinen päätös on sitten sitä puhki kulutettua psykopaattitrillerin hyvä voittaa-puppua. Lopetuksesta tulee mieleen sen mahdollisesti johtuneen koeyleisöreaktioihin reagoinnista ja siten samalla elokuvantekijöiden pelkuruudesta. Kuitenkin parhaimillaan Beyond the Reach antaa vaikutelman siitä, että jossain on olemassa jokin director's cut tai vastaava jota voisi hyvällä mielellä kutsua vuoden parhaimpiin kuuluvaksi elokuvaksi.

Hiton hyvä musiikki.

Tähdet: ***

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Musa oli kyllä tasokasta kuunneltavaa, ei käy kieltäminen.

...noir kirjoitti...

Kun kävin katsomassa kuka elokuvan musiikin oli säveltänyt ja mitä muuta hän on tehnyt niin muutaman niistä elokuvista olin nähnytkin, mutta tämä oli ensimmäinen jossa musiikki oli todella edukseen.