Hauskaa on vieläpä se, että Aliens on monien jatko-osien tapaan nopeampi ja äänekkäämpi. Enemmän ja isompia räjähdyksiä. Eli mukana on niitä seikkoja joille suurin osa jatko-osista rakentuu, mutta toisin kuin nämä jatko-osat yleisesti, Aliens ei tukeudu niihin kuin happipulloon ja rollaattoriin.
Tämä on myös yksi niistä elokuvista joiden repliikit pystyn muistamaan lähes kokonaisuudessaan. Ja elokuvan parhaat repliikit kuuluvat lähes yksinomaan Bill Paxtonin Hudson-hahmolle:
”What do you mean, ”They cut the power”? How could they cut the power, man? They're animals!”
Tätä ja vastaavia on tullut siteerattua välillä liiankin kanssa.
Ripley (Sigourney Weaver) on palannut kotiin ja matka oli kestänyt harhakulun vuoksi tavattoman pitkään. 57 vuotta Ripley vietti syväjäädytettynä ennen Maahan päätymistään. Hän kertoo tapahtumista Nostromolla ja mitä he löysivät planeetalta LV-426. Ripleyn työnantajaa Weyland/Yutania eivät juurikaan Ripleyn selitykset kiinnosta, yritysjohdon silmissä Ripley on vain työntekijä joka on vastuussa miljoonia maksaneen aluksen tuhosta. Ripleyn puheet LV-426:lta löydetystä vieraasta olennosta eivät herätä uskottavuutta, varsinkaan kun hänelle kerrotaan että kyseinen planeetta on ollut ihmisten asuttama jo 20 vuotta, mutta Ripley tietää mitä tuolla planeetalla oli ja on vieläkin.
Kun yhteys LV-426:lle katkeaa, pyydetään Ripleytä mukaan sinne lähetettävän sotilasryhmän konsultiksi. Vastahakoinen Ripley suostuu vasta kun yhtiön keskitason pomo Burke (Paul Reiser) lupaa, että matkaan lähetettävän ryhmän tarkoituksena on tuhota ne Alienit joiden olemassaoloon kukaan ei tunnu uskovan. Edes Ripleyn matkakumppaneina olevat sotilaat eivät usko Ripleyn kertomuksia mistään avaruuden ökkömönkiäisistä. Mutta Ripley tietää mikä on syy yhteyden katkeamiseen ja sen tulisivat huomaamaan myös nämä rehvakkaat sotilaat jotka uskovat olevansa valmiita mihin tahansa.
Sotilasjoukko koostuu aikalailla sellaisista perinteisistä lajityyppinsä edustajista. On siis se cool sotilas Hicks (Michael Biehn), huumoriveikko Hudson (Bill Paxton), raju kersantti Apone (Al Matthews), herkkä Bishop (Lance Henriksen) ja he muut. Bishop on myös androidi ja tästä syystä Ripley ei aiempien kokemustensa perusteella pidä hänestä.
Perille saavuttuaan joukko huomaa Hadley's Hopen, eli tämän Weyland/Yutanin rakennuttaman yhteisön olevan autio.
Tutkittuaan aluetta he löytävät yhden eloonjääneen, pienen tytön nimeltä Newt (Carrie Henn) ja pian helvetti pääsee valloilleen. Sotilaat huomaavat että asukkaiden kohtaloksi koituneet Alienit ovat joka puolella. Ne tulevat päälle kuin pyörremyrsky ja aiemmin kovin rehvakkaat sotilaat ovat urea sukassa huitomassa joka suuntaan.
Joukko harvenee nopeasti ja jäljellä oleva kourallinen sulkeutuu pieneen laboratoriorakennukseen. Täällä huomaamme että Burke, joka siis on on yhtiön mies, haluaa ajaa työnantajansa etuja samaan tapaan kuin Ash edellisessä osassa ja saada Alienin Maahan tavalla tai toisella. Ajatus oli saada yksi tai useampi uhrattua Alieneiden kasvupaikaksi ja sabotoida kotimatkalla syväunisäiliöitä jotta vain Burke ja sijaisäiteinä toimivat uhrit pääsisivät Maahan asti. Ei liene yllätys että jäljellä olevat sotilaat eivät arvosta Burken aikeita. Ei se mitään, Burke jää Alienin tappamaksi. Paikalleen jääminen ja avun odottaminen ovat toiveunta, kun apu saapuisi paikalle vasta 17 päivän päästä ja pahasti vaurioitunut voimalaitos suunnittelee räjähtävänsä noin neljän tunnin kuluttua.
Alienit eivät tosin jaksa odottaa edes sitä neljää tuntia ja kohta jäljellä ovat enää Bishop, Hicks, Newt ja Ripley. Tämäkin joukko hajaantuu, kun Newt joutuu Alieneiden käsiin, Hicks ja Ripley koettavat saada Newtia takaisin ja Bishop on toisaalla hankkimassa heille kuljetusta pois planeetalta. Asiaa ei auta että Hicks loukkaantuu.
Ripley nappaa hiukan aseistusta mukaansa ja lähtee hakemaan Newtia.
Newt on viety Alieneiden pesään kasvualustaksi ja täällä näemme mikä nuo kaikki munat on muninut. Alienkuningatar on iso ja ilkeännäköinen, eikä käyttäytymiseltäänkään ole järin luokseenkutsuva.
Ripley saa pelastettua Newtin ja Bishopin lentämällä aluksella he pääsevät Hicks mukanaan pois LV-426:n pinnalta ja takaisin Sulacolle. Taustalla voimalaitos räjähtää ja se taisi olla planeetan Alieneiden loppu. Paitsi että Alienkuningatar ehti tarttua Bishopin lentämän aluksen rakenteisiin kiinni ja on nyt saapunut kuokkavieraaksi Sulacolle. Alienkuningatar osoittaa asenteensa repimällä Bishopin kahtia ja aikomalla kiusata Ripleyta ja Newtia (Hicks on ollut taju kankaalla jo hyvän tovin. Ripley pukeutuu sellaiseen mechatrukkiin ja rupeaa nokkasille Alienkuningattaren kanssa. Loppulos? Kuningatar heivataan ulos ilmalukosta.
Syvä uni ja kotimatka odottavat.
Ensimmäisen Alienin ihmisjoukko koostui duunareista joita ei ollut koulutettu aseelliseen taisteluun, mutta Aliensin ihmisjoukko koostuu pääosin ammattisotilaista joiden normaalit päivät koostuvat aseellisista taisteluista. Sotiminen on heidän työtään ja he ovat siinä hyviä. Mutta kun vastassa on jotain sotilaille ennennäkemätöntä ja -kokematonta, ovat he täsmälleen samalla viivalla ensimmäisen osan putkimiesten kanssa.
Idea rehvakkaista sotilaista joiden pasmat sekoavat vieraassa ympäristössä muistuttaa tietenkin amerikkalaisten aiemmasta läsnäolosta Vietnamissa, mutta poliittisen merkityksensä lisäksi se on myös erittäin toimiva idea elokuvaan. Erittäin onnistuneita samaa perusideaa hyödyntävistä elokuvista tulee mieleen äkkiseltään Raivoisa Ajojahti (jonka on ohjannut Alieneiden tuottaja Walter Hill) ja Predator. Syvä Joki tuli myös mieleen, mutta se vertautuu enemmänkin ensimmäiseen Alieniin.
Kuten ensimmäisen Alienin kohdalla, on myös tämä elokuva roolitettu täydellisesti. Kaikki tekevät erinomaista työtä, mutta mieleenpainuvimmat hahmot ovat mielestäni jo aiemmin mainittu Hudson, jonka punaniskarääväsuu on kuin luotu Bill Paxtonille.
Bishop, joka siitä huolimatta että on androidi on elokuvan inhimillisin olento ja Lance Henriksen joka aivan liian harvoin pääsee esittämään kilttiä henkilöä on täysin sopiva esittämään Bishopia.
Burke, jonka ruskeakielisen niljakkaan roolin Paul Reiser esittää kuin olisi syntynyt puukottamaan vastaantulijoita selkään. Hassua sinänsä, kun Paul Reiser vaikuttaa aina todella mukavalta hepulta ja itse yhdistän hänen nimensä aina siihen ystävälliseen sitcomiin, Hulluna Sinuun.
Michael Biehnin Hicks on tietenkin se elokuvan coolein hahmo, vaikka hän jää hieman pintapuoliseksi actionsankariksi. Siitäkin huolimatta että Hicksista kehitellään elokuvan romantiikan kohdetta Ripleylle. Hicks tietenkin vertautuu hieman Terminatorin Kyle Reeseen juuri Biehnin ja ohjaajan vuoksi, mutta Hicks ei ole samalla tavoin synkkä kuin mitä Reese on. Tiedä sitten kuinka erilainen Hicksin hahmo olisi jos sitä olisi esittänyt alunperin elokuvaan palkattu James Remar.
Olen aina ihmetellyt että miten Michael Biehnistä ei tullut kestötähteä Hollywoodin kartalle, vaikka näihin aikoihin herra oli sekä Terminatorissa ja Aliensissa ja oli molemmissa aivan oikeassa paikassa.
Vaikka Sigourney Weaver on aina jaksanut mainita ettei juurikaan pitänyt Aliensin aseet paukkuvat-ideasta, niin hänen Ripleyssaan ei tuota asennetta huomaa. Ripley on Aliensissa huomattavasti ensimmäistä osaa ”sankarillisempi” hahmo ja tekee rakentavia ehdotuksia ja aloitteita suuremmassa määrin. Ripley tuntuu olevan tässä osassa myös aiempaa ihmisrakkaampi, mikä on erikoista ottaen huomioon Aliensin aiempaa suuremman panotuksen sotaisaan toimintaan. Edellisessä osassa Ripley vaikutti enemmänkin siltä työpaikan tiukkanutturalta joka vain kyttää muiden virheitä, kun tässä osassa hän kantaa enemmän huolta kanssaihmisten hyvinvoinnista. Tietenkin tätä korostetaan Newtin ja Ripleyn välisellä äidillisellä suhteella.
Sigourney Weaver esittää kovaotteisen lempeän Ripley-hahmonsa monipuolisemmin kuin aiemmin ja tämä Ripley-versio muistuttaakin enemmän seuraavissa osissa esiintyvää Ripleyta. Kyse on tietenkin hahmon kasvusta, mutta tärkeintä on, että Sigourney Weaver tekee tässä osassa Ripleysta sellaisen ettei nyt viimeistään osaa tilalle kuvitella ketään muuta.
Kun mainitsin aiemman osan kohdalla sen visuaalisuuden ja puhuin nimenomaan muotoilusta yleisesti, niin Aliens sisältää myös hirvittävän määrän vastaavia loistoideoita. Tietenkin LV-426, Space Jockeyn alus ja itse Alien ovat jo tuttuja aiemmasta, vaikka osa niistä onkin kokenut pieniä muutoksia ollakseen sopivampia tähän, niin mukaan on tuotu uusia onnistuneita ideoita joista merkittävin lienee Alienkuningatar. Tämä Alieneiden emo, joka pohjautuu James Cameronin omaan ideaan on sopivassa määrin samankaltainen kuin normaalit Alienit, mutta on samalla selkeästi jotain muuta... ja isoa.
Muutama laite tai vastaava jotka erityisesti kiinnittivät huomioni olivat muun muassa ne mechatrukit jotka näyttävät hyvinkin realistisilta, steadycamvaljaisiin kehitetty ase jossa on futuristista käytännöllisyyttä ja laskeutumisalus jonka kokoontaitettavat siivet ovat mielestäni todella hienot.
Erityisesti pidin myös sotilaiden pääaluksena toimivasta Sulacosta. Kun ensimmäisessä elokuvassa ollut alus, Nostromo näytti tehtaalta ja sopi mainiosti kuvastamaan sen matkustajina olevien ihmisten ammatillista statusta, niin Sulaco näyttää aseelta ja täten on varsin veikeä vertaus omista matkustajistaan.
James Hornerin musiikki on aivan loistavaa. Tämän elokuvan scorelevy onkin hyvin ahkerassa soitossa ollut jo niin kauan kuin vain pystyn muistamaan. Siksipä onkin hassua, että samoin kuten Jerry Goldsmithin kohdalla ensimmäisessä elokuvassa, ei myöskään James Horner ollut tyytyväinen ohjaajan tapaan leikellä musiikki mieleisekseen. No oli miten oli, se toimii loistavasti.
Aliens on supercool.
Tähdet: *****
Aliens
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti