torstai 4. maaliskuuta 2010

Alien 3 (1992)

Kolmannen Alienin mielenkiintoisimmat piirteet tuntuvat löytyvän sen taustalta, kuin itse valkokankaille päätyneestä tuotoksesta. Alien kolmosen tekemisestä voisi melkein tehdä oman elokuvansa josta ei juonenkäänteitä heti puuttuisi.
-On päätähti jolle maksetaan ylihintaa jotta tämä leikkaisi hiuksensa pois, mutta sitten lisäkuvauksiin riitti kaljumyssy. Sama tähti vaati että hänen hahmonsa kuolee elokuvan lopussa jonkinlaisen Kristusmetaforan muodossa.
-On uusi, kuuma musiikkivideo-ohjaaja ensimmäisen pitkän elokuvansa puikoissa. Luonnollisestikaan elokuvan päätähti ei voi sietää ohjaajaa jonka työskentelymetodit ovat tyystin erilaiset kuin mihin päätähti on tottunut.
-Tuottajat eivät luota ohjaajan kykyihin ja käskevät kollegoita raportoimaan ohjaajan mahdollisista virheistä. Ohjaaja stressaantuu koko ajan enemmän ja enemmän, ja kun tuottajat vielä leikkaavat elokuvan oman näkemyksensä mukaan, ohjaaja vannoo ettei enää työskentele saman tuotantoyhtiön alaisuudessa.
-Tuottajat eivät halua jatkaa yhteistyötä ohjaajan kanssa, ohjaaja ei halua jatkaa yhteistyötä tuottajien kanssa.

-Päätähti ei halua jatkaa yhteistyötä ohjaajan kanssa, ohjaaja ei halua jatkaa yhteistyötä päätähden kanssa.
-Lavastajat, äänittäjät, näyttelijät ja kaikki muut ovat hämmentyneitä kaikesta sekasorrosta elokuvan ympärillä.
-Elokuva joka alkoi puisella avaruusaluksella elävillä munkeilla, vaihtui teollisuusvankilaan asukkeineen.
-Ohjaajia palkattiin, annettiin kenkää.

-Käsikirjoittajia palkattiin, annettiin kenkää.
-Lopulta työn saanut ohjaaja ei suostu edes puhumaan elokuvasta, saati myöntämään tehneensä sitä.


Kun lukee ja katselee Alien kolmosen taustoihin liittyviä informaatioita, voi vain ihmetellä että miten hitossa se saatiin valmiiksi asti ja kaikista ongelmista huolimatta yllättävänkin onnistuneesti.
Ymmärrän kyllä miten elokuvanteon ongelmat pääsivät kasvamaan. Tehtiinhän tässä kuitenkin hyvin menestyneille osille jatkoa ja tahdottiin tietenkin tehdä kaikki mahdollisimman varman päälle. Mutta kun jos lähtökohdissa puhutaan jo jostain puuplaneetoista ja munkeista taistelemassa ilmestyskirjan petoa vastaan, ja Alien-elokuvasta ilman itse Alienia, ei liene ihme että tuottajat alkoivat sortua paniikkiratkaisuihin. Siitä alkoi kirjoittajien ja ohjaajien vaihtorupeama jossa päädyttiin sitten tarinana aika pitkälti ensimmäistä Alienia varioivaan kertomukseen ja ohjaajaksi päätynyt David Fincher sai aiheetta tuntea hengitystä niskassaan.

Kun ensimmäistä elokuvaa ohjaava henkilö ei voi uskoutua kenellekään työtoverilleen, koska ei tiedä kenet on lähetetty vain vakoilemaan häntä, on ymmärrettävää että samainen ohjaaja sulkeutuu pahemman kerran. Sitten päätähteä rupeaa suututtamaan kun ohjaaja ei ”ohjaa” vaan tuijottaa monitoria taukoamatta ja heidän välinsä kiristyvät.

Fincher siis vannoi ettei enää ikinä työskentele saman tuotantoyhtiön alaisuudessa, mutta luojan kiitos hän rauhoittui sen verran että ohjasi Fight Clubin samalle yhtiölle. Tosin tässä vaiheessa Fincher oli jo tehnyt Sevenin, että tilanne oli jo aika erilainen. Mutta Alien kolmosesta Fincher ei suostu vieläkään puhumaan, sillä hänen näkemyksensä mukaan hän ei tehnyt Alien kolmosta, vaan sen ohjasivat tuottajat. Siksi ei olekaan yllättävää että Alien kolme on ainoa sarjastaan josta ei ole director's cutia olemassa, vaan vaihtoehtoiset versiot ovat muiden leikkaamia.


Ei Alien kolme ole oikeastaan yhtään hullumpi. Pidin siitä hyvinkin paljon silloin kun näin sen ensimmäistä kertaa, mutta olen huomannut ettei se kestä uusintakatseluja yhtä hyvin kuin ensimmäinen ja toinen osa.


Sulacolla syttyy tulipalo jonka ilmeisesti aiheuttaa mukaan päässyt facehugger. Alukselta laukaistaan pelastussukkula jonka matkustajista ainoastaan Ripley (Sigourney Weaver) selviytyy hengissä. Hicks ja Newt kuolevat, ja Bishop (Lance Henriksen) on toimintakyvytön. Sukkula päätyy Fiorina 161-nimiselle vankilaplaneetalle.
Planeetalla vangit työskentelevät eräänlaisella metallisulattamolla. He saavat liikkua vapaasti ja vartijoitakaan ei oikeastaan ole, vain pari valvojaa. Mutta minne nämä vangit sieltä pääsisivätkään. Fiorina 161 kun on eräänlainen raunioplaneetta, eikä mikään Eden.

Aseita ei ole, muutamia veitsiä ja sen sellaisia lukuunottamatta. Vangit ovat kehittäneet itselleen ohjenuoraksi eräänlaisen fundamentalistisen uskon jossa naisilla ei ole sijaa. Eihän Fiorinalla naisia olekaan. Ennen kuin Ripley haaksirikkoutui tuolle planeetalle.
Maahan lähetetään viesti Ripleyn läsnäolosta ja odotellessa pelastusryhmää, joutuu Ripley oleskelemaan samassa tilassa murhaajien, raiskaajien ja poliitikkojen kanssa. Vankeja on vain 25, mutta sekin voi olla jo liikaa Ripleyn kannalta.
Vaikka vangit ovat syvällä omassa uskossaan, on luonnollista että nainen heidän joukossaan herättää vääriä tuntemuksia. Onneksi Ripley saa jonkinlaista turvaa Fiorinalla toimivasta lääkäri Clemensista (Charles Dance.)
Mutta Ripley ei ollut ainoa Sulacolta elossa selvinnyt. Mukana on saapunut se onnettomuuden aiheuttanut facehugger.
Vangit löytävät kuolleen härän ja ihmettelevät täysin terveen elukan yllättävää kuolemaa, mutta ei kestä kauaakaan kun saamme huomata että härän kohtaloksi koituu facehugger ja kohta Alien on syntynyt Fiorinalle.
Koska tämä Alien kehittyi muun kuin ihmisen sisällä, niin se eroaa hieman aiemmista lajitovereistaan. Pääosin siten että tämä Alien kulkee enemmän neljällä raajalla ja on huomattavasti aiempia nopeampi.
Kuten arvaattekin niin Alien rupeaa pistämään vankeja hengiltä ja aluksi kukaan ei usko Ripleyta kun hän selittää mikä kuolemat aiheuttaa, mutta kohta vangit suostuvat auttamaan Alienin tuhoamisessa.
Alien liikuskelee koko ajan jossain lähettyvillä, mutta jostain syystä se ei vahingoita Ripleyta vaikka tilaisuuksia on. Alien tappaa Clemensin.
Ripley ymmärtää että hänen viimeaikaisella huonovointisuudellaan ja Alienin jokseekin suojelevalla käyttäytymisellä on yhteys. Alien tappoi Clemensinkin juuri silloin kun Clemens otti verinäytettä Ripleylta. Ripley kantaa kuningatarta ja kuhnuri suojelee kantajaa.
Weyland/Yutanilta saapuu viesti, että Alienia ei saa missään nimessä vahingoittaa ja että heidän tiiminsä tulee selvittämään asian. Tämä saa Ripleyn entistä vakuuttuneemmaksi että tämä Alien sekä hänen sisällään oleva kuningatar on saatava hengiltä, vaikka se maksaisi hänen oman henkensä. Suunnitelma on houkutella Alien sulattamon puolelle ja kaataa sulaa lyijyä sen päälle.
Alien saadaan vangittua ja lyijy kaadettua päälle. Tätä seuraa se, että Alien kuolee.
Paikalle saapuu Weyland/Yutanin mikä lie bioaseryhmä jota johtaa Bishop (Lance Henriksen.)
Tämänkertainen Bishop on oikea ihminen, hän joka suunnitteli alkuperäisen Bishopdroidin.
Bishop vakuuttaa Ripleylle että ei hätiä mitiä, leikataan se kuningatar ulos ja kaikki voivat elää onnellisina elämänsä loppuun asti. Koska Ripley tietää minkälaisesta yrityksestä on kyse, tekee hän oman ratkaisunsa, joka on heittäytyminen Jeesusposeerauksella sulaan lyijyyn. Efekti on elokuvan kömpelöin, mutta sillä saavutetaan haluttu lopputulos.
Loppu.


Alien kolmosesta ei varsinaisesti huomaa sen taustalla olleita ongelmia.


Se näyttää ja kuulostaa ihan hyvältä. Itseasiassa Alien kolmosen äänimaailma on todella onnistuneen atmosfäärinen ja Elliot Goldenthalin efektimäinen musiikki tekee elokuvasta pelottavamman kuin mitä se oikeastaan on.


Näyttelijät tekevät varsin hyvää työtä.

Hahmot ovat hieman kärjistettyjä ja perinteisiä, joten siinä suhteessa osa näyttelijöistä tuntuu menevän hieman hukkaan, mutta kaikki tekevät kuitenkin ihan onnistuneet suoritukset. Sigourney Weaverille tämä on jo rutiinia, eikä siinä suhteessa olekaan valittamista.
Mielenkiintoisimman roolisuorituksen tekee Paul McGann Golic-hahmollaan joka sekoaa Alienin kohtaamisesta siten, että muuttuu jonkinlaiseksi Renfieldiksi Alienin Draculalle.

Osa Alienin animoinnista on hieman kömpelöä, mutta pääosin sen aiempaa atleettisempi ilmestys on varsin onnistunutta. Hahmoa on muutettu virtaviivaisemmaksi ja se istuu hyvin ideaan sen isäntäkehon vaihtoehtoisuudesta.


Visuaalisen ilmeen kohdalla oli hauska huomata kuinka paljon Fincher toisti samaa taukoamattoman utuisen sateista ilmapiiriä Seitsemän-elokuvan kohdalla. Joten vaikka Alien kolme oli tuskallinen kokemus Fincherille, niin jotain hän sai siitäkin mukaansa.


Alien kolmosen suurin miinus löytyy sen ensimmäistä osaa toistavasta rakenteesta. On tehdasmainen ympäristö, joukko aseettomia ihmisiä joita ei ole koulutettu taistelemaan ja yksi Alien joka harventaa joukkoa suljetussa ympäristössä. Joten kun Aliens uskalsi olla erilainen, niin Alien kolme koettaa vain toistaa ensimmäistä osaa. Osittain tähän uusintaan ollaan varmastikin päädytty juuri sen takia, että tuottajat rupesivat panikoimaan elokuvan onnistumisen puolesta.

Ehkä tuota mainittua panikoitumista ei olisi syntynyt jos ne ensimmäiset tarinaideat eivät olisi olleet niin kovin korkeissa sfääreissä leijuvia, vaan hieman lähempänä maanpintaa.
Vaikka olisihan se hauska nähdä leffa puualuksilla lentävistä munkeista, mutta ei ehkä Alienin yhteydessä.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt tekijöiden ratkaisua kerätä elokuvaan pääosin brittiläinen näyttelijäkaarti. En tarkoita ettäkö näyttelijät olisivat huonoja, mutta on jotenkin eriskummallista kun lähes kaikki elokuvan vangit puhuvat brittiaksentilla, vaikka siihen ei ole juonellista syytä.


Mielenkiintoista on myös se, että miten se kuningatar ei ehtinyt syntyä. Sillä aiemmin on osoitettu että Alien kehittyy suht' nopeasti ja sen ei tarvitse kauaa olla isäntäkehon sisuksissa, mutta tämä kuningatar tuntuu jääneen asumaan Ripleyn sisälle.
Pienen lisämausteen tähän antaa se seikka, että teatterileikkauksessa kuningatar syntyy juuri sillä hetkellä kun Ripley putoaa kuolemaansa, joten siinä näemme että vihdoin ja viimein kuningatar olisi valmis lähtemään maailmalle.

Mutta elokuvan spessuversiossa Ripley putoaa kuolemaansa ilman että kuningatar syntyisi.
Hmm...


Alien kolme on elokuva joka tuntuu jo nähdyltä, mutta se on aika varmaa viihdettä jossa on erittäin onnistunut äänimaailma ja joitakin todella näyttäviä kamera-ajoja.


Tähdet: ***
Alien 3

...NOIR

Ei kommentteja: